Hyppää sisältöön

Harry Harkimo menetti satatuhatta euroa Alfa-tv:n konkurssissa – "Tulevaisuudesta annettiin hieman erilainen kuva"

Taustayhtiö Brilliance Communications ilmoitti kesällä, että sen rahat ovat loppu.

Suomalaisen AlfaTV-kanavan taustayhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen. Harry Harkimo menetti satatuhatta euroa Alfa-tv:n konkurssissa. Kuva viime tammikuulta. Kuva: Sakari Piippo / Yle
Tekijät

Suomalaisen Alfa-tv-kanavan taustayhtiö Brilliance Communications on jättänyt konkurssihakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen perjantaina, yhtiö tiedottaa (siirryt toiseen palveluun). Samalla kerrottiin, että Alfa-tv:n toiminta loppuu.

Tiedotteessa kerrotaan, että neuvottelut rahoitustilanteen ja yhtiön oman pääoman korjaamiseksi ovat päättyneet eikä tavoiteltua tulosta ole saavutettu. Yhtiö on maksukyvytön, eikä sillä ole edellytyksiä hakeutua yrityssaneeraukseen.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan Alfa-tv-kanavan toimilupa peruuntuu konkurssin myötä, joskaan asia ei ole vielä ollut siellä esillä.

– Jos ohjelmistotoimiluvan haltija asetetaan konkurssiin, silloin toimilupa lakkaa olemasta voimassa välittömästi, sanoo Traficomin lakimies Eliisa Reenpää.

Päätös toimiluvan peruuntumisesta tapahtunee alkuviikosta, jolloin käräjäoikeuden odotetaan päättävän yhtiön konkurssiin asettamisesta.

Osakeanti ei kiinnostanut sijoittajia

Brilliance Communications ilmoitti kesäkuun alussa, että siltä on loppunut oma pääoma. Syyskuussa yhtiö aloitti muutosneuvottelut, perintätoimiston kerrottiin kuun alussa karhuavan yhtiöltä 28 600 euron saatavia.

Vuonna 2021 yhtiö teki yli kolmen miljoonan euron tappiot kahden miljoonan euron liikevaihdolla. Se järjesti samana vuonna kaksi osakeantia. Toinen oli suunnattu suursijoittajille, toinen piensijoittajille. Mukaan pääsi 500 eurolla.

Yhtiön mukaan osakeannin tavoitteena oli kerätä pääomaa uutislähetysten käynnistämiseen Alfa-tv-kanavalla.

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen spekuloi jälkikäteen, etteivät osakeannit kiinnostaneet suurta yleisöä, koska antia pidennettiin.

Suursijoittajille suunnatussa osakeannissa yhtiö sai rahaa muun muassa mediakonserni Keskisuomalaiselta, yrittäjä Eero Lehdeltä ja kansanedustaja ja yrittäjä Harry Harkimolta (liik.).

Harkimo kertoo sijoittaneensa yhtiöön jonkin verran yli 100 000 euroa osittain siksi, että hänellä oli kanavalla oma ohjelma. Konkurssi ei tuntunut tuolloin mahdolliselta.

– Silloinhan tukijoita oli paljon, ja tulevaisuudesta annettiin hieman erilainen kuva.

Harkimoa konkurssi harmittaa.

– On sääli, että kanava lopettaa. Studiot ovat olleet todella hienot ja modernit ja kaikki on toiminut tosi hyvin.

Kanavan päivittäisessä toiminnassa tai hallituksessa Harkimo ei ole ollut mukana.

– Itselläni ei ole tietoa sitä, mihin kaikki rahat ovat menneet. Jos jotakin asiaa ei saa kannattavaksi, sitä ei saa kannattavaksi. Eihän sille mitään voi.

Vielä viime vuonna tavoitteena oli listautua myöhemmin pörssiin ja tarjota vaihtoehto valtakunnallisille tv-kanaville.

Samana vuonna yhtiö myös kertoi Arvopaperimarkkinalain vaatimassa perustietoasiakirjassa, että sen toimintaan liittyy muun muassa epidemiatilanteeseen, poliittiseen päätöksentekoon ja avainhenkilöiden rekrytointiin liittyviä riskejä.

Alfa-tv:n operatiivinen johtaja Vesa Halonen oli aamupäivällä haluton arvioimaan, miksi yhtiö ei onnistunut löytämään rahoitusta toiminnan jatkamiseen.

Pohjalaisyrittäjälle sijoittaminen kanavaan oli arvokysymys

Myös seinäjokelainen autoalan yrittäjä Joni Nelimarkka oli yksi sijoittajista, joka laittoi Alfa-tv:n pelastamisyritykseen keväällä 2021 reilut 150 000 euroa. Hän erosi yhtiön hallituksesta kaksi päivää ennen konkurssihakemuksen jättämistä. Helsingin Sanomien mukaan (siirryt toiseen palveluun) Nelimarkka oli keskeisessä roolissa, kun tv-kanavaa yritettiin viimeisten kolmen kuukauden aikana pelastaa.

– Kaikki on tehty mitä pystyy. Siinä mielessä voi seisoa selkä suorassa. Harmittaa koska kyseessä oli nousujohteinen kanava ja siinä oli hyvä imu päällä. Ajat ovat kuitenkin kovat ja tässä tilanteessa Suomesta ei löytynyt riittävää rahoitusta.

Nelimarkan mukaan hänelle sijoittaminen kanavaan ei ollut bisnestä vaan arvokysymys.

– Joskus arvojen puolustaminen maksaa ja ei siinä sen ihmeellisempää. Elämä jatkuu normaalisti.

Freelancerilla tuhansien eurojen saatavat

Freelancerina Alfa-tv:llä töitä tehnyt av-alan ammattilainen kertoo, että hänellä jäi maksamattomia saatavia bruttona noin 7000 euron edestä.

Mies puhuu tilanteesta nimettömänä, koska alan piirit ovat pienet ja hän pelkää, että nimellä esiintyminen voisi jatkossa vaikeuttaa työnsaantia.

Freelancer alkoi epäillä kanavan tilannetta jo elokuussa, kun kanavalle laitettuja laskuja jäi rästiin.

– Sieltä maksettiin vain satasia kerrallaan.

Alfa-tv:llä työskenteli noin 10 hengen kiinteä freelancer-porukka. Mies epäilee, että kaikilla jäi rahaa saamatta sadoista aina useampiin tuhansiin euroihin.

– Tuntuu siltä, että on teetetty töitä vaikka on tiedetty, ettei palkkioita pystytä maksamaan. Samalla kumminkin on luotu kuva, että homma menee eteenpäin. Koko ajan sanottiin, ettei ole mitään hätää.

Työntekijä kertoo, että vielä tämän viikon maanantaina hänelle ilmoitettiin, että kaikki rästissä olevat saatavat maksetaan pois 30. marraskuuta.

– Samana päivänä minua kysyttiin vielä heittämään keikkaa joulukuun kolmantena. Vastasin, että vain siinä tapauksessa, kun kaikki saatavat on maksettu pois.

Miehen mukaan kesästä lähtien Alfa-tv oli hänelle merkittävä työnantaja. Yli puolet yrittäjän tulosta tuli sieltä.

Tamperelaistoimittaja: ”Olo on nyt tyhjä”

Kanavalla useita ohjelmia juontanut tamperelaistoimittaja Juha Veli Jokinen kertoo, että itse työstä kanavalla jäi hänelle hyvä maku. Työntekijöistä huolehtiminen, yhteiset palaverit ja tiedon kulku oli kuitenkin ala-arvoista.

– Tukea työhön ei saanut ja johtaminen oli yksinkertaista. Olo on nyt tyhjä.

Jokinen kertoo yllättyneensä kanavan kaatumisesta, koska hänelle annettiin ymmärtää, että ratkaisumahdollisuuksia olisi useitakin.

– Kun yhteydenpito lakkasi vaistosin, että ajat ovat kriittiset. Peräsin syyskuun alkupuolella kanavalta saataviani. Kului 48 minuuttia ja minulle ilmoitettiin, ettei palvelujani enää tarvita.

Jokinen arvelee, että pääsyy kanavan kaatumiseen olivat liian isot ja hintavat tuotannot. Myös uutistoiminnan aloittaminen oli vähän aikaa toimineelle kanavalle liian kallista.

Timo Soinin ja Sanna Ukkolan kautta missikisoihin

Alfa-tv:n ajankohtaisohjelmia on vetänyt muun muassa Ylen entinen toimittaja, Iltalehden nykyinen kolumnisti Sanna Ukkola. Kuva: Timo Korhonen / All Over Press

Kotimaisilla voimilla toteutettujen ohjelmien lisäksi Alfa-tv:n tavoitteena oli vahvistaa merkittävästi uutistarjontaa. Kanavan ajankohtaisohjelmia taas ovat vetäneet muun muassa Iltalehdessä työskennellyt toimittaja Tommi Parkkonen ja Ylen entinen toimittaja, Iltalehden nykyinen kolumnisti Sanna Ukkola.

– Tietysti minulla on hyvin surullinen fiilis sekä Alfan että työkavereiden puolesta. Siellä oli hyvä porukka, viihdyin mainiosti ja tykkäsin tehdä ohjelmaani. Lisäksi minulla oli vapaus tehdä mitä halusin, freelancerina työskennellyt Ukkola sanoo.

Ukkolan mukaan Alfa-tv on ollut tärkeä elementti kotimaisessa mediakentässä nimenomaan diversiteetin kannalta.

– Suomessa mediakenttä on hyvin keskittynyttä. Alfa-tv teki paljon suomalaista ajankohtaisohjelmaa, ja nyt tämän genren määrä romahtaa. Tv-ala on kallista ja etenkin viime aikoina meillä on ollut kriisiä kriisin perään ja mainoksistahan ne rahat lähtevät ensimmäisenä.

Alfa-tv:llä on ollut omia ohjelmiaan myös ohjaaja-käsikirjoittaja Taavi Vartialla, julkkislääkäri Tapani Kiminkisellä ja Harry Harkimolla. Poliitikko Timo Soini on vetänyt Se on Soini.Kuulen ääniä -ohjelmaa.

Viime vuoden Miss Suomi -kilpailut keräsivät kanavan oman ilmoituksen mukaan parhaimmillaan 500 000 katsojaa.

Brilliance communications -yhtiön omistaa pääosin medialähetysjärjestö IRR-TV ja Alfan ohjelmistossa on ollut säännöllisesti myös hengellistä ohjelmaa.

Alfa-tv:n palveluksessa on reilut 30 työntekijää. Toimilupa kanavalla ja sen HD-versiolla on voimassa vuoden 2027 tammikuun alkuun.

Asiasta uutisoi ensin Kauppalehti (siirryt toiseen palveluun).

Artikkelia täydennetty 25.11. klo 21.27: Lisätty sijoittaja Joni Nelimarkan kommentit.

Lue lisää:

Taloudellisista vaikeuksista kärsinyt AlfaTV aloittaa muutosneuvottelut – irtisanomisuhan alla enintään kahdeksan työpaikkaa

Näin rahavaikeuksiin ajautunut Alfa-TV luetteli viime vuonna sijoittajille riskejään: epidemiatilanne, poliittinen päätöksenteko, rekrytoinnit

Suosittelemme sinulle