Hyppää sisältöön

Oulun Pateniemen lukioon on kohdistunut kouluampumisella uhkaus – Kiiminkipuiston koulussa vastaava tapaus viikko sitten

Joulukuun 1. päivään kohdistuneesta uhkauksesta kertoi ensimmäisenä Kaleva. Uhkaus on ollut esillä sosiaalisessa mediassa. Poliisi jäljittää nyt tekijää. Pateniemen lukiossa koulupäivä on alkanut normaalisti.

Kuva: Jani Aarnio / Yle
Hanna Holopainen

Oulussa oppilaitosta kohtaan on taas esitetty uhkaus kouluampumisesta, kertoo Kaleva (siirryt toiseen palveluun). Pateniemen lukioon kohdistuva uhkaus on ollut esillä sosiaalisessa mediassa.

Uhkaus oli koulun ja poliisin tiedossa jo eilen keskiviikkona.

Lukion työpäivä on alkanut normaalisti nimenomaan tälle päivälle kohdistetusta uhkauksesta huolimatta. Koulun mukaan viranomaisten johdolla on päädytty tähän tilannearvioon. Poliisi on ollut turvaamassa lukiolaisten päivän aloitusta.

Viimeksi useita poliisin yksiköitä oli turvaamassa oppilaiden koulurauhaa pikaviestipalvelu Jodelissa tulleen kouluampumisuhan vuoksi Kiiminkipuiston koulussa viikko sitten.

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan Ylelle, että Pateniemen lukion uhkauksen todenperäisyyttä tutkitaan, ja myös tekijää jäljitetään. Tilannetta hoidetaan viranomaisten johdolla. Poliisilla on yhteys paitsi kouluun myös Oulun kaupungin turvallisuushenkilöstöön.

Kaleva kertoo, että uhkaus on esitetty muuttamalla langattoman wifi-verkon nimeä. Poliisin mukaan tekijä on tehnyt uhkauksensa käyttämällä yleistä verkkoa.

Pateniemen lukio sijaitsee Rajakylässä Ruiskukkatiellä.

Täsmennetty artikkelia sosiaalisen median osuudesta uhkauksessa 1.12. kello 11.02.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta

Suosittelemme sinulle