Hyppää sisältöön

Linnassa juhlii tänä vuonna paljon ensikertalaisia – sairaanhoitaja Helena Pohjolainen joutui odottamaan omaa suurta hetkeään yli vuoden

Jyväskyläläinen Helena Pohjolainen on työskennellyt 33 vuotta teho-osastolla. Hän sai kutsun Linnan juhliin jo viime vuonna, mutta juhlat jouduttiin perumaan. Tänä vuonna tuli uusi kutsu.

Sairaanhoitaja Helena Pohjolainen on kutsuttu Linnan juhliin itsenäisyyspäivänä. Juhliin lähtee myös puoliso Seppo Pohjolainen. Kuva: Marja Roiha / Yle
Marja Roiha

Itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan on tänä vuonna saanut kutsun moni juhlien ensikertalainen.

Viime vuonna kutsun sai 200 henkilöä, joista suurin osa oli terveydenhuollon henkilöstöstöä ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kun viime vuoden Linnan juhlat peruttiin koronapandemian vuoksi, presidenttipari lupasi uusia kutsut vuoden päästä.

Viime vuoden vieraslistalla oli myös jyväskyläläinen, teho-osaston sairaanhoitaja Helena Pohjolainen. Hän sai kutsun luvatusti toistamiseen ja on nyt lähdössä juhlimaan presidentinlinnaan.

Pohjolainen on ylpeä saadessaan lähteä Linnan juhliin koko teho-osaston työyhteisön edustajana.

– Viime vuonna kutsu tuli yllätyksenä, mutta nyt osasin odottaa kirjettä. Harmi, ettei useampi meidän työporukasta pääse mukaan, Pohjolainen sanoo.

Lue lisää: Jo peruttuihin Linnan juhliin kutsuttu tehohoitaja: "Valehtelisin jos sanoisin ettei harmita, mutta yksikään varotoimi ei ole liioittelua"

Teho-osaston yhteishenki auttaa, kun töissä tulee tiukka paikka

Helena Pohjolainen on työskennellyt teho-osaston sairaanhoitajana kaikkiaan 33 vuotta. Keski-Suomen uuden keskussairaalan, Sairaala Novan teho-osastolla on noin sata henkilöä töissä.

– Osastollamme on myös pidempään siellä työskennelleitä ihmisiä. Meillä on todella hyvä yhteishenki ja hyvä porukka. Perehdytämme uudet työntekijät ja olemme tukena uran alussa.

Pohjolainen on edistänyt työpaikkansa hyvinvointia ja yhteishenkeä järjestämällä muun muassa erilaisia tapahtumia.

– Meillä on pieni ydinporukka, joka järjestää vapaa-ajalla viikoittain sählyä, padelia ja meillä on myös neulekerho. Sitten kun on töissä tiukka paikka, on helpompi työskennellä kun tuntee työkaverin paremmin.

Ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020 teho-osaston sairaanhoitajat keräsivät sponsoreita, jotka ilahduttivat työporukkaa erilaisin yllätyksin. Sponsorit ovat toimittaneet teho-osastolle muun muassa täytekakkuja ja muuta hyvää syötävää.

– Saimme aika hyvin jyväskyläläisiä yrityksiä tukemaan työyhteisöämme. Viime vuonna uuden korona-aallon aikana saimme jälleen sponsoriapua. Tämä kannustaa meitä työssämme, kun tiedämme että muut tukevat meitä.

Hoitajien työ on ollut todella kuormittavaa viimeiset vuodet. Edelleen meneillään olevan koronapandemian lisäksi arkea ovat hankaloittaneet muun muassa hoitajapula ja viime keväinen hoitoalan pitkä työtaistelu. Jyväskylässä tapahtui myös uuden sairaala Novan käyttöönotto tammikuussa 2021.

– Aivan hurjat työvuodet ovat takana. Onneksi ei tiedetty koronapandemian alussa, kuinka kauan tämä kestää, kertoo Pohjolainen.

Juhlien teemana itseensä luottava Suomi

Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana on itseensä luottava Suomi.

– Suomessa löytyy monen alan osaajia ja luotamme itseemme. Ja hienoa on se, että tavalliset työntekijät on nostettu esiin ja kutsuttu Linnaan, toteaa Pohjolainen.

Voimmeko myös luottaa terveydenhuoltoon?

– No kyllä, täysillä teemme parhaamme, naurahtaa Pohjolainen.

Helenan aviomies Seppo Pohjolainen työskentelee Jyväskylän kaupungin Nuorisopalveluissa työvalmentajana. Hän lähtee vaimonsa kanssa presidentin vastaanotolle.

Itseensä luottavaa Suomi -teemaa Pohjolainen katsoo erityisesti nuorison kautta.

– Nuorille yritetään saada viestiä, että uskokaa itseenne ja tehkää sitä, mikä tuntuu hyvältä esimerkiksi ammatin suhteen.

Juhlapuvussa on kirjailuja luonnonkukkia

Helena Pohjolaisen puku itsenäisyyspäivän juhlaan valmistuu tämän viikon lopulla. Puvun valmistaa jyväskyläläinen ompelija Johanna Paatola.

– Puku on väriltään tummansininen ja siihen on kirjailtu luonnonkukkia. Tuntuu, että se on minun tyyliini sopiva.

Presidentin vastaanotolle menevät sairaanhoitajat saavat ilmaisen meikin ja kampauksen helsinkiläisessä liikkeessä ennen juhliin menoa.

Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi Linnan juhliin on tänä vuonna kutsuttu erityisesti vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä sekä osaajia, jotka työskentelevät tulevaisuuden menestystekijöiden parissa. Kaikkiaan kutsuttuja on noin 1300 eri puolilta Suomea.

Suosittelemme sinulle