Hyppää sisältöön

”Eläin ei ole koriste-esine eikä kuulu kauppoihin”, sanoo aktivisti – pupukahvila Puputin saa kovaa kritiikkiä somessa, nyt puhuu sen yrittäjä

Jyväskylään avautui pop-up-kahvila Puputin pari viikkoa sitten. Kahvilan pupujen olot huolestuttavat nyt sosiaalisessa mediassa. Yrittäjä vakuuttaa, että toiminta on eläinlähtöistä.

Pupukahvila Puputin toimii Jyväskeskuksessa loppiaiseen saakka. Kuva: Heli Kaski / Yle
Greta Virranniemi

Kanit katselevat ohikulkijoita häkistään keskellä kauppakeskusta. Lapset ja aikuiset voivat pysähtyä katselemaan ja rapsuttelemaan niitä. Kahvilan työntekijöiltä saa herkkuja eläimille.

Jyväskylään avautui pop-up-pupukahvila Puputin pari viikkoa sitten. Sen jälkeen kanien olot ovat herättäneet kysymyksiä ja kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Huolensa on ilmaissut muun muassa Oikeutta eläimille Jyväskylä Instagram-päivityksessään (siirryt toiseen palveluun).

– Eläin ei ole koriste-esine eikä kuulu kauppoihin, toteaa järjestön kaneihin perehtynyt jäsen Katriina Santala.

Hän kritisoi sitä, että eläimiä pidetään nykyään monesti liiketiloissa ihmisten viihdykkeenä. Esimerkiksi partureissa on lintuja ja ravintoloissa akvaarioita.

Santala ei suoraan vastusta pupu- tai vaikka kissakahviloita. Silti hän suhtautuu skeptisesti siihen, voidaanko niissä taata eläinten hyvinvointi.

– On eläimen välineellistämistä käyttää niiitä vetonaulana maksavien asiakkaiden houkuttelussa. Oikeutta eläimille pyrkii puhumaan sitä vastaan.

Pupujen häkki on keskellä kauppakeskusta vielä toistaiseksi. Kuva: Heli Kaski / Yle

Nyt Santala ihmettelee, miksi herkkiä saaliseläimiä on tuotu vilkkaaseen kauppakeskukseen. Hän hämmästelee pupujen herkkulistalta löytyvää porkkanaa, joka ei mielikuvista huolimatta sovi kaneille runsaan sokeripitoisuutensa vuoksi.

Santala kritisoi myös sitä, ettei kaneille ole riittävää näkösuojaa. Häkeistä löytyvät vaaleat putket eivät hänen mukaansa riitä suojaksi eläimille, jotka luonnossa kaivavat hämäriä tunneleita itselleen.

– Kanit ovat kauppakeskuksen keskellä ohikulkijoiden pällisteltävänä. Kani on herkkä ja helposti stressaantuva eläin. Stressi voi aiheuttaa sille esimerkiksi suolitukoksen tai sydänkohtauksen ja olla siten hengenvaarallista.

Santala miettii myös, saavatko kauppakeskuksen kanit liikkua riittävästi. Luonnossa kanit liikkuvat hänen mukaansa päivittäin jalkapallokentän kokoisella alueella.

– Häkit täyttävät kyllä viranomaisohjeistukset. Ongelma on se, että laki itsessään on naurettavan huono eli se ei takaa kanien hyvinvointia, Santala toteaa.

Kahvilan yrittäjäkin pohtii lemmikkienpidon eettisyyttä

Kahvila Puputtimen yrittäjä Tiina Aaltonen vakuuttaa, että hän hoitaa kanit niin hyvin kuin pystyy.

– Teemme kaiken eläinlähtöisesti ja pupujen tunteita ja lajityypillistä käyttäytymistä kunnioittaen. On ihanaa, että kahvilan eläimistä huolehditaan ja eläimiä ylipäätään arvostetaan entistä enemmän.

Pupukahvila ei yrittäjän mukaan ole bisnestä, vaan kulut ovat suurempia kuin tuotot.

– Teemme tätä rakkaudesta eläimiin, hän sanoo.

Aaltonen pitää Puputtimen lisäksi kolmea kissakahvilaa eri puolilla Suomea. Hän asuu perheensä kanssa maalla ja on omien sanojensa mukaan ollut pienestä pitäen eläinrakas.

Pupuhäkin vieressä ohjeistetaan, että kaneille saa antaa vain kahvilasta niitä varten ostettuja herkkuja. Kuva: Heli Kaski / Yle

Aaltonen on itsekin miettinyt lemmikinpidon eettisyyttä.

– Mihin raja vedetään? Onko lemmikkikissa tai lemmikkikoira ok? Nehän ovat nykyään aika pitkälti ihmisten viihtyvyyttä varten. En pysty ottamaan kantaa, mikä on ok.

Jyväskylän pupukahvilan toiminta on muuttumassa todennäköisesti jo tänä viikonloppuna. Kahvila sai käyttöönsä nykyistä isomman tilan kauppakeskuksesta. Sinne on nyt rakenteilla entistä suurempi aitaus.

Kun tilat valmistuvat, kanit eivät ole enää kauppakeskuksen keskellä, vaan niitä pääsee katsomaan vain pääsymaksua vastaan.

Piilopaikat löytyvät ja herkkuja säännöstellään, sanoo yrittäjä

Oikeutta eläimille Jyväskylä listasi Instagram-päivityksessään kysymyksiä pupukahvilasta. Esitimme niitä kahvilan yrittäjälle.

Miksi kaneilla ei ole riittävästi näkösuojaa ihmisten katseilta?

Kaneillamme on piiloutumispaikat, jotka pitää olla eläinsuojelulainkin mukaan. Häkeissä on putkia ja pesäkoppia.

Valvontaeläinlääkäri kävi katsomassa paikan, ja olen jutellut Suomen eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluneuvojen kanssa. Hänenkin mielestään kaneillamme on ihan hyvät oltavat ja ne ottavat itse kontaktia vieraisiimme.

Miksi häkit ovat sellaisia, joihin kuka tahansa ohikulkija voi laittaa ruokaa tai roskaa?

Mietimme pitkään, miten teemme tämän. Olemme paikalla vain kaksi kuukautta, joten ajattelimme, että saamme eläimet vahdittua. Meillä ja kauppakeskuksella on videovalvonnat. Kauppakeskuksella on lisäksi vartijat, ja meillä koko ajan henkilökuntaa paikalla.

Henkilökunnallamme on koko ajan näköyhteys molempiin aitauksiin. He käyvät varmistamassa kymmeniä kertoja päivässä, että pupuilla on kaikki hyvin ja asiakkaat tietävät, mitä tekevät. Yöt puput ovat kahvilan tiloissa lukkojen takana, eivät ihmisten saatavilla.

Haluamme pitää eläimiä ihmisten näkösällä, kertoa niiden hoidosta ja sitä kautta lisätä arvostusta niitä kohtaan.

Kani on herkkä pakoeläin, jota äänet, ihmispaljous ja hajut voivat pelottaa. Ne saattavat pelästyä esimerkiksi viereisestä ravintolasta tulevaa paistetun lihan hajua tai kauppakeskuksessa liikkuvia koiria.

Minulle tuli täysin uutena tietona, että kanit voisivat säikähtää paistetun lihan hajua. Se on totta, että kani on herkkä saaliseläin, jolle on luontaista pyrkiä pakoon. Otamme sen huomioon. Emme missään nimessä tuo paikalle kaneja, jotka eivät ole tottuneet erilaisiin ääniin ja tilanteisiin. Kanimme ovat kasvaneet lapsiperheessä ja tottuneet pienestä pitäen erilaisiin ääniin, tuoksuihin ja ympäristöihin.

Minulla on ollut kaneja kaksikymmentä vuotta, joten minulla on osaamista ja pitkän linjan kokemusta eri kaneista.

Kerroit Keskisuomalaisen haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että teille syntyi kesällä paljon kaninpoikasia. Se on herättänyt kysymyksiä kanien terveydestä ja elinoloista. Voivatko kanit lisääntyä teillä vapaasti?

Pidämme ehdottomasti kaikista eläinsuojelullisista näkökulmista huolta. Se on itseisarvo lemmikkienpidossamme. Urokset ja naaraat eivät ole samassa tilassa, eivätkä kanit pysty lisääntymään vapaasti.

Puput lähtevät takaisin Aaltosen kotiin tai adoptiokoteihin, kun kahvilan toiminta loppuu. Kuva: Heli Kaski / Yle

Kuinka taataan, että lapset eivät osaamattomina käsittele kaneja miten sattuu?

Meillä on kaupungin kanssa taideparkki, jossa on lapsille suunnattua tekemistä. Olemme myös pitäneet aikuisten iltoja, joissa pääsee istuskelemaan pupujen seuraan lattialle. Paikalla on koko ajan eläintenhoitaja, joka ohjeistaa lapsia ja aikuisia turvalliseen ja mukavaan yhdessäoloon kanien kanssa.

Kerrotte sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuillanne, että jotkut kaneistanne ovat ujoja. Miksi etenkin ujot kanit on tuotu stressaavaan ympäristöön?

Sanavalintamme on ollut huolimaton, ja varmasti korjaamme sen. Meillä ei ole ujoja pupuja, vaan päinvastoin.

Esimerkiksi Merkkari-pupu on selkeästi hitaammin lämpenevä kuin Kermavaahto-pupu, joka hyppii syliin rapsuteltavaksi ja herkkukippoa kohti. Merkkarikaan ei kuitenkaan ole missään nimessä ujo.

Voivatko asiakkaat antaa kaneille rajattomasti herkkuja ja porkkanaa?

Vahdimme tosi tarkkaan, kuinka paljon ja minkälaista ruokaa kaneille annetaan. Meillä on herkkukiintiöt. Puput saavat ravintoa, jota niille muutoinkin annettaisiin. Se on samalla virikkeellistä tekemistä niille.

Porkkana on superherkku, jota olemme antaneet kaneille vain itse. Asiakkaat ovat saaneet antaa esimerkiksi lehtikaalia ja kuivattua ruisleipää herkkuina. Menemme tässäkin asiassa pupujen hyvinvointi edellä.

Mitä kaneille tapahtuu, kun kahvila sulkeutuu loppiaisena?

Kanit tulevat meille kotiin takaisin. Meiltä voi myös adoptoida kaneja hyvään lemmikkikotiin. Yksi kani muuttaa työntekijämme luokse.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 30.11. klo 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Tältä näyttää tamperelaisessa Kissakahvilassa, jota Tiina Aaltonen pitää.

Lemmikeistä luovuttava?

Juttua muokattu 30.11. klo 15:00 : Lisätty kahvilan nimi Puputin näkyvämmin juttuun, ettei yritys sekoittuisi muihin vastaavaa toimintaa harjoittaviin yrityksiin.

Suosittelemme sinulle