Hyppää sisältöön

NHL:ssä on nähty kovempi maalitulva viimeksi 26 vuotta sitten – sekoilun ratkaissut ruotsalaistähti antoi happamat kommentit

Los Angeles Kingsin ja Seattle Krakenin kohtaamisessa nähtiin 17 maalia. 2000-luvulla samaan on pystytty vain kahdesti.

Anze Kopitar ja muut Los Angeles Kingsin pelaajat juhlivat kolmannessa erässä maalia. Kuva: Kirby Lee-USA TODAY Sports

Los Angeles Kingsin ja Seattle Krakenin välisessä ottelussa nähtiin viime yönä todelliset maalikarkelot. Ottelussa tehtiin peräti 17 osumaa.

Toista kauttaan NHL:ssä pelaava Seattle väänsi lopulta voiton jatkoajalla maalein 9–8. Ratkaisuosuman iski ruotsalaishyökkääjä Andre Burakovsky, joka vietti kahden maalin iltaa.

Näin Andre Burakovsky sivalsi Seattlen voittomaalin.

Burakovsky oli viime kaudella voittamassa Colorado Avalanchelle Stanley Cupia Mikko Rantasen ja Artturi Lehkosen kanssa.

– Se oli sekava ilta. Pelasimme mielestäni todella huonon ottelun, kuten myös he. Olimme onnekkaita, että he eivät pelanneet ollenkaan hyvin, Burakovsky kertoi NHL:n nettisivuilla.

Kyseessä on vasta kolmas kerta 2000-luvulla, jolloin yhdessä NHL-ottelussa on paukuteltu 17 maalia. Kiinnostavaa on, että niistä kaksi on tältä vuodelta. Helmikuussa Toronto Maple Leafs kaatoi Detroit Red Wingsin lukemin 10–7.

Ennen kyseistä ottelua yhtä monta maalia tehtiin Winnipeg Jetsin ja Philadelphia Flyersin välisessä ottelussa lokakuussa 2011. Enemmän maaleja on tehty viimeksi tammikuussa 1996, jolloin San Jose Sharks otti Pittsburgh Penguinsista 10–8-voiton.

Yhden ottelun maaliennätys NHL:ssä on 21. Siihen ovat pystyneet Toronto St. Patricks ja Montreal Canadiens vuonna 1920 sekä Edmonton Oilers ja Chicago Blackhawks marraskuussa 1985.

Seattlen Alex Wennberg (vas.) teki yhden ja Matty Berniers (kesk.) kaksi maalia. Kuva: Kirby Lee-USA TODAY Sports

”Hämmentävä ilta”

Jo pelkästään kahdessa ensimmäisessä erässä maaleja taottiin 14 kappaletta. Joukkueiden parhaimmat pistemiehet olivat neljä syöttöpistettä kirjanneet Los Angelesin Kevin Fiala sekä Seattlen Jordan Eberle.

– Tämä oli niitä otteluita, jolloin viimeinen laukaus ratkaisee. On parempi olla voittajan puolella, mutta se oli hullu jääkiekko-ottelu, Seattlen päävalmentaja Dave Hakstol kommentoi.

Yhdeksän maalia omiin sapetti luonnollisesti Los Angelesin konkarivalmentajaa Todd McLellania.

– Se oli todella hämmentävä ilta meille kaikille. Olen todella pettynyt siitä, että päästimme yhdeksän maalia. Mutta toisaalta olen iloinen siitä, että me taistelimme takaisin, saimme yhden pisteen ja teimme kahdeksan maalia. Tämä oli meille kaikille suuri hämmennys, ja meidän pitää päästä tästä nopeasti yli.

Seattle on Tyynenmeren divisioonassa toisena ja Los Angeles kolmantena.

Suosittelemme sinulle