Norja otti Rukan 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökisassa kolmoisvoiton ja 10 parhaan joukosta peräti 6 hiihtäjää oli norjalaista. Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiaisen mielestä tulos oli osittain juuri sellainen, mitä odotettiinkin nyt, kun venäläishiihtäjät on suljettu kansainvälisistä kilpailuista.
– Tämä oli ensimmäinen matka tähän viikonloppuun, kun venäläisten poissaolo näkyi. Heillä ei ole niin vahvaa sprinttijoukkuetta kuin aikaisemmin, Nousiainen sanoi.
Esimerkiksi viime talvena Rukan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa venäläisiä löytyi 10 parhaan joukosta 5.
– Tämä voi olla kuva tälle kaudelle. Onneksi tänään oli pari ruotsalaista (Calle Halfvarsson ja William Poromaa), Saksan poika (Janosch Brugger) ja britti (Andrew Musgrave), jotka kiilasivat norjalaisten väliin.
10 kilometriä on matka, jota miehet ovat harvemmin hiihtäneet, mutta tälle kaudelle Kansainvälinen hiihtoliitto otti käyttöön samat matkat sekä miehille että naisille. Kun edellisen kerran Rukalla hiihdettiin sama matka kuin lauantaina, 30 miestä mahtui 50 sekunnin sisään. Nyt Johannes Hösflot Kläbon voittomarginaali oli 20 sekuntia ja 30 parhaan joukkoon pääsi liki puolentoista minuutin erolla kärkeen.
– Kläbon vauhti on niin suvereenia. Hän on hirveän nopea ja hirveän kestävä. Se tekee eron niin isoksi muihin, Nousiainen päivitteli.
Kuntotekijät selittävät isot erot
Yle Urheilun asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen odotti myös tiukempaa kilpailua. Kläbo kuitenkin pani ensimmäisen kierroksen hiihtelyn jälkeen uuden vaihteen sisään.
– Tasoerot olivat valitettavan isot. Tässä kyllä kaivattaisiin muun muassa Iivoa (Niskanen) lyömään kiilaa vähän norjalaisten rintamaan. Ei tässä oikeastaan muut kuin kuntotekijät selitä näitä eroja, Saarinen sanoi.
Iivo Niskanen joutui jättämään Rukan maailmancup-viikonlopun väliin koronatartunnan takia.
Perttu Hyvärinen oli suomalaisten valopilkku lauantain kympillä. Puijon Hiihtoseuran mies vaelsi vielä kaksi viikkoa sitten Oloksella vastaavalla matkalla täysin pimeydessä, mutta oli nyt parhaana suomalaisena 12:s.
– Ei mitään hajua, mistä se vaihde löytyi. Suorastaan pelotti lähteä tämän päivän kilpailuun, kun ei ollut minkäännäköistä itseluottamusta pertsan hiihtoon, Hyvärinen myönsi kisan jälkeen ja sanoi Oloksen kisan olleen täysi katastrofi.
Hyvärinen pääsee hyvään letkaan
Ville Nousiaisen sekä päävalmentaja Teemu Pasasen mielestä Hyvärisen kisa antoi hyvän signaalin siitä, että suunta on ylöspäin. Vaikka Hyvärinen itse aikoo lähteä sunnuntain 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisaan periaatteella ”silmät kiinni ja sinnepäin”, on hänellä hyvät lähtökohdat kisaan.
– Perttu pääsee hiihtämään hyvään letkaan, sillä siellä on iso kasa miehiä edessä. Tuossa kisassa on tärkeää, ettei yksin joudu hiihtämään, Pasanen sanoi.
– Perttu on hyvä roikkumaan. Hän on sitkas, vaikka se näyttää aina ensimmäisen minuutin jälkeen, että hän on ihan sippi. Siinä on iskun paikka, ja hän voi nousta korkeallekin, Nousiainen arvioi.
Vaikka 20 kilometriä on varsin harvinainen kisamatka, ei se Pasasen mukaan poikkea paljon 15 kilometrin kilpailusta, etenkin kun se hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Pasanen arvioi miesten hiihtävän kisan ”pikkuisen reiluun 40 minuuttiin”.
Oman haasteensa kisaan aiheuttaa kuitenkin Rukan rata.
– Rata on aika kova. Kisassa hiihdetään 3,3 kilometrin rataa, jolloin isoon nousuun noustaan kuusi kertaa, Pasanen muistutti.
Tulokset, miesten 10 km (p)
1. Johannes Hösflot Kläbo NOR 21.46,1
2. Pål Golberg NOR +20,5
3. Martin Löwström Nyenget NOR +28,0
4. Calle Halfvarsson SWE +33,1 5.
Andrew Musgrave GBR +40,3
6. Erik Valnes NOR +41,4
7. Hans Christer Holund NOR + 44,4
8. Janosch Brugger GER + 46,0
---------------------------------------------------
12. Perttu Hyvärinen FIN + 52,5
18. Lauri Lepistö FIN +1.09,7
23. Markus Vuorela FIN +1.16,7
34. Juuso Haarala FIN +1.28,7
36. Joonas Sarkkinen FIN +1.29,3
38. Niko Anttola FIN +1.29,9