Hyppää sisältöön

Koulun sisäilmaongelma sai huolestuneet vanhemmat tositoimiin – ekaluokkalainen jäi kotiin vanhemman opetukseen

Kurun yhtenäiskoulun oppilailla ja opettajilla on ollut tänä syksynä oireilua sisäilmaongelman vuoksi. Ylöjärven kaupunki on tarttunut toimiin, mutta vanhemmat eivät ole tyytyväisiä tiedottamiseen.

Kurussa vanhemmat ovat huolissaan paikallisen yhtenäiskoulun sisäilmasta. Osa oppilaista oirehtii niin voimakkaasti, että vanhemmat ovat ottaneet lapsensa pois koulusta. Video: toimittaja Päivi Solja, kuvaus Marjut Suomi / Yle
Oskari Räisänen,
Päivi Solja

Ylöjärven Kurussa asuva Kim Slotte päätti ottaa ekaluokkalaisen lapsensa koulusta pois koulurakennuksen sisäilmaongelmien vuoksi. Osa koulun tiloista menee käyttökieltoon kokonaan huonon sisäilman vuoksi.

– En pysty hyvällä omallatunnolla pitämään lasta koulussa, Slotte sanoo.

180 oppilaan yhtenäiskoulussa on alkanut ilmetä oireilua tänä syksynä oppilailla sekä henkilöstöllä. Myös Slotten seitsenvuotiaalle lapselle on ilmaantunut oireita, jotka huolestuttavat isää.

– Moni lapsi on ollut jo pitkään sairauslomalla, ja omalla lapsella on ollut pitkittynyttä flunssaa. Ensimmäistä kertaa hänelle on tullut myös iltaisin päänsärkyjä, Kim Slotte kertoo.

Slotten mukaan koulunterveydenhoitajan tavoittaminen on ollut vaikeaa, sillä poissaoloja on niin paljon.

Turvallisen koulunkäynnin järjestämiseksi Slotte on ottanut järeät aseet käyttöön. Hän on järjestänyt lapsen koulunkäynnin kotona itse.

– Olen onneksi iltatöissä, niin pystyn joka aamu hoitamaan kotikoulua pojan kanssa. Sen verran on onneksi kokemusta opettamisesta, että pystyn sitä toteuttamaan.

Kurulainen Kim Slotte sanoo, että koulun parempikuntoisessa keskikerroksessa hänellekin ilmenee hengitystieongelmia. Hän on huolissaan koulua käyvien lasten terveydestä, jos opetus siellä jatkuu. Kuva: Marjut Suomi

Sisäilmaongelman laadusta on pysytty vaiti

Vanhemmat ovat huolissaan siitä, että rakennuksessa olisi sädesientä. Ylöjärvellä sisäilman laatua valvova Pirtevan ympäristöterveyspäällikkö Maria Wahlfors ei näe ongelman aiheuttajan erittelemistä oleellisena, eikä avaa sitä tarkemmin Ylelle.

– Yksittäiset löydökset eivät ole oleellinen asia tässä. Ympäristövalvonnan kannalta oleellista on, että siellä on mahdollisuus terveyshaitan olemassaoloon ja asialle pitää tietysti jotain tehdä, Wahlfors sanoo.

Ylöjärven vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi sanoo, että sisäilmamittauksista on löytynyt kosteuden aiheuttamia mikrobi- ja bakteerivaurioita.

Mikrobien haitallisuudesta Nurmi on haastattelussa vaitelias.

– Meillä on vuonna -68 valmistunut rakennus. Se on peruskuntoinen, eikä siellä ole mitään suurempia peruskorjaus- tai laajennusremontteja tehty. Sen aikaisella rakennustavalla aina näitä ongelmiakin löytyy.

Nurmi kertoo, että mittaustulosten perusteella on laadittu korjaussuunnitelma. Töiden ajaksi osa koulun henkilöstöstä ja oppilaista siirretään väistötiloihin.

Ylöjärven kaupungin vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi kokee, että vanhempien huoleen on kaupungin puolesta pystytty vastaamaan. ”Menemme aina samalla sisäilmaprosessilla ja teemme tarvittavat toimet. Kaupunki on myös asiasta tiedottanut.” Kuva: Marjut Suomi

Uutta koulurakennusta odotetaan vielä yli kolme vuotta

Ylöjärven kaupungin tiedotteen mukaan osassa tiloista tehdään tiivistyskorjauksia, joiden arvioidaan kestävän kolmesta neljään kuukautta. Kouluun on asennettu myös sisäilmanpuhdistimia sekä lisätty sisäilman mittausta.

Koulurakennuksen pohjatilat poistetaan käytöstä kokonaan.

Osa oppilaista käy koulua väistötiloissa korjaustöiden ajan ja osa puolestaan niin kauan, että uusi koulu valmistuu vuonna 2025. Väistötilat ovat koulun läheisyydessä. Nurmen mukaan ne pyritään ottamaan käyttöön tulevan vuoden alusta.

Kim Slotte antaisi mielellään lapsensa käydä koulua väistötiloissa. Sinne poika ei kuitenkaan näillä näkymin pääse.

– Minun lapseni on pahimmissa tiloissa, jotka tullaan sulkemaan täysin. Ensin väistötilaan siirretään keskitilan ihmiset ja huonommissa tiloissa olevat siirretään keskitilaan, joka on myös huonossa kunnossa, Slotte sanoo.

Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajan Suvi-Tuuli Mäntylän mukaan suurin osa oppilaiden vanhemmista siirtäisi lapsensa toiseen kouluun, mikäli väistötilaa ei heille löytyisi. Vanhempien huoli on hänen mukaan suuri.

Kurun yhtenäiskoulun pohjakerros suljetaan ilmanlaadun vuoksi kokonaan käytöstä. Pitkäaikaisessa kosteusrasituksessa muodostuneet bakteeri- ja mikrobivauriot ovat siellä rakennuksen vakavimmat. Kuva: Marjut Suomi

Osapuolten välillä vallitsee epäselvyys

Kurussa vanhemmille on tiedotettu asiasta Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla sekä koulussa viime viikolla. Slotte ei ole tiedotukseen erityisen tyytyväinen.

– Meillä on ollut mahdollista lukea koululla raportti, mutta se on sellaisella kielellä, että tällainen ihan tavallinen ei sitä täysin ymmärrä. Osa, joka on ollut tekemisissä hometalojen kanssa, on lukenut raporttia ja sanonut, että se on ihan kamalaa luettavaa.

Myös Mäntylä kokee tiedottamisen olleen puutteellista. Hänen mukaansa tieto sisäilmaongelmasta on ollut jo useamman kuukauden ajan ja siihen olisi pitänyt reagoida nopeammin.

– Ihmiset eivät ole olleet täysin tietoisia, kuinka laajasta ongelmasta on kyse. Suuri vanhempien huoli on tullut tässä vaiheessa, kun on odotettu jo ratkaisuja. Niitä olisi pitänyt valmistella jo aikaisemmin.

Slotte arvelee, ettei ongelman laajuudesta ole puhuttu vanhemmille tarpeeksi selvästi.

– Luulen, että aika moni puhuu ristiin sen, mikä on todellinen tilanne koulussa ja mitä yleisesti halutaan kertoa tilanteesta. Ei tässä ryhdyttäisi (korjaus-) toimiin, jos asiat eivät olisi huonosti.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 1. joulukuuta kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle