Hyppää sisältöön

Brysselissä alettiin mellakoida Belgian ja Marokon ottelun aikana – asiantuntija pitää belgialaistähtien viestejä MM-kisoista huolestuttavina

Belgian pääkaupunki Brysselissä alettiin mellakoida, kun jalkapallomaajoukkue kohtasi Marokon MM-kisoissa. Belgian tähtipelaajat ovat puhuneet poikkeuksellisen suoraan joukkueen mestaruusmahdollisuuksista.

Belgiassa alkoi rähinöinti maan hävittyä MM-jalkapallossa Marokolle. Kuva: Lehtikuva / Getty Images
Simo Arkko

Seitsemän kuukautta sitten maailmanrankingin ykkössijalta toiseksi pudonnut Belgia on ollut heikko jalkapallon MM-kisojen alkulohkossa.

Belgia voitti Kanadan 1–0 heikommalla pelillä ja sai tärkeät kolme pistettä. Marokkoa vastaan joukkue ei saanut edes tulosta aikaiseksi ja taipui 0–2.

Ottelun aikana maan pääkaupungissa Brysselissä alettiin rähistä. Kaupungin kadulla nähtiin mellakoita, joissa useat nuoret heittivät belgialaismedia Het Laatste Nieuwsin mukaan (siirryt toiseen palveluun) poliiseja kivillä ja aiheuttivat paljon vahinkoa.

Esimerkiksi useita sähköpotkulautoja ja polkupyöriä sytytettiin tuleen. Ainakin yksi auto on rikottu. Belgialaismedian mukaan mellakoitsijoita on pyritty rauhoittamaan vesitykeillä. Paikalla on arvion mukaan noin sata poliisia.

Paikallismedian mukaan mellakointi sai alkunsa sen jälkeen, kun Marokon maali tuomittiin paitsioksi ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Osa mellakoineista ihmisistä kantoi Marokon lippuja selissään.

Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnaksen mukaan Belgian joukkueen vaikeudet johtuvat monista tekijöistä. Tilannetta voi pitää huolestuttavana.

– Heillä on nyt kaksi huonoa ottelua takana. Kanadaa vastaan saivat kolme pistettä, mutta tilastojen valossa he olivat monella mittarilla huonompia, Kunnas sanoo.

Brysselissä marssitettiin kaduille sata poliisia taltuttamaan mellakointia.

Belgialla on Kunnaksen mukaan isoja ongelmia etenkin hyökkäyspelaamisen rakenteissa. Belgialla on ollut vaikeuksia edetä, purkaa vastustajan prässiä, päästä muodon sisään ja sitä kautta maalipaikoille.

Esimerkiksi toppareilla on ollut vaikeuksia edetä ohittamalla tai syötellen vastustajan linjojen läpi. Tämä on aiheuttanut isoja haasteita Belgialle. Toisaalta myös puolustuksessa erityisesti Toby Alderweireldilla ja Jan Vertonghenilla on ollut vaikeuksia puolustaa isompia tiloja.

Kaiken kukkuraksi Belgian joukkueen sisältä on kuulunut huolestuttavia viestejä. Keskikenttäpelaaja Kevin De Bruyne sanoi jo ennen turnausta The Guardianille, että joukkueella ei ole mahdollisuuksia voittaa maailmanmestaruutta.

– Olemme liian vanhoja, tähtipelaaja linjasi ja totesi samalla, etteivät Qatarissa pelattavat MM-kisat tunnu oikeilta.

35-vuotias Jan Vertonghen ja 33-vuotias Toby Alderweireld kuuluvat Belgian konkareihin. Kuva: Getty Images

Kapteeni Eden Hazard oli turnauksen aikana maltillisempi. Hän kuitenkin sanoi, että joukkueella oli paremmat mahdollisuudet mestaruuteen neljä vuotta sitten.

Kunnas pitää joukkueen sisältä kantautuneita viestejä huolestuttavina joukkueen kannalta.

– Tämä antaa enemmän sellaisen kuvan, että joukkue ei itsekään usko menestymiseen ja pärjäämiseen. Kun ydin- ja avainpelaajat sanovat tuollaista, se on todella kyseenalainen viesti muulle joukkueelle. Enemmänkin huolestuttavaa joukkueympäristössä, Kunnas sanoo.

Hän tosin muistuttaa, että Belgia on kovissa paineissa kotimaassaan. Siellä tiedostetaan, että tällä kertaa Belgian täytyy menestyä, sillä tämän jälkeen menestystä voidaan joutua odottamaan kauemmin. Siksi pelaajat ovat voineet yrittää vähentää paineita lausunnoillaan.

Mahdollisuus on toden totta viimeinen, kun tarkastellaan mestaruusjoukkueiden ikäjakaumaa. Mestaruudet on usein voitettu joukkueilla, joiden keski-ikä on 26–28 vuoden välillä. Painotus on ollut nuoremmissa joukkueissa. Belgian keski-ikä on 27,8 vuotta.

Jalkapallon maailmanmestarit 1998–2018 ikäjakaumaltaan. Kuva: Axel Storbacka / Bolla

– Jos mietitään 2000-luvun mestarijoukkueita, aika usein mestaruus on voitettu selvästi nuoremmalla joukkueella. Kun siihen peilataan, niin Belgia on liian vanha menestymään tässä turnauksessa, Kunnas sanoo.

Päävalmentaja Roberto Martinez onkin saanut kritiikkiä vuosien saatossa siitä, että hän ei ole juuri muuttanut kokoonpanoaan, vaan luottanut menestystä tuoneisiin pelaajiin.

– Se on toistaalta ymmärrettävää, mutta nyt, kun heistä aika alkaa ajaa ohi, uusilla on pitkä matka päästä mukaan. Maajoukkueen ympärillä pitäisi uudistua tasaisesti koko ajan ja siinä Belgia ei ole onnistunut, Kunnas sanoo.

Belgian kannalta tilanne jatkopaikan suhteen ei ole kuitenkaan katastrofaalinen. Belgia kohtaa lohkon päätösottelussa Kroatian ja jatkopaikka on omissa käsissä.

Romelu Lukaku otettiin Marokkoa vastaan kentälle toisella puoliajalla. Hän on toipunut reisivammastaan. Kuva: Getty Images

Belgian kannalta ratkaisevaa voi olla, millaiseen vireeseen ensiminuuttinsa sunnuntaina pelannut tähtihyökkääjä Romero Lukaku yltää.

– Hänen merkityksensä on todella iso viimeistelyn ja hyökkäyspelin osalta. Kun Lukaku on kentällä, Belgia voi suoraviivaistaa pelaamistaan tietyissä hetkissä. Hänen pääseminen jonkinlaiseen vireeseen on Belgian mahdollisuus, Kunnas sanoo.

– Näiden kahden ottelun välillä ei näkynyt hirveästi kehitystä, joten muuten en ole kovin toiveikas, että Belgian pelaaminen hirveästi paranee.

Sunnuntain MM-kisapäivän huipentaa Espanjan ja Saksan kohtaaminen. Suora lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 20.30. MM-jalkapallo seurataan tässä artikkelissa, johon avataan myös chat ottelun ajaksi.

Juttua muokattu klo 20.51: Mellakat Brysselissä alkoivat jo ottelun aikana, kun Marokon tekemä maali tuomittiin paitsioksi. Osa mellakoineista ihmisistä kantoivat Marokon lippuja.

Suosittelemme sinulle