Hyppää sisältöön

Kerttu Niskasella mysteerisen vaikeaa – asiantuntijat löysivät eron vaisun Niskasen ja Krista Pärmäkosken tekniikoista

Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiaisen mielestä naisten lauantain kisasta jäi osittain vain luu käteen. Hän uskoo kuitenkin suomalaisnaisten nousuun.

Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiainen analysoi Kerttu Niskasen tekniikkavirhettä.

Yhdeksän kuukautta sitten Kerttu Niskanen hävisi olympiakullan Therese Johaugille 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökisassa vain 0,4 sekunnilla. Nyt maailmancupin avauksessa Rukalla hän oli samalla matkalla vasta kymmenes ja eroa voittaja Ebba Anderssoniin oli yli puoli minuuttia.

Vielä pari viikkoa sitten Oloksella ja viime viikonloppuna Taivalkosken Suomen cupissa hyvää vauhtia pitänyt Niskanen myönsi, että päivän suoritus oli hänelle kysymysmerkki.

– Ei siitä oikein mitään jäänyt käteen. Oli kyllä mysteerisen vaikea alku. Hiihtäminen tuntui todella tahmealta alusta loppuun. En päässyt matkan edetessäkään kisaan mukaan, Niskanen päivitteli.

– Itseäni jopa nauratti, että tosiaan oli kymppi, ja se tuntui järkyttävän huonolta. Toki ensimmäisiä kisoja, mutta pitää vähän miettiä, miksi se oli tuollainen.

Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen eivät yltäneet palkintosijoille Rukan 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökisassa.

Yle Urheilun asiantuntijat Ville Nousiainen ja Aino-Kaisa Saarinen kiinnittivät huomiota viidenneksi sijoittuneen Krista Pärmäkosken ja Niskasen hiihtotekniikkaeroihin. Pärmäkosken aktiivisuus etenkin toiselle kierrokselle lähdettäessä ihastutti, kuten hänen tekniikkansa ylämäissä.

– Kertulla lähti nousussa työntö vähän liian pitkälle. Ehkä siinä on lihaksistossa pientä kuormaa, jolloin hermotus ei vielä toimi, Saarinen totesi.

Samaa mieltä oli Nousiainenkin, jonka mukaan Pärmäkoski malttoi hiihtää ylämäissä samalla lailla kuin sprintissä: Pärmäkoski oli hyvin päkiän päällä ja sai helposti pidon aikaiseksi.

– Krista malttoi olla edessä ja tehdä lyhyempää työntöä, kun Kertulla monia työntöjä meni todella pitkälle. Siinä alkaa suksi lipsumaan, kun menee takapainoon, Nousiainen analysoi.

– Kertun hiihto menee todella vääntämiseksi. Tämä johtuu varmasti siitä, että hänellä on edelleen kuormaa ja väsynyt harjoittelusta. Sen kun saa pois, niin tulos on ihan eri.

Naisten valmentaja Jussi Piirainen myönsi olevansa pettynyt Kerttu Niskasen tulokseen ja piti Krista Pärmäkosken tulosta ok-vetona. Hän ei kuitenkaan ole huolestunut, sillä moni tekijä on voinut vaikuttaa tulokseen. Niskanen esimerkiksi totesi, että hänellä saattoi olla suksissa jopa liikaa pitoa.

– Kaikki on hyvällä mallilla ja tiedän, että naiset ovat hyvässä kunnossa. Kyllä sieltä vielä parempia tuloksia on odotettavissa, Piirainen vakuutti.

Ruotsi otti kaksoisvoiton Rukan 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikakisassa.

Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski kuuluivat lauantain kisan ennakkosuosikkeihin, mutta suomalaisten sijaan Rukalla juhli ruotsalaiskaksikko Ebba Andersson - Frida Karlsson. Kolmanneksi kiri Oloksellakin suomalaiset voittanut Saksan Katharina Hennig.

– Normaalisti tuolla hiihdolla olisi oltu heittämällä pallilla joskus, mutta siellä on monta kovaa hiihtäjää. Kuten ennakoin, niin pitää ihan oikeasti olla todella hyvä päivä, Pärmäkoski sanoi palkintosijataistelusta.

Nousiaisen mielestä päivästä jäikin osittain vain luu käteen, sillä 10 kilometrin perinteisen kisa on yleensä suomalaisten menestysmatka. Tulokset korreloivat kuitenkin hyvin alkukauden kisoja.

– Erot ovat pienet, kun suomalaisnaiset saavat lihaksiaan ”freesimmäksi”, niin siitä on hyvä ottaa steppejä ylemmäs.

Sunnuntaina hiihdetään 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokilpailu. Asiantuntijat uskovat, että voimasuhteet pysyvät suurin piirtein samanlaisina, mutta mukaan nousevat myös yhdysvaltalaiset hiihtäjät.

– Ruotsin naiset, (Anne Kjersti) Kalvå, Krista ja Kerttu. Uskon, että nämä tulevat olemaan kärkihiihtäjiä koko kauden, Nousiainen arvioi.

– Kausi on pitkä ja on tosi paljon kilpailuja. Nyt saa olla tarkkana, että osaa tehdä oikeita ratkaisuja harjoituksellisesti ja kilpailullisesti, Saarinen muistutti.

Tulokset, 10 km (p)

1. Ebba Andersson SWE 24.49,6
2. Frida Karlsson SWE + 5,7
3. Katharina Hennig GER + 13,3
4. Anne Kjersti Kalvå NOR + 13,5
5. Krista Pärmäkoski FIN + 18,3 6. Heidi Weng NOR + 21,1
7. Rosie Brennan USA + 29,0
8. Maja Dahlqvist SWE + 31,3
9. Tiril Udnes Weng NOR + 36,2
10. Kerttu Niskanen FIN + 37,6

----------------------------------------

14. Jasmi Joensuu FIN + 46,1
15. Katri Lylynperä FIN + 49,6
23. Jasmin Kähärä FIN +1.18,6
26. Anni Alakoski FIN +1.21,0
29. Johanna Matintalo FIN +1.23,5
33. Anne Kyllönen FIN +1.46,0

Suosittelemme sinulle