Hyppää sisältöön

Saiko Portugali taas kyseenalaisen pilkun? Katso, mitä säännöt sanovat tilanteesta, josta huipputuomarikin yllättyi

Portugalin saama rangaistuspotku Uruguay-ottelun lopussa puhutti maanantai-iltana. Tätä mieltä sääntökirja on asiasta.

Portugali sai pilkun, Bruno Fernandes onnistui maalinteossa.
Mika Halonen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Portugali voitti maanantain viimeisessä ottelussa Uruguayn 2–0 ja varmisti jatkopaikkansa 16 parhaan joukkoon jalkapallon MM-kisoissa.

Portugalin Bruno Fernandes viimeisteli lisäajalla ottelun toisen osumansa. Portugali sai rangaistuspotkun, kun pallo osui Uruguayn Jose Maria Gimenezin käteen.

On selvää, että pallo osui Gimenezin käteen ja että ilman kosketusta Fernandes olisi todennäköisesti murtautunut maalipaikkaan.

Jalkapallosääntöjen perusteella rankkarin olisi voinut jättää viheltämättä. Tilanne kirvoittikin vilkkaan keskustelun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

– Yllätyin, että videoerotuomari pyysi erotuomarin VAR-ruudulle ja yllätyin uudestaan, kun siitä tuomittiin rangaistuspotku, sanoo Yle Urheilun asiantuntija, huipputason avustava erotuomari Jan-Peter Aravirta.

Aravirta on tuominnut muun muassa Suomen, Kreikan ja Saudi-Arabian pääsarjoissa sekä EM- ja MM-karsinnoissa.

Näet tilanteen jutun pääkuvana olevalta videolta sekä alta.

Portugali sai rangaistuspotkun, kun pallo osui Uruguayn Jose Maria Gimenezin käteen.

Aiemmin jalkapallon sääntökirjassa käsivirheen kohdalla oli lisäys, ettei pelaaja syyllisty rikkeeseen, jos:

– Pallo osuu käteen/käsivarteen, kun pelaaja kaatuu ja käsi/käsivarsi on vartalon ja maan välissä tukemassa vartaloa, mutta ei kuitenkaan ojennettuna sivusuunnassa tai pystysuoraan poispäin vartalosta.

Tuo kohta on poistettu sääntökirjan vuoden 2022 versiosta. Se, ettei Portugalille olisi tuomittu rangaistuspotkua, olisi joka tapauksessa perusteltavissa sillä, että Gimenezin käden asento on seurausta pelaajan vartalon liikkeestä kyseisessä tilanteessa.

Siksi Aravirta yllättyi rankkarituomiosta.

– (Gimenezin) käsi on menossa tueksi kropan taakse. Silloin ajatellaan, että se on normaalissa peliasennossa, eikä puolustaja tee itsestään isompaa, kertoo Aravirta sääntötulkinnoista.

Kuva: Jaakko Torvi / Yle

Aravirta kuitenkin lisää, että tilanteessa on tulkinnanvaraa. Rankkarituomio olisi perusteltavissa sillä, että Gimenez yritti tarkoituksellisesti kädellään estää pallon kulkua.

Aravirran mukaan hän olisi ymmärtänyt rangaistuspotkutuomion, jos erotuomari olisi viheltänyt sen välittömästi edellä mainitun perusteella. Aravirta ei kuitenkaan koe tuomarin tehneen sellaista virhettä, että tilanne oli VAR-tarkastelun arvoinen.

ESPN:n toimittaja Dale Johnson käy Twitter-tilillään läpi MM-kisojen VAR-tuomioita ja kiistanalaisia tilanteita.

– Tuo ei ole rangaistuspotku. Se voi olla rangaistuspotku vain, jos se on tahallinen teko, Johnson twiittasi (siirryt toiseen palveluun) Portugalin ja Uruguayn pelin tilanteesta.

Liitteeksi Johnson on lisännyt kuvan jalkapallon säännöistä päättävän kansainvälisen elimen IFAB:n (International Football Association Board) ohjeista.

Myös edellinen Portugalin rankkari puhutti

Turnauksen rangaistuspotkutilanteita käytiin läpi Yle Urheilun studiossa maanantaina. Tuolloin Portugalin ja Uruguayn ottelua ei ollut vielä pelattu.

Portugali sai rangaistuspotkun myös turnauksen avausottelussaan Ghanaa vastaan. Mohammed Salisu kaatoi Cristiano Ronaldon, joka viimeisteli rankkarista Portugalin avausmaalin 3–2-voitossa.

– Ensimmäinen kysymys tietysti on, oliko ylipäänsä rangaistuspotku ja toinen, että olisiko pitänyt mennä VAR:lle, Aravirta totesi.

Yle Urheilun asiantuntijat Markus Halsti ja Toni Koskela olivat yhtä mieltä, ettei tilanne ollut missään nimessä rangaistuspotkun arvoinen.

Aravirta oli sitä mieltä, että tilanteessa oli hyvin pieni kontakti, jonka aiheutti Ronaldo itse. Aravirran mielestä tilanne olisi pitänyt vähintään tarkistaa VAR:lla, koska kontakti oli niin minimaalinen.

Ronaldon hankkiman rangaistuspotkun Ghana-ottelussa sekä maanantain keskustelun tuomaritoiminnasta voit katsoa alla olevilta videoilta.

Näin Portugalille tuomittiin rangaistuspotku ja Cristiano Ronaldo iski siitä maalin.

Portugali meni Uruguay-ottelussa 1–0-johtoon 54. minuutilla, kun Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan Fernandesin keskitys lähes löysi ex-seurakaverinsa Ronaldon pään. Ronaldo ei kuitenkaan osunut palloon, vaan se painui verkkoon suoraan keskityksestä.

– Olemme tyytyväisiä voittoon riippumatta siitä, kuka teki maalin. Tärkeintä on, että saavutimme tavoitteemme. Juhlin avausmaalia kuin se olisi ollut Cristianon maali. Minusta näytti, että hän oli koskettanut palloa. Tavoitteeni oli keskittää pallo hänelle, Fernades tuumi ottelun jälkeen.

Portugali varmisti jatkopaikkansa kolmantena joukkueena Ranskan ja Brasilian jälkeen. Viimeisellä alkulohkon kierroksella, perjantaina 2. joulukuuta, se kohtaa Etelä-Korean. Uruguay puolestaan pelaa Ghanaa vastaan.

Portugalilla on 6 pistettä, Ghanalla 3 ja Etelä-Korealla sekä Uruguaylla 1.

Uruguay on päässyt jatkoon kolmessa edellisessä MM-turnauksessa. 2010 se oli Etelä-Afrikassa peräti neljäs ja 2018 Venäjän kisoissa puolivälierissä. Jatkopaikka on yhä mahdollinen, mutta sen on voitettava Ghana ja toivottava samaan aikaan, ettei Etelä-Korea yllätä jatkopaikan varmistanutta Portugalia.

Kooste: Portugali–Uruguay 2–0.

Suosittelemme sinulle