Joensuussa pelastuslaitos joutui komentamaan henkilön pois heikoilta jäiltä.
Ulkomaalainen henkilö oli tietämättömyyttään kävellyt maanantaiaamuna jäillä Suvantosillan vieressä. Virtaavan joen ranta-alue oli jäätynyt vain osittain. Henkilö ehti kulkemaan jäällä noin kymmenen minuutin ajan. Jäiden hajoaminen oli hyvin lähellä, pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan.
Paikalle saapunut pelastusyksikkö käski henkilön pois jäiltä. Häntä myös valistettiin tapahtuneen vaarallisuudesta.
– Ehkä hänen mielestään tilanne oli uusi ja eksoottinen, eikä hän ymmärtänyt tilanteen olleen hengenvaarallinen, pelastuslaitos arvelee tiedotteessaan.
Pelastuslaitos muistuttaa, että jokaisella on velvollisuus uhkaavan vaaratilanteen havaitessaan puuttua tilanteeseen, kuitenkaan itseään vaarantamatta.