Hyppää sisältöön

Qatarissa homoja uhataan kivityksellä, mutta Singaporessa he eivät enää ole rikollisia – kartoitimme homojen seksisuhteet yhä kieltävät maat

Maailmassa on 68 maata tai aluetta, joissa homosuhteista voi saada tuomion. Suurin osa näistä paikoista on Afrikassa ja Lähi-idässä.

Sateenkaarilippua heiluttanut mielenosoittaja juoksi jalkapallokentälle Qatarissa 28. marraskuuta. Turvamiesten kiinniottama Mario Ferri oli jonkin aikaa pidätettynä. Kuva: David Klein / AOP
Jussi Nurminen,
Harri Vähäkangas

Singapore on päättänyt poistaa homoseksuaalisten tekojen kiellon rikoslaistaan. Miesten välisen seksin kieltänyt laki on peräisin ajalta jolloin Singapore oli Britannian siirtomaa. Naisia ei laissa mainittu.

Vastaavia lakeja on voimassa useissa maissa, ja noin puolet homosuhteet kriminalisoivista maista kuuluu Britannian ja sen entisten alusmaiden muodostamaan Kansainyhteisöön. Joukossa on monia pieniä saarivaltioita.

Singaporen parlamentin kumoaman lain enimmäisrangaistus oli kaksi vuotta vankeutta. Yhtään tuomiota ei ole annettu enää vuosikausiin, mutta silti muutosta pidetään merkittävänä.

Tosin samassa yhteydessä päätettiin kirjata Singaporen perustuslakiin, että avioliitto on miehen ja naisen välinen.

Rangaistukset uhkaavat homoja etenkin Afrikassa

Singaporessa tehdyn lakimuutoksen jälkeen maailmassa on yhä 68 maata tai aluetta, joilla seksuaalivähemmistöjä rangaistaan rikoslain perusteella.

Esimerkiksi Singaporen naapurissa Malesiassa voi enimmillään seurata 20 vuoden vankeus ja sata raipaniskua.

11 maassa seurauksena voi olla jopa kuolemantuomio, ja ainakin puolessa näistä maista teloituksia tehdään edelleen.

Usein laissa kielletään nimenomaan miesten välinen seksi. Karttaan punaisella merkityistä alueista 42 on kriminalisoinut myös naisten välisen seksin.

Rangaistavuus on yleistä etenkin Afrikan ja Lähi-idän maissa sekä osassa Aasiaa. Pelkästään Afrikassa tällaisia maita on 32, kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa seuraava järjestö Human Dignity Trust (siirryt toiseen palveluun).

Osassa listalla olevista maista rangaistuksia annetaan vain tietyillä alueilla. Tällainen maa on esimerkiksi Indonesia, jossa osassa maata voi enimmillään saada kahdeksan vuotta vankeutta ja sata raipaniskua.

Indonesian Acehissa annettiin 9. marraskuuta raipparangaistuksia islamilaisen šarialain rikkomisesta. Homoudesta tuomittu voi saada jopa sata raipaniskua. Kuvassa olevan miehen tuomion syystä ei ole annettu tarkkoja tietoja. Kuva: Hotli Simanjuntak / EPA

Viime viikkoina huomio on kiinnittynyt seksuaalivähemmistöjen huonoon asemaan jalkapallon MM-kisat järjestävässä Qatarissa.

Siellä lakiin kirjattu enimmäisrangaistus on kivityskuolema.

Sateenkaariprotesti Qatarissa:

Jalkapallon MM-kisoissa Qatarissa juostiin sateenkaarilipun kanssa kentälle.

Suomessa voitiin rangaista vuoteen -71 asti

Suomessa homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi kumottiin vuonna 1971.

Samalla kuitenkin säädettiin kehotuskielto eli tehtiin rangaistavaa ”julkisesta kehottamisesta samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliseen haureuden harjoittamiseen”.

Homous luokiteltiin sairaudeksi vuoteen 1981 saakka.

Ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö Seta (siirryt toiseen palveluun) muistuttaa, että kehotuskielto vaikutti muun muassa siihen, miten homoutta käsiteltiin suomalaisessa mediassa. Kielto kumottiin vasta vuonna 1999.

Näin Yleisradio käsitteli homoutta vuonna 1974:

A2: Mikä aiheuttaa homoseksuaalisuuden?

Suosittelemme sinulle