Hyppää sisältöön

Helen ja Fortum selvittävät mahdolliseen pienydinvoimalaan liittyvää yhteistyötään

Mikäli pienydinvoimala päätetään rakentaa, se kannattaisi yhtiöiden mukaan sijoittaa kohtuullisen matkan päähän lämmitettävistä kodeista.

Grafiikka näyttää 100 MW pienydinvoimalan koon verrattuna Helsingin Hanasaaren voimalaitokseen. Mahdollisen pienydinvoimalan sopivaa sijaintia vasta selvitetään. Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Helsingin energiayhtiö Helen ja Fortum aikovat selvittää yhteistyön mahdollisuuksia liittyen pienydinvoimalaan.

Molemmat yhtiöt ovat jo aikaisemmin ilmaisseet kiinnostuksensa pienydinvoimalaa kohtaan.

– Pidämme pienreaktoreita yhtenä tulevaisuuden varteenotettavana päästöttömän energian tuotantomuotona Helsingin lämmitykseen mutta myös sähkön tuotantoon, sanoo Helenin energiahankinnasta ja tukkukaupasta vastaava johtaja Harri Mattila tiedotteessa.

Yhtiöiden mukaan pienydinvoima voisi olla kilpailukykyinen vaihtoehto energiatuotantoon, sillä voimaloiden rakennusajat ovat nopeita ja niiden sarjatuotannolla on mahdollista hillitä kustannuksia.

– Helenin kanssa aloitettava selvitys yhteistyön edellytyksistä on oiva lähtökohta paitsi hanke-, myös kumppanikartoitukselle, jota teemme eri tahojen kanssa osana laajempaa ydinvoiman selvitystyötä seuraavat pari vuotta, kertoo Fortumin ja Helenin selvitysryhmässä Fortumin edustajana toimiva Jukka Hautojärvi.

Mikäli pienydinvoimala päätettäisiin rakentaa, se saatettaisiin sijoittaa kohtuullisen matkan päähän lämmitettävistä kodeista.

Tällöin sitä voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, tiedotteessa kerrotaan.

Pienydinvoimalaan liittyvä lainsäädäntötyö on kuitenkin vielä kesken, joten siksi mahdollisen sijainnin suhteen vasta selvitetään eri vaihtoehtoja.

Enemmän aiheesta:

Esitimme 10 kysymystä pienreaktorista, joka saattaa lämmittää pian suomalaisten koteja – VTT:n reaktorissa on merkittävä ero muihin vastaaviin

Fortum selvittää ydinvoiman mahdollisuuksia Suomessa ja Ruotsissa – ”Näemme, että pienydinvoimalat ovat tulossa”

Pienydinvoimalat ovat todellisuutta jo muutaman vuoden päästä – selvitimme, millaisiin paikkoihin niitä voitaisiin Suomessa sijoittaa

Helsingin oma energiayhtiö Helen teki huiman liiketuloksen – ja nostaa samaan aikaan sähkön hintoja reippaasti

Suosittelemme sinulle