Hyppää sisältöön

Janne ”Rysky” Riiheläisen kolumni: Venäjä on rakentanut hyökkäyssotansa tueksi valheiden vuoren – se möllöttää myös rauhan tukkeena

Putin on valehdellut niin paljon, ettei Venäjän kertomiin faktoihinkaan enää uskota. Se haittaa tietä rauhaan, sillä nyt väitteistä täytyy pitää kiinni säilyttääkseen kasvonsa, Riiheläinen kirjoittaa.

Kun ensimmäiset huhut ja jopa tiedot venäläisten vetäytymisestä Hersonista alkoivat liikkua, välitön reaktioni oli: mikäs juoni tämä on. Enkä todellakaan ollut ainoa epäilijä.

Edelleen, vaikka Herson on nyt ukrainalaisten hallussa niin lujasti, että jopa presidentti Volodymyr Zelensky on vieraillut siellä, vastaan tulee aavisteluja mahdollisesta juonesta. Ei tunnu uskottavalta, että Venäjä toimii niin, kuin se sanoo toimivansa.

Kuvaavaa Venäjän uskottavuuden romahtamiselle (siirryt toiseen palveluun) muun maailman silmissä on sekin, että juuri kukaan ei antanut painoarvoa sille, kun Venäjä jyrkästi kielsi ohjuksensa osuneen Puolaan. Jopa sellaisia heittoja tuli vastaan, joissa pidettiin asiaa vahvistettuna, kun Kreml kerran kieltää sen.

Osa valheista on vain vastuun kiistämistä, osa niistä yrittää vierittää syyn tapahtuneesta muiden niskaan.

Putinin aggression vaiheita Ukrainassa voidaan tarkastella Venäjän valheiden kautta: ensin vihreät miehet Krimillä eivät ole muka venäläisiä. Sitten Venäjän asevoimat ei sodi Donbassissa. Eikä Venäjällä ei ole mitään tekemistä malesialaiskoneen alasampumisen kanssa. Venäjä ei myöskään ole sodan osapuoli, Minskin rauhanprosessissakin se oli mukana vain tarkkailijana ja sovittelijana.

Valheiden lista jatkuu: Ukraina oli hyökkäämässä Venäjälle ja siksi Venäjän oli pakko hyökätä ensin. Sotarikokset ja järjestelmälliset julmuudet siviilejä kohtaan ovat vain mustamaalausta. Venäjä sotii koko Natoa vastaan Ukrainassa ja niin edelleen ja niin edelleen.

Osa valheista on vain vastuun kiistämistä, osa niistä yrittää vierittää syyn tapahtuneesta muiden niskaan. Venäjä on kiistänyt esimerkiksi malesialaisen matkustajakoneen alasampumisen vuonna 2014. Kone pudotettiin ohjuksella, joka ammuttiin Venäjän kontrolloimalta alueelta itä-Ukrainasta.

Venäjä on myös kylvänyt suuren joukon erilaisia valheita hämmentämään kuvaa tilanteesta. Lukuisten salaliittoteorioiden joukossa oli muun muassa espanjalaisen pikkurikollisen maksusta kehittämä somehahmo (siirryt toiseen palveluun), joka esiintyi lennonjohtajana ja väitti ukrainalaisten olevan syyllisiä tapahtuneeseen.

Reilun kahdeksan vuoden tutkinta ja todisteita punninnut oikeudenkäynti päättyivät juuri. Tuomio paitsi toteaa kolme syytetyistä syylliseksi, myös toteaa Venäjän olevan vastuussa tapahtuneesta.

Kremlin taktiikkaan on kuitenkin löydetty jo vastalääkkeitä.

Kansainvälisessä politiikassa on toki tuttua, että julkisuuteen asioita lausutaan pyöreämmin, kuin suljettujen ovien takana. Putinin Venäjä on valinnut kuitenkin toimia toisin. Sille röyhkeä valhe on strateginen väline niin julkisuudessa kuin ovien takana. Väittämällä itselleen sopivia satuja todeksi maa on tukenut toimiaan ja tavoitteitaan.

Demokraattisissa maissa Kremlin taktiikkaan on kuitenkin löydetty jo vastalääkkeitä. Kun Venäjä käytti joukkotuholuokan hermomyrkkyä Britanniassa ja yritti myrkyttää lännen hyväksi vakoilleen Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä, vastaus oli nopea.

Brittihallitus tiesi, että normaali rikostutkinnan tulosten odottelu olisi vienyt pohjan vastatoimilta.

Siksi se kertoi hyvin nopeasti näkemyksensä syyllisestä ja myös jakoi arkaluonteista tiedustelutietoa tapauksesta liittolaistensa kanssa.

Myös Yhdysvallat on jakanut muutoin tiukasti salassa pidettyä tietoa vastatessaan Venäjän vaiheisiin. Jo ennen suurhyökkäystä Ukrainassa alkanut poikkeuksellisen avoin tiedustelutiedon jakaminen on ollut tehokas keino torjua Venäjän väitteiden tehoa.

Valheita on vuosien varrella rakennettu toistensa päälle ja samalla Putinin hallinto on eristäytynyt omaan maailmaansa.

Aikanaan, kun tunnuksettomiin uniformuihin pukeutuneet sotilaat miehittävät Krimin, Venäjä esitti, ettei se ole sekaantunut asiaan eikä tiedä siitä mitään. Näin se osti aikaa tilanteen vakiinnuttamiseen.

Nyt aikaa ei annettu, vaan Venäjän pyrkimyksistä jaettiin tietoa etukäteen. Näin menetellen ennakoidusta tapahtumasta on olemassa jo valmis tulkintakehys. Se heikentää valehtelun tehoa. Venäjä on joutunut huomaamaan, että valheilla ei pysty tukemaan toimintaa entiseen tapaan.

Valheita on vuosien varrella rakennettu toistensa päälle ja samalla Putinin hallinto on eristäytynyt omaan maailmaansa. Sen on pidettävä kiinni väitteistään voidakseen säilyttää kasvonsa. Siksi vain kasvojen vaihtaminen voi vapauttaa Venäjän valheista – ja vain valheistaan vapautunut Venäjä voi aidosti tehdä rauhan.

Rysky Riiheläinen

Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.

Kolumnista voi keskustella 2.12. klo 23.00 asti.

Suosittelemme sinulle