Hyppää sisältöön

Kierrätysmuovikassi käy kengille, muttei kahvipaketille, koska EU haluaa varmistaa ruoan puhtauden

Tiukentuneiden vaatimusten vuoksi kauppojen täytyy tulevaisuudessa kertoa asiakkaille selvästi, mitkä kassit sopivat elintarvikkeiden pakkaamiseen.

Selvitimme, millaisia muutoksia on tulossa kierrätysmuovikassien myyntiin ruokakaupoissa. Video: toimittaja Antti Palomaa, kuvaus Marko Melto / Yle

Kierrätysmuovista tehtyjen kassien myynti ruokakaupoissa muuttuu. Tulevaisuudessa kaupan pitää kertoa asiakkaille selvästi, että nykyisiä kierrätysmuovikasseja ei ole hyväksytty elintarvikkeiden pakkaamiseen.

Kierrätysmuovikasseja voi yhä olla tarjolla ruokakaupan kassalla, kunhan niiden lisäksi on saatavilla myös ruokaostosten kuljettamiseen hyväksyttyjä kasseja.

Kaupan pitää tiedottaa asiakkaita siitä, mitkä kassit sopivat elintarvikkeiden pakkaamiseen ja mitkä eivät.

– Kuluttaja tekee valinnan siitä, minkälaisen kauppakassin ostaa. Kauppa miettii nyt, miten kuluttajille kerrotaan kauppakassien erilaisesta käyttötarkoituksesta mahdollisimman selvästi, sanoo Ruokaviraston ylitarkastaja Merja Virtanen.

Suomalaiset viranomaiset ja muovi- ja kaupan alan edustajat neuvottelivat uusista vaatimuksista tiistaina.

Samat vaatimukset kuin ruokapakkauksilla

Kaiken takana on EU-komission kanta, jonka mukaan ruokakauppojen muovikassit kuuluvat sellaisiin muoveihin, jotka voivat joutua kosketuksiin elintarvikkeiden kanssa.

Jos tällaiset kassit sisältävät kierrätysmuovia, niiden valvonta on tästä syksystä lähtien kireämpää kuin ennen.

EU haluaa varmistaa, että kierrätysmuovikassit ovat yhtä turvallisia kuin ruokapakkausten muovit. Kummastakaan ei saa siirtyä haitallisia aineita ruokiin.

Ennen tiistain neuvotteluja osa Ylen haastattelemista muovi- ja kaupan alan edustajista toivoi, että ruokakaupan muovikasseja ei rinnastettaisi elintarvikepakkauksiin. Tämä toive ei näytä toteutuvan.

Näkyy asiakkaille viimeistään ensi kesän jälkeen

Uusi kierrätysmuoviasetus tuli voimaan lokakuussa. Nykyisiä kierrätysmuovikasseja koskeva siirtymäaika kestää vuoden 2023 heinäkuuhun. Kauppa voi tosin myydä varastonsa loppuun myös siirtymäajan jälkeen.

Viimeistään sitten uudistus alkaa näkyä asiakkaille.

– Kuten tähänkin asti, nykyiset kierrätysmuovikassit soveltuvat määräajan jälkeenkin hyvin muuhun kuin elintarvikekosketukseen eli esimerkiksi pesuaineiden, vaatteiden, kenkien ja muiden käyttötavaroiden pakkaamiseen, Ruokaviraston ylitarkastaja Merja Virtanen sanoo.

EU ei siis kiellä ruokaostoksille tarkoitettujen kassien tekoa kierrätysmuovista. Tällä hetkellä ei vain ole olemassa sellaista muovikassien valmistukseen sopivaa kierrätysmuovia, joka täyttäisi uudet vaatimukset.

Kaupan vastuulla on tiedottaa asiakkaita siitä, mitkä muovikassit sopivat elintarvikkeiden pakkaamiseen ja mitkä eivät. Kuva: Marko Melto / Yle

Muoviteollisuuden mukaan valmistajat eivät myöskään pysty muuttamaan kierrätysprosessiaan ainakaan nopeasti.

Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä ehti jo aiemmin pelätä, että tiukentuneet vaatimukset estäisivät nykyisten kierrätysmuovikassien myynnin ruokakaupoissa kokonaan. Muoviteollisuus ry on Suomessa muovituotteita valmistavien ja niitä kierrättävien yritysten etujärjestö.

Tiistaina viranomaisten kanssa sovittu kompromissi antoi Kärhälle toivoa siitä, että uusiomuovikasseja voi edelleen myydä ruokakaupoissa.

– Yhdistämme tällä tavalla kuluttajaturvallisuuden ja kiertotalouden tavoitteet, Kärhä sanoo.

Yritykset joutuvat pohtimaan, onko kierrätysmuovikassien tarjoaminen kassoilla kaupallisesti ja kuluttajapalvelun kannalta mielekästä tämän jälkeen.

Ilkka Nieminen, Päivittäistavarakauppa ry

Kärhä kertoo, että niin sanottuihin tavallisiin muovikasseihin tulee todennäköisesti virallisesta hyväksynnästä kertova merkki, jossa on pikari ja haarukka. Tästä merkistä elintarvikekäyttöön hyväksytyt neitseellisestä muovista tehdyt kassit voisi tulevaisuudessa erottaa kierrätysmuovista tehdyistä kasseista.

Johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä sanoo, että heidän täytyy seuraavaksi miettiä, miten myymälät voivat toteuttaa uudet vaatimukset siten, että asia tulee kuluttajalle selväksi.

– Lisäksi yritykset joutuvat pohtimaan, onko kierrätysmuovikassien tarjoaminen kassoilla kaupallisesti ja kuluttajapalvelun kannalta mielekästä tämän jälkeen, Nieminen sanoo.

Kassit ovat merkittävä osa kiertotaloutta

Kierrätysmuovikassit ovat nykyään merkittävä kierrätetyn muovin käyttökohde. Jos niiden myynti loppuisi, vuosien työ kiertotalouden edistämiseksi valuisi hukkaan.

Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä toivoo, että asiakkaat ostaisivat kierrätysmuovikasseja ruokakaupoista muutoksesta huolimatta. Kärhä katsoo, että ne ovat turvallisia.

Nykyään ruokakaupan kasseihin menee Kärhän mukaan Suomessa noin kymmenen prosenttia kaikesta kierrätetystä pakkausmuovista. Tämä on 3 000–4 000 tonnia vuodessa.

Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä pitää kierrätysmuovikasseja turvallisina. Hän toivoo, etteivät asiakkaat hylkäisi niitä muutoksesta huolimatta. Arkistokuva Kärhästä vuodelta 2019. Kuva: Mikko Koski / Yle

Kierrätysmuovikassit ovat syrjäyttäneet laajalti tavallisia muovikasseja ruokakaupoissa.

S-ryhmän marketkaupan laadusta, suunnittelusta ja taloudesta vastaava johtaja Mika Lyytikäinen kertoo, että heidän ruokakaupoissaan myytiin 147 miljoonaa muovikassia vuonna 2021. Kierrätysmuovin osuus kassien raaka-aineesta on heillä keskimäärin 89 prosenttia.

– Tällä hetkellä K-ruokakaupoissa myydyistä muovikasseista noin 70 prosenttia on kierrätysmuovikasseja, sanoo puolestaan Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Kierrätysmuovista tehtyjen kassien osuutta on haluttu Suomessa lisätä, jotta kassien valmistukseen kuluisi mahdollisimman vähän luonnonvaroja. Nykyään osa uusiomuovikasseista on tehty kokonaan kierrätetystä materiaalista.

Kierrätysmuovikassin raaka-aineita ovat olleet muun muassa ruokakauppojen tavarakuljetuksissa käytetyt suojamuovit tai eri tehtaista saadut, uudelleen käytettävät materiaalit. Nykyään niiden valmistukseen käytetään myös kuluttajilta kerättyä pakkausjätemuovia.

Muovikassien kulutus Suomessa oli viime vuonna 62 kappaletta henkeä kohti. Vuoden 2025 loppuun mennessä luvun pitäisi olla enintään 40. Arkistokuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Tavoitteena vähentää muovikassien käyttöä

Ympäristöministeriö ja Kaupan liitto solmivat jo vuonna 2016 Green deal -sopimuksen muovikassien käytön vähentämiseksi. Sopimus koskee myös kierrätysmuovista valmistettuja muovikasseja.

Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutettaisiin enintään 40 kappaletta henkeä kohti vuodessa.

Tavoitteeseen ei ole vielä päästy. Muovikassien kulutus oli vuonna 2021 henkeä kohti 62 kappaletta vuodessa. Vuonna 2017 vastaava luku oli 71 kappaletta henkeä kohti.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta perjantaihin 2. joulukuuta kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle