Hyppää sisältöön

Kamppailua Britannian jalkapalloherruudesta on värittänyt vuosien kuittailu – prinssi Williamin vierailu Englannin leirillä turhautti walesilaisia

Englanti kaatoi viimeisessä lohkokamppailussaan Walesin maalein 3–0. Vaikka Britannian jalkapalloherruus ei vaihtunutkaan, hakee ”pikkuveli” Wales selkeää pesäeroa Englantiin monella tavalla.

Jalkapallon maailmankartta: Wales

Englanti ja Wales kohtasivat jalkapallon miesten MM-kisoissa tiistaina. Juttua on päivitetty ottelun tuloksen mukaisesti tiistaina kello 23.50, Englanti voitti maalein 3–0.

Voit katsoa jutun pääkuvan paikalla olevan videon, jossa kerrotaan, miten Walesin jalkapallomenestys on vahvistanut maan identiteettiä ja kymrin kielen asemaa.

Jos Suomen ja Ruotsin kohtaamisia kuvaillaan useimmiten pikkuveljen ja isoveljen kamppailuiksi, on Walesin ja Englannin kohtaaminen todella sellainen. Ison-Britannian kuningaskuntaan kuuluvissa valtioissa Englanti on väestön määrän osalta suurin, Wales toiseksi pienin.

Englanti ja Wales päättivät jalkapallon MM-kisojen alkulohkon pelirupeamansa tiistaina keskinäiseen kohtaamiseensa. Molemmille joukkueille voitto olisi ollut elintärkeä jatkopaikan varmistamisen suhteen.

Englanti nappasi Britannian keskinäisestä kohtaamisesta voiton maalein 3–0 ja marssi lohkokärkenä pudotuspelivaiheeseen. Wales jäi turnauksessa yhteen pisteeseen.

Kohtaaminen oli luonnollisesti kuningaskunnan sisäisesti erittäin odotettu. Maiden välinen jalkapallokuittailu on jatkunut tiiviisti viime vuodet, hyvin brittiläiseen tapaan. Se on tiivistynyt entisestään, sillä Walesin taso on noussut viimeisten vuosien aikana vahvasti Euroopan jalkapallokentillä.

Pohjaa loi esimerkiksi vuoden 2016 EM-kisat Ranskassa. Tuolloin Englanti kaatoi Walesin alkulohkossa maalein 2–1, Daniel Sturridgen iskettyä maalin ottelun lopussa lisäajalla. Englantilaiset saivat hetken aikaa kuittailla rauhassa pienemmälle naapurilleen.

Walesilaiset pääsivät kuitenkin nauramaan pudotuspelikierroksella. Englanti hävisi nöyryyttävästi neljännesvälierissä piskuiselle Islannille. Wales puolestaan ylsi kaikkien aikojen parhaaseen jalkapallosaavutukseensa. Se hävisi vasta EM-välierissä tulevalle Euroopan mestarille Portugalille.

Sosiaaliseen mediaan vuosi kisojen aikana video, jossa Walesin joukkue juhli villisti majapaikassaan Englannin putoamista. Vastakkainasettelu kasvoi lisää.

Nykyisin MM-kisajoukkueeseenkin kuuluva Jonny Williams kuvasi viraaliksi nousseen videon.

– Tiedämme, kuinka paljon Englanti-ottelu merkitsee faneillemme. Olimme aivan rikki siitä, kun hävisimme heille EM-kisoissa. Nyt olisi siis mukavaa voittaa heidät. Jokainen Britannian valtioiden keskinäinen peli on massiivinen kohtaaminen, hän luonnehti ottelua edeltäneessä pressitilaisuudessa.

Jättikärki valitsi Walesin Englannin sijaan

Kieffer Moore edustaa Walesia, vaikka on syntynyt Englannin puolella. Kuva: DeFodi Images via Getty Images

Englannin ja Walesin vastakkainasettelu on monella tapaa monimutkainen. Valtiomuodosta alkaen aina pelaajien kansalaisuuteen.

Esimerkiksi yhdeksän pelaajaa Walesin joukkueesta on syntynyt Englannin puolella ja voisivat näin ollen edustaa naapurimaata.

Yksi heistä on 30-vuotias hyökkääjä Kieffer Moore, joka on syntynyt Torquayssa ja edustaa tällä hetkellä seuratasolla Valioliigassa Bournemouthia. Moorella on myös yksi C-maaottelu Englannin paidasta. Hänen isänsä isä on walesilainen, minkä vuoksi hänellä on Walesin edustusoikeus.

Nykyisin Moore on kuitenkin vannoutunut ”Lohikäärmeille”. Kun häneltä kysyttiin suhteestaan Englantiin ennen kisoja Walesin lehdistötilaisuudessa, hän päätti laittaa vettä vastakkainasettelun myllyyn.

– En malta odottaa, että saan pudottaa heidät turnauksesta. Se tulee olemaan uskomatonta, Moore totesi.

– Minulla ei tule olemaan minkäänlaisia ristiriitaisia tunteita, ketä minun tulisi edustaa. En muista edes kummallisempaa siitä C-maaottelusta. Se taisi olla Viroa vastaan ja pelasin hieman sen lopussa.

Moore on jatkanut kuittailua Englannin suuntaan pidempään. Mooren edustama Bournemouth voitti Evertonin Valioliigassa aiemmin marraskuussa 3–0. Hän pääsi laittamaan yhden osuman Englannin ykkösmaalivahdin Jordan Pickfordin selän taakse.

– Mukavaa saada jo ensimmäinen osuma häntä vastaan, Moore kuittasi osumastaan (siirryt toiseen palveluun) tuolloin.

196-senttinen hyökkääjä on myös isojen maalien mies. Englannin seitsemänneltä sarjatasolta huipulle ponnistanut Walesin mies iski viime kaudella Bournemouthin Valioliiga-nousun ratkaisseen maalin Nottingham Forestia vastaan. Englantia vastaan Moore jäi lopulta maaleitta.

Walesin prinssin vierailu turhautti

”Isoveli” on jättänyt kuittailun vielä toisille. Englanti on viimeksi hävinnyt Walesille vuonna 1984. Tuolloin Wales vei viimeisen kerran järjestetyn Britannian mestaruusturnauksen nimiinsä. Englanti taipui maalein 0–1.

Oman sotkunsa alkuasetelmaan on tuonut liki kaikista kummallisimmin Britannian monarkki, prinssi William.

Ensimmäinen kruununperijä kantaa yhtäaikaisesti titteliä Walesin prinssi ja toimii samalla Englannin jalkapalloliiton puheenjohtajana. William kävi muun muassa Englannin kisoja ennakoivalla leirityksellä kannustamassa maajoukkuetta, todeten ”koko maan kannustavan” heitä. Walesille ei samaa kunniaa suotu.

Muun muassa vahvasti Walesia kannattava näyttelijä Michael Sheen antoi Williamille tiukkaa palautetta Twitter-tilillään (siirryt toiseen palveluun).

– Hän voi kannattaa ketä hän itse haluaa ja FA:n puheenjohtajan rooli tekee hänen vierailustaan ymmärrettävää. Mutta, samalla hän kai ymmärtää sen, että kun hän kantaa Walesin prinssin titteliä, on tämä ajoitus täysin asiaton? Nolottaako häntä yhtään? Tai tiedostaako hän ongelman tässä? Sheen kyseli prinssin vierailun jälkeen.

Walesin kansallinen itsetunto onkin kasvanut, erityisesti sen jalkapalloilullisten saavutusten myötä. Nuorempi sukupolvi onkin muuttunut erittäin vahvasti maan täyttä itsenäisyyttä tukevaksi. Esimerkiksi Walesin näiden kisojen virallinen kisakappale Yma o Hyd (siirryt toiseen palveluun) on noussut maajoukkueen tunnukseksi. Kymrinkielinen kappale kertoo Walesin kamppailusta oman valtion ja kansan edestä vuosien saatossa.

Prinssi Williamin (vas.) vierailu Englannin maajoukkueen luona ennen MM-kisoja keräsi kritiikkiä Walesissa. Kuva: The FA via Getty Images

Poliitiikan ja urheiluhallinnon professori sekä entinen Walesin maajoukkuejalkapalloilija Laura McAllister kertoikin The Athleticin haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että EM-kisojen 2016 välieräpaikka oli osana kasvattamassa kansan uskoa omaan valtioon.

– Viime vuosina maajoukkueen kannattaminen on myös muuttunut enemmän anti-englantilaisuudesta pro-walesilaisuuteen. Vaikka kaikki walesilaisuuden puolesta oleminen ei tietenkään kuitenkaan johda itsenäisyyden kannattamiseen, McAllister kuvailee.

Kaikesta kuittailusta huolimatta Walesin jalkapalloliittokin hakee lisää pesäeroa Englantiin. Walesia ei välttämättä pian enää nähdä samalla nimellä kansainvälisillä kentillä. Jos jalkapalloliiton aloite menee läpi, kutsutaan maata sen kymrinkielisellä nimellä Cymru.

Suosittelemme sinulle