Hyppää sisältöön

Tuore raportti: Alko ostaa viinejä Israelin laittomista siirtokunnista

Myös esimerkiksi työeläkeyhtiö Elon sijoitussalkusta löytyy yhteyksiä siirtokuntiin. Moni yritys on myös luopunut siirtokuntayhteistyöstä.

Finnwatchin selvistyksen mukaan Israelin siirtokunnissa valmistettujen raaka-aineiden alkuperää ei ole aina helppo selvittää. Selvityksen mukaan Alko myy alueelta tuotuja viinejä. Kuvassa rypäleiden keruuta Länsirannalla, yhdellä siirtokunnista. Kuva: Debbie Hill / AOP

Kymmenet Suomessa toimivat yritykset rikkovat edelleen ihmisoikeuksia Lähi-idässä, selviää kansainvälisiä yritysvastuita selvittävästä Finnwatchin raportista. (siirryt toiseen palveluun)

Kansainvälisten ja Suomessakin toimivien yhtiöiden lisäksi Suomessa myös myydään Israelin laittomasti perustamista siirtokunnista tuotteita. Valtionyhtiö Alkon valikoimista löytyy edelleen siirtokuntiin kuuluvien Golanin kukkuloiden alueelta tuotuja viinejä. Suomessa markkinoidaan vielä paikallisia Ahavan kosmetiikkatuotteita. Selvitykset mukaan myös Keskon valikoimiin oli vahingossa päätynyt pieni erä siirtokunnassa tuotettua rosmariinia.

Yritysten lisäksi Finnwatch on käynyt läpi työeläkeyhtiöiden toimintaa alueella. Sijoitustoiminta oli vähäistä, mutta jonkin verran siirtokuntayhteyksiä löytyi työeläkeyhtiö Elon sijoitussalkusta.

Järjestö teki edellisen selvityksen Israelin siirtokunnista kymmenen vuotta sitten. Nyt mukana oli 40 yrityksen ja eläkesijoittajan taloudellisia yhteyksiä siirtokuntiin.

Edellisen selvityksen jälkeen useat yritykset ovat vähentäneet tai lopettaneet yhteistyön alueella toimivien yritysten kanssa. Kyse on vanhoista palestiinalaisalueista, jotka Israel on kansainvälisen oikeuden vastaisesti miehittänyt. Kansainvälinen yhteisö tunnustaa Golanin kuuluvan Syyrialle.

Kaupankäyntiä siirtokuntien kanssa on myös vähennetty

Finnwatch löysi uudessa selvityksessään, että useat yritykset olivat luopuneet toiminnastaan siirtokunnissa. Työeläkeyhtiö Elo ei ollut vielä aloittanut sijoituskohteidensa kanssa keskusteluja, jotka voisivat johtaa irtisanoutumiseen siirtokunnassa toimivista yrityksistä.

Vaikka järjestö löysi huomautettavaa kauppaketju Keskon toiminnasta, se kiittelee konsernia siitä, että se on ainoana selvitetyistä kaupan ketjuista kieltäneet alueen tuotteiden ja raaka-aineiden käytön omissa merkeissä ja maahantuonnissa.

Myös esimerkiksi Suomessa toimivat Alstom, Veolia, Heineken ja Sodastream ovat luopuneet liiketoiminnoista siirtokunnissa. Sen sijaan esimerkiksi kansainväliset yritykset, kuten Wolt ja Airbnb, jatkavat toimintaansa siirtokunnissa. Myös Suomessa toimiva amerikkalainen kiinteistövälitysyhtiö Remax välittää kohteita alueilla.

Muun muassa Suomi ja Euroopan unioni ovat tuominneet Israelin jo vuosia sitten perustamat laittomat siirtokunnat. YK:n ihmisoikeusneuvosto on laatinut viime vuonna listan, jossa lueteltiin siirtokunnissa toimivat yritykset.

Finnwatch: EU:n asetettava tuontikielto

Finnwatchin mukaan yritystoiminta siirtokunnissa on kansainvälisen oikeuden vastaista ja rikkoo ihmisoikeuksia.

Järjestö on yrittänyt yritysboikoteilla ja selvityksillä vaikuttaa Israeliin. Se pitää kuitenkin ensisijaisena vaikutusten ja laajuden kannalta, että valtiot asettavat tuontikiellot siirtokuntatuotteille.

EU-säädösten mukaan siirtokunnista tuotavissa tuotteissa pitää olla merkintä, jos ne on tuotettu jollain tavoin siirtokunnissa. Niitä ei saa kuluttajien harhauttamiseksi merkitä israelilaisiksi. Selvityksen mukaan tuonti siirtokunnista oli kaiken kaikkiaan melko vähäistä.

– Yritysten ensisijainen tehtävä ei ole selvittää, onko raaka-aine tai yritystoiminta kestävää. Tämä pitäisi hoitaa sertifioinnilla ja EU:n tuontikielloilla alueilta, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér Radio Suomen Päivän haastattelussa.

Finérin mukaan tuote-eriä sekoitetaan tarkoituksellisesti, joten esimerkiksi raaka-aineiden alkuperää on vaikea selvittää.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 30.11. kello 23:een saakka.

Korjaus kuvatekstiin 29.11. klo 15.50: Tekstissä puhuttiin siirtomaista, kun oikea muoto on siirtokunnista.

Suosittelemme sinulle