Hyppää sisältöön

Mari Ederin huippukisa kaatui kuoppaan matossa: ”Se jäi korvien väliin häiritsemään” – asiantuntijan mukaan Suomen ykköstykin tilanne on valoisa

Mari Eder avasi naisten 15 kilometrin normaalikilpailun kahdella nolla-ammunnalla, mutta sortui kolmannella ampumapaikalla kolmeen ohilaukaukseen.

Mari Ederin kisa alkoi kahdella nolla-ammunnalla, mutta kolmannella paikalla hän teki yhden ison ja kaksi pienempää virhettä. Neljännellä paikalla ammunta sujui taas.
Emma Hyyppä,
Nina Vanhatalo

Kolme ohilaukausta toisella makuupaikalla pilasivat Mari Ederin menestysmahdollisuudet kauden avauskilpailussa Kontiolahdella. Eder, 35, aloitti 15 kilometrin normaalimatkan kilpailun hyvällä hiihtovauhdilla ja kahdella nolla-ammunnalla, mutta sortui virheisiin kolmannessa ammunnassa.

Eder oli ennen kolmatta ammuntaa väliajoissa kolmantena, mutta päätyi lopputuloksissa sijalle 17:s. Eroa kärkeen oli 2.45 minuuttia.

Vain yhdellä sakolla päivänsä selvittänyt Nastassia Kinnunen oli parhaana suomalaisena 15:s. Hän ampui ensimmäisellä makuupaikalla yhden ohilaukauksen.

– Olen iloinen, tämä oli hyvä tulos ja vielä kotikisoissa. Mietin keväällä paljon, jatkanko uraani. Kun Erik (Kulstad) tuli päävalmentajaksi, oli mielenkiintoista jatkaa. Katsotaan, miten tästä eteenpäin sujuu, sillä kausi on pitkä, Kinnunen kertoi hymyillen.

Kisan voitti Ruotsin Hanna Öberg 36 sekunnin erolla Norjan Ingrid Landmark Tandrevoldiin. Ladulla kovinta vauhtia pitänyt Öberg ampui yhden ohilaukauksen. Italian Lisa Vittozzi oli kisan kolmas.

Nastassia Kinnunen oli tyytyväinen kauden avauskilpailuunsa. Eroa kärkeen oli maalissa kaksi minuuttia ja 25 sekuntia. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Mari Eder kertasi kilpailun jälkeen, mitä kolme hutilaukausta tuoneessa toisessa makuuammunnassa oikein kävi. Ederin mukaan ongelmat alkoivat, kun hän huomasi maton etureunan painuneen kuopalle.

– Tajusin kuopan siinä vaiheessa, kun löin oikean kyynärpään alas, että nyt ei ole tasapainoinen asento. Yritin pienellä liikkeellä sitä korjata, mutta en saanut. Se jäi korvien väliin häiritsemään ja jäin miettimään sitä. Tähtäykset menivät liian pitkiksi. Tipahdin omasta rutiinistani pois sen takia. Tekninen suorittaminen hajosi, Eder kertoi.

Yle Urheilun asiantuntija Ville Kotikummun mukaan Ederin suoritus oli lupauksia herättävä. Hiihtovauhti oli lähellä kärkinaisten tasoa ja syksyn murheenkryyninä ollut pystyammunta onnistui kilpailutilanteessa hyvin.

Kun keskittyminen herpaantuu kesken ammunnan, ongelmat kasaantuvat lumipallon lailla.

– Jos urheilija erehtyy miettimään ampumasuorituksen aikana, jäikö asento huonoksi, on raju fakta, että silloin niitä virheitä tulee. Marilla oli yksi iso virhe. Kaksi muuta hutia menivät sen piikkiin, että tuuli muuttui eikä asento ollut täydellinen. Paremmalla asennolla neljä olisi mennyt sisään. Jos lopputulema olisi ollut yksi sakko, olisi tulos ollut aivan loistava. Kolmellakin sakolla ollaan hyvällä sijalla, Kotikumpu sanoi.

Ruotsin Hanna Öberg, Norjan Ingrid Landmark Tandrevold ja Italian Lisa Vittozzi olivat maailmancup-kauden avauskisan kärkikolmikko. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hiihtovauhdissa Eder oli koko kisan kuudenneksi nopein. Hän oli tyytyväinen kauden avaukseensa kokonaisuutena.

– Otan nuo pystyammunnat mukaan ihan ilolla. Olen keskittynyt pystyammuntaan loppuharjoittelukaudesta. Se ei ole missään nimessä niin varmaa, ja makuu on kulkenut kaiken aikaa paremmin. Ensimmäinen pysty oli melkein oikeaa ampumahiihtoa, Eder kertoi ja lisäsi:

– Kyllä tästä enemmän hyviä asioita jää. Hiihto tuntui jaksavalta. Olen iloisin mielin, sillä tuntuu, että olen hyvässä kunnossa.

Muut suomalaiset jäivät kauas kärjestä. Suvi Minkkinen oli 40:s, Erika Jänkä 60:s ja Venla Lehtonen 73:s.

Kontiolahden maailmancup jatkuu torstaina miesten ja naisten viesteillä. Suoraa lähetystä voi seurata Yle TV2:sta kello 11.45 alkaen.

Suosittelemme sinulle