Hyppää sisältöön

Seinäjoella selvitetään, millaisia palveluja kirjastoautoon halutaan

Uudelle autolle voi myös ehdottaa uutta pysäkkiä. Uusi kirjastoauto tulee käyttöön suunnilleen vuoden päästä.

Kirjastoauton hyllyjä. Lapsen käsi osoittaa kuvaa auki olevan sarjakuva-albumin sivulla.
Uusi kirjastoauto tulee käyttöön Seinäjoella suunnilleen vuoden päästä. Kuvituskuva Kuva: Jarno Kajova / Yle
Tuomo Mäenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Seinäjoella haluaa selvittää, millaisia palveluja ja aineistoja asiakkaat toivoisivat uuteen kirjastoautoon. Uudelle autolle voi myös ehdottaa uutta pysäkkiä.

Uusi kirjastoauto tulee vuonna 2006 käyttöön otetun Ykän tilalle suunnilleen vuoden päästä. Uuden kirjastoauton reitti- ja aikataulusuunnitelma noudattelee alustavasti Ykän nykyisiä reittejä ja aikatauluja. Aikatauluja luvataan päivittää asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Uusi kirjastoauto on kuorma-auton alustalle rakennettava kirjastoauto. Kirjastoautoon tulee myös lainausautomaatti. Invahissi takaa auton esteettömyyden.

Uudella kirjastoautolla pyritään takaamaan saavutettavat kirjastopalvelut tasapuolisesti eri kaupunginosien asukkaille.

Kyselyyn voi vastata kirjastoautoissa, Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kirjastoissa sekä kirjaston kotisivuilla vuoden loppuun asti.

Suosittelemme