Hyppää sisältöön

Vuokramailla toimivat safariyritykset ovat käärmeissään kymppitonnien lisäkuluista – Metsähallituksella on uusi maksukäytäntö tälle talvelle

Metsähallitus on ottanut talvikaudelle 2022–2023 uuden maksutavan hoitaa kelkkasafareiden luvat. Yritykset voivat nyt tehdä sopimuksen Metsähallituksen kanssa safarikohtaisesta maksusta.

Metsähallituksen uusi moottorikelkkailun maastoliikennemaksu tuo vuokramailla toimiville ohjelmapalveluyrityksille tuntuvan lisämaksun. Kuva: Antti MIkkola / Yle
Raimo Torikka,
Ensio Karjalainen

Kuusamolaisen ohjelmapalveluyritys Ruka Safariksen safarikeskus toimii Rukajärven alueella ja joutuu käyttämään Metsähallitukselta vuokrattua 2,5 kilometrin yritysreittiä kelkkasafareillaan.

– Pelkästään tämän lyhyen reitin käyttö voi laskentavasta riippuen nostaa meidän kustannuksia 20 000–30 000 euroa talvessa, laskee toimitusjohtaja Ville Maijanen.

Maijanen on myös närkästynyt siitä, että Metsähallitus on käytännössä sanellut Ruka Safariksen uuden sopimuksen. Edellinen sopimus oli tehty 90-luvulla.

– Metsähallituksella joku on käynyt kansantaloustieteen johdantokurssilla, josta on jäänyt mieleen, että monopoli asettaa hinnat, hän lataa.

Maijasen mukaan Metsähallitus käyttää sanelupolitiikkaa eikä hinnoittelusta voi neuvotella.

– Metsähallituksen tapa toimia ei ole hyvän hallintotavan mukaista. Metsähallitushan verkkosivuillaan painottaa eettisyyttä, hyvää hallintotapaa ja sidosryhmiä kuulemisineen.

Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen sanoo käyneensä keskustelua reittimaksuista Metsähallituksen johdon kanssa yrittäjien yhteydenottojen vuoksi.

– Olen vaatinut Metsähallitukselta malttia hinnoitteluun tällaisena aikana, jolloin energiamaksut ja korot nousevat. Tuntuu kohtuuttomalta, että reittimaksut kasvavat juuri nyt, Manninen sanoo.

Jouko Mannisen mukaan Metsähallitus on luvannut selvitellä vielä reittimaksujen hinnoittelua.

Napapiirillä uusi tilanne koetaan myös epäreiluna

Ohjelmapalveluyritys Lapin Safarit toimii Rovaniemen lisäksi useissa hiihtokeskuksissa muualla Lapissa. Yrityksellä on useita Metsähallitukselta vuokrattuja alueita joiden läpi kelkkasafarit menevät päästäkseen kelkkareiteille ja yrityksen käyttämille tukikohdille.

Rami Korhosen mukaan yritykset ovat valmiita maksamaan kohtuullisen korvauksen maa-alueiden käytöstä, kuten tähänkin asti on tehty. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Toimitusjohtaja Rami Korhosen mukaan maa-alueet on vuokrattu Metsähallitukselta ja sen lisäksi niiden käyttöoikeussopimuksesta on maksettu erillinen maksu Metsähallitukselle.

– Nyt näihin yritysuriin kohdistuvien maksujen päälle on tulossa safarikohtainen maksu, jota joudutaan maksamaan käytön suhteessa, kertoo Korhonen.

Korhonen näkee yritysurille kohdistuvan safarikohtaisen maksun täysin ylimääräisenä ja hän pitää sitä epäreiluna.

– Tämä näyttäytyy maksajan näkökulmasta sellaisena, että jos minä vuokraisin sinulle asunnon ja kun olet asettunut siihen taloksi, niin ilmoitan vielä oven avausmaksusta erikseen, selittää Korhonen tuntojaan.

Toimitusjohtaja Korhosen mukaan yritykset ovat valmiita maksamaan kohtuullisen korvauksen maa-alueiden käytöstä, kuten tähänkin asti on tehty.

Metsähallitus vetoaa lakiin ja yhtenäiseen käytäntöön

Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson puolustelee safarikohtaisen maastoliikennemaksun käyttöönottoa sillä, että ohjelmapalveluyritykset ovat toivoneet maksukäytäntöjen yksinkertaistamista.

– Valmistelu tehtiin yhteistyössä muun muassa Maran järjestöhenkilön kanssa ja on kuunneltu myös toimijoiden edunvalvojia.

Lupajärjestelmän yksinkertaistaminen tarkoittaa sitä, että safarikohtaisella maastoliikenneluvalla yritys voi kerralla maksaa kaikkien safarille lähtevien maastoliikenneluvan.

Aiemmin yritys tarvitsi yrityskohtaisen, opaskohtaisen ja asiakkaita koskevan maastoliikenneluvan kun asiakkaita vietiin Metsähallituksen kelkkaurille.

Uudistus edellyttää ohjelmapalveluyritystä sopimaan Metsähallituksen kanssa järjestelmän käyttöönotosta.

Se, että safarikohtainen maksu veloitetaan nyt myös vuokramailla olevilta yritysurilta, perustuu Henrik Janssonin mukaan lakiin.

– Maastoliikennelupa on jo vuodesta 2005 ollut viranomaislupa ja nyt havahduttiin siihen, että meillä on kaksi eri käytäntöä. Meidän täytyy toimia kaikilla maastoliikenneuraluvilla samalla tavalla ja siksi tämä muutos tehtiin.

Muutos koskee uusia vuokrasopimuksia.

– Voimassaolevia sopimuksia ei lähdetä purkamaan, mutta sitä mukaa kun sopimuksia tulee auki, siirrytään uuteen käytäntöön, selventää Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson.

Maastoliikennelupa tarvitaan aina kun safareissa käytetään Metsähallituksen kelkkauria.

Sen sijaan kelkkailu on vapaata virallisilla kelkkailureiteillä, koska ne rinnastetaan yleisiin teihin.

Lue myös:

Metsähallitus yksinkertaisti safariyritysten maastoliikenneluvitusta – jatkossa yksi safarikohtainen lupa riittää

Toiveikkaina talvea odottavat Lapin safariyritykset uskovat, että turistin lompakko kestää niin matkan kuin kotimaan sähkölaskut

Keskustele aiheesta Yle-tunnuksella 2.12. klo 23 saakka

Suosittelemme sinulle