Hyppää sisältöön

Rovaniemi sai taas pyyhkeet terveydenhoidon laiminlyönneistä

Aluehallintovirasto on jälleen huomauttanut Rovaniemen kaupunkia perusterveydenhuollon laiminlyönneistä. Viraston mukaan Rovaniemi rikkoo hoitotakuuta eivätkä ihmiset pääse lääkärin vastaanotolle lain vaatimassa ajassa.

Lapin avin aluehallintoylilääkäri Sari Kemppaisen mukaan vastuu hoitotakuusta kuuluu Rovaniemen kaupungin päättäjille. Arkistokuva. Kuva: Mia Sivula / Yle

Aluehallintovirasto puuttui laiminlyönteihin saatuaan viime huhtikuussa ilmoituksen, ettei Rovaniemen terveysasemilla ollut riittävästi aikoja lääkärin vastaanotolle.

Avin mukaan hoitotakuu ei toteudu eivätkä ihmiset pääse lääkäriin niin pian kuin pitäisi.

Avi huomauttaa Rovaniemen kuntapäättäjiä, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kiireettömän hoitoonpääsyn aikarajat on säädetty terveydenhoitolaissa, eikä kaupunki voi tinkiä niistä resurssipulaan vetoamalla.

– Toinen ongelma Rovaniemellä on, että ihmisiä jonotutetaan. Kun ihminen soittaa ja haluaisi ajan, ehkä todetaan jo puhelimessa, että hoidon tarve on. Sitten kaupunki sanoo, että ei ole aikaa, soita huomenna uudelleen. Tämä on laiton menettely. Tai saatetaan sanoa, että asetetaan sinut jonoon ja aika ilmoitetaan myöhemmin. Tätäkään ei pidetä lainmukaisena, sanoo aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen Lapin avista.

Kenen vastuulla nyt huomautukseen johtaneet kiireettömän terveydenhoidon laiminlyönnit ovat?

– Kyllä se on molempien vastuulla. Tässä on käynyt niin, että virkamiehet ovat esittäneet kaupunginhallitukselle lisää resursseja, ja sitten kesällä oli kuitenkin päädytty siihen, ilmeisesti hyvinvointialueelta saadun lausunnon perusteella, että ei kesken budjettikauden perusteta uusia toimia. Resursseja ei siis saatu lisää, että kyllä tässä syyttävä sormi osoittaa vähän molempiin, ja ehkä enemmän sinne poliitikkojen suuntaan, tässä hetkessä, sanoo Kemppainen.

Toistuvia laiminlyöntejä Rovaniemen sotepuolella

Valvova viranomainen on joutunut puuttumaan Rovaniemen terveydenhuollon laiminlyönteihin toistuvasti.

Syyskuussa 2019 avi huomautti kaupunkia, kun terveyskeskus oli kieltäytynyt vastoin lakia antamasta ajoterveyslausuntoa.

Viime vuoden (2021) tammikuussa avi keskeytti Rovaniemen kaupungin vastuulla toimineen mielenterveys- ja päihdehuollon yksityisen palvelukoti Riekonlennon toiminnan potilaiden turvallisuuden vaarantaneiden vakavien puutteiden vuoksi.

Viime viikolla avi huomautti Rovaniemeä lastensuojelun puutteista.

Avi muistuttaa, että Rovaniemi vastaa terveyspalveluista tämän vuoden loppuun. Vuodenvaihteen jälkeen vastuu siirtyy uusille hyvinvointialueille.

Suosittelemme sinulle