Hyppää sisältöön

Puolueiden verkkokampanjoinnista tulee herkästi omien herättelyä, arvioi Jenni Haukio väitöskirjassaan

Haukio huomauttaa, että kansallisista vaaleista toisensa jälkeen on odotettu ensimmäisiä todellisia internet- tai some-vaaleja.

Jenni Haukion väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina. Kuva: Johanna Manu / Yle

Puolueiden vaalima ajatus avoimesta vuorovaikutuksesta kansalaisten ja poliitikkojen välillä ei konkretisoidu internetin vaalikampanjoinnissa. Sen sijaan internet-alustoilla sisäinen viestintä ja mobilisaatio ohittavat helposti kanssakäymisen kansalaisten kanssa, arvioi Jenni Haukio tällä viikolla tarkastettavassa väitöskirjassaan.

– Puolueille tämä on itseohjautuva taipumus, koska niiden koko olemassaolo perustuu ryhmäytymiseen ideologisesti samansuuntaisesti ajattelevien kanssa, Haukio kirjoittaa.

Haukio tuo väitöskirjassaan esille, että internetiin on 1990-luvulta alkaen kohdistettu odotuksia kansalaisten ja poliitikkojen välille syntyvästä vuorovaikutuksesta. Verkkokeskustelujen ominaispiirteet kuitenkin häiritsevät tämän ideaalin toteutumista, hän arvioi.

Ongelmia tuovat keskustelun heikon tason, vihapuheen ja häirinnän ohella kohderyhmän oma luonne. Haukio esittää, että suurin osa avoimienkin keskusteluryhmien osallistujista on jo ennalta sitoutunut puolueiden viestintään. Todellista vuorovaikutusta ei synny.

Oma kokemus helpotti työtä

Väitöskirjaansa varten Haukio on haastatellut keskustan, kristillisdemokraattien, perussuomalaisten, SDP:n ja vihreiden edustajia. Hän on keskittynyt eduskuntavaaleihin 2011 ja 2015 ja haastatellut puolueiden niistä vastanneita avainhenkilöitä.

Haukio toimi kokoomuksen viestintäpäällikkönä noin neljän ja puolen vuoden ajan alkuvuoteen 2012 asti. Hän jätti tehtävän, kun hänen puolisonsa Sauli Niinistö valittiin tasavallan presidentiksi.

Haukio on hyödyntänyt tutkimuksessaan myös vaaliohjelmia ja ehdokasoppaita. Muiden tutkimusten pohjalta hän esittää, millaista kehitystä on tapahtunut kevään 2019 eduskuntavaaleissa ja kesän 2021 kuntavaaleissa. Haukio huomauttaa, että kansallisista vaaleista toisensa jälkeen on odotettu ensimmäisiä todellisia internet- tai some-vaaleja.

Haukio arvioi, että perinteinen printtimainonta ja fyysiset kohtaamiset pysyvät kampanjoiden keinovalikoimassa verkon rinnalla.

Haukion väitöskirjan otsikko on ”Avoimen vuorovaikutteisuuden ideaalista sisäisen mobilisaation realiteettiin? Puolueiden digitaalisen vaalikampanjoinnin strategiset ulottuvuudet ja dilemmat”. Se tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina.

Suosittelemme sinulle