Hyppää sisältöön

Äärimmäisen tiukkoja koronarajoituksia vastustavat protestit ovat hiljentyneet toistaiseksi Kiinassa – tuntematon määrä ihmisiä on pidätetty

Poliisi on kiristänyt valvontaansa entisestään ja yliopistot ovat lähettäneet opiskelijoita kotiin protestien keskeyttämiseksi.

Yllä olevalla videolla kerrotaan Kiinan koronaprotestien taustoista.
Teemu Juhola

Äärimmäisen tiukkoja koronarajoituksia vastustavat mielenosoitukset hiljentyivät tänään tiistaina Kiinan suurkaupungeissa.

Poliisi on ollut vahvasti läsnä kaduilla muun muassa Pekingissä ja Shanghaissa estääkseen protestien jatkumisen.

Tuntematon määrä mielenosoituksiin osallistuneita on pidätetty ja valvontaa on kiristetty entisestään. Poliisi on ottanut yhteyttä protesteihin osallistuneisiin. Ei ole tarkasti tiedossa, miten viranomaiset ovat selvittäneet mielenosoituksissa olleiden henkilöllisyyksiä.

Viime päivien protestit ovat olleet suurimpia vuosikausiin Kiinassa. Eri puolilla Kiinaa niihin osallistui viikonlopun aikana tuhansia ihmisiä. Osassa mielenosoituksia on myös vaadittu presidentti Xi Jinpingin eroa.

Opiskelijoita on kuljetettu asemille

Tänään tietoja on tullut Hongkongissa järjestetystä aiempia päiviä pienemmästä mielenilmauksesta.

Pekingissä muun muassa suuri Tsinghuan yliopisto ja monet muut oppilaitokset ovat lähettäneet opiskelijoita kotiin aikaistetulle lomalle.

Ainakin Tsinghuan yliopisto on järjestänyt opiskelijoille bussikyytejä rautatie- ja lentoasemille alkavaa kotimatkaa varten.

Eilen yliopisto sulki koronan takia yhdeksän opiskelija-asuntolaa. Pelkällä etunimellään viranomaisten pelon takia esiintynyt opiskelija nimeltä Chen sanoi uutistoimisto AP:lle, että asuntoloiden sulkeminen vaikeuttaa opiskelijoiden kokoontumisia.

Opiskelijoita on lähetetty koteihinsa myös Guangdongin maakunnasta.

Yliopistot ovat perustelleet oppilaiden lähettämistä kotiin koronan takia päätettynä varotoimenpiteenä, mutta pyrkimyksenä on myös estää mielenosoituksia.

Yliopistot yrittävät purkaa jännitystä tyhjentämällä kampuksia, arvioi Kiina-asiantuntija Dali Yang Chicagon yliopistosta AP:lle.

Ihmisiä pysäytetty kaduilla

Tunnelmia Kiinassa on kuvattu hermostuneeksi sen jälkeen, kun poliisi on pidättänyt mielenosoittajia ja varoittanut ihmisiä osallistumasta protesteihin.

Esimerkiksi Shanghaissa poliisi on silminnäkijöiden mukaan pysäyttänyt ihmisiä ja tarkistanut matkapuhelimia. Poliisin tarkoituksena on ollut ilmeisesti etsiä kuvia protesteista tai löytää Kiinassa kiellettyjä sovelluksia.

Pekingissä poliisi on käynyt mielenosoituksiin osallistuneiden kodeissa ja varoittanut osallistumasta enää protesteihin, kertoo nimettömänä pysyttelevä silminnäkijä AP:lle.

Tuoreet mielenosoitukset alkoivat Urumqissa viime torstaina ainakin kymmenen ihmisen hengen vaatineen tulipalon jälkeen. Mielenosoittajien mukaan koronarajoitukset hidastivat pelastustöitä.

Kiinan äärimmäisen tiukat koronarajoitukset ovat hillinneet koronan leviämistä. Kansainväliset asiantuntijat kuitenkin pitävät Kiinan koronatoimia kestämättöminä.

Kansalaisten sietokyky rajoitustoimiin on alkanut Kiinassa laskea. Joillain alueilla ihmiset on käytännössä suljettu koteihinsa jopa kuukausien ajaksi.

Lisää aiheesta:

Kiina tehostaa vanhusten rokottamista, mutta hallinnon tilanne on vaikea – professori: ”Xi ei kykene myöntämään, että on tehnyt vääriä päätöksiä”

Ylen kirjeenvaihtaja kulkee maailman tiukimman koronaseulan läpi – katso videokirjeestä dystooppiset kuvat Kiinaan saapumisesta

Kiinan koronamielenosoituksissa on tutkijoiden mukaan epätavallisia ja odottamattomia piirteitä

Suosittelemme sinulle