Hyppää sisältöön

Hoitajat pelkäävät palkanmaksun takkuilevan, kun Suomen suurin hyvinvointialue aloittaa – kysyimme, miten siirtoon on varauduttu

Pirkanmaan hyvinvointialueella ei siirtymävaiheessa oteta käyttöön uutta palkkausjärjestelmää, vaan järjestelmä, joka on jo käytössä Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ja joissain alueen kunnissa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niirasen mukaan turvallisen henkilöstösiirron eteen on tehty töitä 1,5 vuotta. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Heli Mansikka

Suomen suurimmalla hyvinvointialueella Pirkanmaalla liikkuu hoitoalan henkilöstön keskuudessa huhuja siitä, että palkanmaksussa on odotettavissa isoja ongelmia vuoden vaihteessa.

Kysyimme Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiraselta, miten palkanmaksu Pirkanmaan hyvinvointialueella hoidetaan vuoden vaihteessa.

Hurjimmissa huhuissa on Ylen tietojen mukaan kehotettu varautumaan siihen, että kaksi kuukautta mennään ilman palkkaa. Voiko näin käydä?

– Tavoitteemme on, että jokainen työntekijä saa palkkansa. Jos palkka ei jostain syystä tulisi, korjaamme niitä välittömästi. Tähän työhön on varauduttu yhdessä luovuttavien organisaatioiden, Monetran ja hyvinvointialueen kesken. Lähtökohtaisesti kukaan ei voi olla kahta kuukautta ilman palkkaa.

Miten Pirkanmaan hyvinvointialueella on varauduttu siihen, että 19 000 ihmisen palkanmaksu vuodenvaihteessa siirtyy hyvinvointialueen hoidettavaksi?

– Olemme tehneet työtä turvallisen henkilöstösiirron eteen 1,5 vuotta. Teimme varhaisessa vaiheessa linjauksen, että palkanmaksujärjestelmä on sairaanhoitopiirin nykyisin käyttämä järjestelmä ja että henkilöstöhallinnon palvelut hyvinvointialueelle tuottaa Monetra, joka tuottaa tällä hetkellä monen Pirkanmaan kunnan ja myös sairaanhoitopiirin talous- ja henkilöstöpalvelut.

H-hetken lähestyessä vuodenvaihteessa henkilöstöhallinto on töissä sekä kunnissa, Monetralla että hyvinvointialueella. Myös lisäresurssia on varattu. Pidämme yllä reaaliaikaista todellista tilannekuvaa yhdessä Monetran kanssa.

Miten siirtymä käytännössä hoidetaan?

– Jokaisen työtekijän tiedot on siirretty sähköisesti palkkajärjestelmästä toiseen. Tämän työn aloitimme pienistä luovuttavista organisaatioista kesäkuussa 2022 ja saadaan kokonaisuudessaan tehtyä marraskuun loppuun mennessä.

Esimerkiksi Helsingissä palkanmaksu on ajautunut isoihin ongelmiin tietojärjestelmän muutoksen takia. Onko sama mahdollista Pirkanmaalla?

– Kaikki on toki mahdollista, mutta Pirkanmaan hyvinvointialueella ei siirtymävaiheessa oteta käyttöön uutta palkkausjärjestelmää vaan tukeudumme jo sairaanhoitopiirin käyttämään palkkausjärjestelmään. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on järjestelmästä käyttökokemuksia ja osaamista.

Yhteistyökumppani Monetra on Pirkanmaalla hoitanut jo monen luovuttavan organisaation vastaavat sotehenkilöstön palvelut ja heillä on käytännön kokemus näiden organisaatioiden järjestelmistä ja tiedoista, joita tarvitsemme siirtymävaiheessa.

Mitkä ovat palkanmaksupäivät hyvinvointialueella?

– Esityksenä on, että vakituisten työntekijöiden palkat maksetaan kuun 15. päivänä ja määräaikaisten palkkapäivä on kuun 30. päivä.

Millaisia ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida asiaa torstaihin kello 23:een asti.

Suosittelemme sinulle