Hyppää sisältöön

Pieksämäelle nousee Itä-Suomen suurin tuulivoimapuisto

Puiston kerrotaan olevan Pieksämäen historian suurin yksittäinen investointi. Valmis puisto koostuu 22:sta tuulivoimalasta.

Tuulivoimapuiston arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä. Kuva: Niko Mannonen / Yle
Pilvi Pitkäranta

Etelä-Savoon Pieksämäelle valmistuu noin kahden vuoden päästä Itä-Suomen suurin tuulivoimapuisto. Asiasta kertoo uusiutuvan energian yhtiö OX2 (siirryt toiseen palveluun). Tiedotteessa kerrotaan, että Niinimäen tuulipuisto on Pieksämäen historian suurin yksittäinen investointi.

Niinimäen tuulivoimapuiston arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 lopppuun mennessä. Sen rakentaminen alkaa heti. Valmis puisto koostuu 22:sta tuulivoimalasta.

Tuulivoimapuiston vuosittaisen energiatuotannon kerrotaan olevan yli 400 gigawattituntia. Tämä vastaa noin 80 000:n kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta sillä oletuksella, että yksi kotitalous käyttää vuodessa 5 000 kilowattitunnin verran sähköä.

Tuulivoimapuiston toteuttavat yhdessä energiayhtiö Helen ja Ålandsbankenin tuulivoima-erikoissijoitusrahasto. Kyseessä on toimijoiden neljäs yhteisinvestointi tuulivoimaan.

Puiston rakentaa uusiutuvan energian yhtiö OX2. Yhtiö myös vastaa puiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

Suosittelemme sinulle