Hyppää sisältöön

Ilmastopäästöt vähenivät mukavasti pohjalaismaakunnissa – öljylämmityksestä luovuttiin rivakasti ja kaukolämmön päästöjä saatiin alas

Pohjalaismaakunnissa on tehty hyvää työtä ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Pisimmällä ollaan Pohjanmaalla, vaikka viimevuotisen spurtin veikin Etelä-Pohjanmaa.

Kaksi tehtaan savupiippua, joista tulee savua.
Ilmastopäästöt vähenivät pohjalaismaakunnissa tasaisesti viime vuonna. Eniten päästövähennyksiä aiheutui öljylämmityksestä luopumisesta. Turpeenpoltto on etenkin Etelä-Pohjanmaan kipukohta. Kuva: Risto Degerman / Yle
Anne Elhaimer
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaiskuntien ilmastopäästöt vähenivät viime vuonna. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan kuntien yhteenlasketut ympäristöpäästöt laskivat edellisvuodesta 3,1 prosenttia. Tämä selviää Syken ennakkotiedoista.

Päästöt vähenivät lähes kaikilla sektoreilla, mutta kylmä talvi ja siten lisääntynyt lämmitystarve hidasti päästövähennysten tahtia.

Tästä huolimatta myös Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla tehtiin hyviä ilmastotoimia ja saatiin mukavat tilastomiinukset. Parhaiten maakunnista sijoittui Etelä-Pohjanmaa, jossa päästöt vähenivät hieman suomalaisia keskivertokuntia enemmän eli 3,4 prosenttia.

Rannikolla eli Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla vähennys jäi reiluun kahteen prosenttiin.

Osittain selitys on looginen, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Santtu Karhinen.

– Luvuissa voi tulla heittelyä riippuen siitä, millaisia toimia on satuttu tekemään. Pohjanmaalla päästövähennysten tahti on ollut nopeampaa jo aiempina vuosina verrattuna Etelä-Pohjanmaahan. Se voi vaikuttaa siihen, miten päästövähennyksiä saavutetaan prosenteissa mitattuna.

Öljylämmitys vaihdettiin uusiutuviin

Kaikissa maakunnissa on yhteistä se, että öljylämmityksestä luovuttiin rivakkaa tahtia. Vain vuoden tarkastelujaksolla mittattuna jokaisessa pohjalaismaakunnassa vähennys noin 30 prosenttia.

Myös kaukolämmön aiheuttamia päästöjä on saatu alas ja tieliikenteenkin päästötkin ovat laskeneet.

Karhisen mukaan henkilöautoliikenteessä alkaa näkyä jo autokannan sähköistyminen ja etenkin dieselissä ja bensassa olevat biokomponenttien osuudet.

– Päästövähennykset tulevat suureksi osaksi tätä kautta, hän huomauttaa.

Pohjanmaalla pitkäjänteistä työtä

Pidemmän aikavälin tarkastelussa eli vuodesta 2005 vuoteen 2021 parhaiten ilmastopäästöjen karistajana pärjäsi Pohjanmaa, jonka päästövähennysprosentti hätistelee jo 40:tä.

Hienoa työtä on tehty esimerkiksi kaukolämmön tuotannon ja kulutuksen päästövähennyksissä, jotka ovat pudonneet peräti lähes 58 prosenttia, Karhinen kertoo.

Parinkymmenen vuoden tarkastelujaksolla Keski-Pohjanmaa sijoittuu ilmastotoimissa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien väliin neljänneksen päästövähennyksillä ja Etelä-Pohjanmaa pitää perää vajaan viidenneksen luvullaan.

Etelä-Pohjanmaalla kipukohtia ovat etenkin tieliikenne, lähinnä tavaraliikenne sekä maatalous ja juuri kaukolämpövoimaloiden turpeenpoltto, mikä näkyy maakunnan päästökehityksessä.

– Tyypillisesti muissa maakunnissa on jo tehty aiemmin siirtymää fossiilisista polttoaineista ja turpeesta esimerkiksi puupolttoaineeseen.

Maataloutta ei voi syyttää kaikesta

Kaikkien pohjalaismaakuntien ilmastopäästöjen merkittävä aiheuttaja on maatalous.

Keski-Pohjanmaalla maatalouden osuus päästöistä on elinkeinorakenteen takia lähes puolet. Myös Etelä-Pohjanmaalla päästöt ovat kaksi viidesosaa ja Pohjanmaalla noin kolmasosan.

– Maatalous korostuu näissä tietyissä maakunnissa, mutta en lähtisi syyllistämään maataloustuotantoa. Maatalouden tuotteita kulutetaan kuitenkin kaikkialla Suomessa, Santtu Kurhinen toteaa.

– Päästövähennysten saavuttaminen maatalouden puolella vaatii enemmän kansallisia ponnisteluja. Nämä eivät ole välttämättä yksittäisten maakuntien tai kuntien ratkaistavia asioita.

Suosittelemme sinulle