Hyppää sisältöön

Analyysi: Elon Musk avasi juuri uuden rintaman Twitter-sodissaan – lähtee taisteluun Applen “salaveroa” vastaan

Tesla-miljardööri asettuu keulahahmoksi kamppailuun, jonka aloittivat Spotifyn ja Fortniten johtajat, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Elon Muskin mielestä Applen osuus sovelluskaupan myynnistä on ”salavero”. Moni on samaa mieltä. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
Juha-Matti Mäntylä

– Tiesitkö, että Apple asettaa salaisen 30 % veron kaikkeen mitä ostat App Storesta?

Näin kysyy Elon Musk 120 miljoonalta Twitter-seuraajaltaan.

Toisessa, sittemmin poistetussa, twiitissä oli kuva ”Twitter-autosta”, joka kurvaa moottoritien rampilta sotaan Applen hinnoittelua vastaan.

Muskin mielestä on kohtuutonta, että Apple perii liki kolmanneksen osuuden sovelluskaupassaan tehdyistä ostoista.

Kohtuutonta se on monen muunkin mielestä.

Fortine-pelistään tunnettu Epic Games ja musiikkipalvelu Spotify ovat syyttäneet Applea ryöstöhinnoittelusta. Etelä-Koreassa on jopa säädetty laki, joka antaa sovelluskehittäjille mahdollisuuden valita halvempi maksujärjestelmä. Sovelluskauppa on myös EU:n tutkinnassa (siirryt toiseen palveluun).

Käytännössä kaikki kännykkäsovellusten kehittäjät tilittävät ison osan liikevaihdostaan joko Applen tai Googlen taskuun. Joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Applen keräämistä palkkioista lähes 80 % on puhdasta voittoa.

Kriitikoiden mukaan markkinoilla vallitsee epäterve duopoli.

Miksi juuri nyt?

Twitterin tärkeät mainostajat hylkäävät Twitterin laumoittain. Tuhansia työntekijöitä irtisanotaan – ja moni lähtee omasta tahdostaan. Toimitusjohtaja uhkailee ja keksii sovellukseen uusia ominaisuuksia liukuhihnalta.

Samaan aikaan käyttäjät arvuuttelevat, kuinka pitkään Twitter pysyy tätä menoa pystyssä... Eikö Elon Muskilla ole muutakin tekemistä kuin haastaa riitaa Applen Tim Cookin kanssa?

Tähän on ainakin kolme vastausta.

Ensinnäkin, tähän asti Twitterissä on ollut sangen vähän maksullisia palveluita. Elon Musk haluaa kuitenkin lisätä maksullisia palveluita merkittävästi – ja silloin Applen hinnoittelu koske yhä enemmän myös Twitteriä.

Toinen syy Muskin Apple-twiittien tulvaan on se, että tässä taistelussa on tarjolla sankarin viitta. Elon Muskin ensimmäiset viikot Twitterin ruorissa ovat näyttäneet hätäiseltä sohimiselta vähän joka suuntaan. Nyt tarjolla on taistelu, jossa merkittävä osa teknologia-alasta on Muskin kanssa samaa mieltä.

Tämä voisi olla kaivattu pr-voitto – vaikka ei johtaisikaan mihinkään.

Kolmanneksi, Elon Musk lienee Applelle käärmeissään. Apple on tiettävästi ollut Twitterin suurin mainostaja, mutta enää se ei osta ilmoituksia entiseen malliin.

Musk tulkitsee tämän sananvapausvastaisuudeksi.

Suosittelemme sinulle