High Five Agility Teamin seura-aktiivit olivat intoa täynnä Vaara-areenan avajaisissa lauantaina. Koiraurheiluun tarkoitettu halli mahdollistaa muun muassa High Five Agility Teamin toiminnan laajenemisen, mutta areenan on tarkoitus luoda yhteistyötä koirien kanssa harrastavien kesken laajemminkin, kertoo puheenjohtaja Hanna-Mari Mustonen.
Areenan ansiosta High Five Agility Team pystyy laajentamaan toimintaansa muun muassa junioritoimintaan ja näyttelytreeneihin. Uutena lajina on myös agilitya muistuttava hoopers, joka on Suomessakin vielä varsin uusi laji.
Hoopers vaatii keskittymistä sekä koiralta että ohjaajalta, mutta hyppyjä siinä ei ole, kertoo lajin harrastaja ja kouluttaja Jenni Jäntti. Pohjois-Amerikasta peräisin olevan lajin nimi tulee kaarista (hoop), joiden läpi koira juoksee. Esteinä on myös lyhyitä putkia, portin mallisia veräjiä ja tynnyreitä.
– Koiralle opetetaan suullisia vihjeitä vaikkapa tynnyrin tiukkaan kiertämiseen tai tynnyrin laajaan kiertämiseen. Voidaan antaa myös suuntavihjeitä, käänny ohjaajaan päin, käänny ohjaajasta pois päin. Lähtökohta koiran koulutukselle on se, että sille kerrotaan linjoja, suuntia ja suoritustapoja suullisilla vihjeillä, kertoo Jäntti.
Lämmin Vaara-areena mahdollistaa myös eri lajien treenaamisen ja kisojen järjestämisen ympärivuotisesti.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 29. marraskuuta kello 23 saakka.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.