Hyppää sisältöön

Ylen tiedot: Maatalouden tukipaketti kutistui – hallitus neuvottelee enää reilun 100 miljoonan euron rahoista

Tarkoitus on tukea maatalousyrittäjiä, joilla on maksuvaikeuksia lannoitteiden ja sähkön hintojen noustua.

Maatalous on kärsinyt kannattavuusvaikeuksista sodan heijastusvaikusten vuoksi. Karjatiloja haittaa sähkön hinnan nousu. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
Maria Stenroos,
Ari Hakahuhta

Hallituksen neuvotteluissa puhutaan Ylen tietojen mukaan enää reilun sadan miljoonan euron suuruisesta uudesta tuesta maatalousyrittäjille.

Hallitus aikoo esittää lisätalousarviota, jossa olisi maatalouden tuen lisäksi mukana rahaa hoitojonojen purkuun.

Maatalouden osalta kyse olisi suorasta tuesta niille maatalousyrittäjille, joilla on maksuvaikeuksia lannoitteiden ja sähkön hintojen nousun vuoksi. Lannoitteiden kalleudesta kärsivät erityisesti viljatilat ja sähkön kalliista hinnasta karjatilat.

Arvio maatalouden uuden tukipaketin suuruudesta on pienentynyt viikkojen aikana. Aluksi tukipaketin arvoksi hahmoteltiin jopa yli 300 miljoonaa euroa, sitten arvio tippui reiluun 200 miljoonaan euroon. Nyt keskustan vaatimus vähimmäissummaksi on reilut 100 miljoonaa euroa.

Hallituksen pelivara maatalouteen ja hoivaan on 350 milj. euroa

Hallituksen taloussuunnitelmissa eli menokehyksessä on vielä noin 350 miljoonan euron varaus vaalikauden lopun yllättäviin menoihin.

Budjetin menokehys ei kuitenkaan riitä SDP:n vaatimaan 700 miljoonan euron lisärahaan hoitojonojen purkuun. Pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti SDP:n tavoitteen viimeksi eilen Pääministerin haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa.

Mikäli hoitovelan purkuun ohjattaisiin nyt 700 miljoonaa euroa, merkitsisi se kehyksen ylitystä ja lisävelanottoa, jos jostain muusta ei säästetä vastaavasti.

Ylen tietojen mukaan keskusteluissa on ollut esillä myös huomattavasti pienempi summa hoitovelkaan, jolloin sekä maatalouden että hoitovelan purku yritettäisiin hoitaa käytettävissä olevilla noin 350 miljoonalla eurolla.

Lue myös:

Pääministeri heitti ilmoille taas 700 miljoonaa euroa hoitojonojen purkamiseen – valtiovarainministeri ihmettelee, mistä rahat revitään

Suosittelemme sinulle