Hyppää sisältöön

Kalevan kirkon seinälle heijastetaan jouluisia animaatioita

Neljänä joulukuun viikonloppuna kirkon ulkoseinällä nähdään animaatioita, joiden teemat liittyvät jouluisiin tunnelmiin ja hyviin tekoihin.

Vihreä puu, jossa on kaksi punaista palloa on heijastettu Kalevan kirkon ulkoseinään.
Animaatioita testattiin Kalevan kirkolla maanantaina 28.11. Kuva Angelina Predigerin tekemästä puuanimaatiosta. Kuva: Tampereen seurakunnat
Heli Mansikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Kalevan kirkon seinällä nähdään joulukuussa Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemiä animaatioita.

Animaatioita on kaikkiaan neljä, ja niiden teemat liittyvät jouluisiin tunnelmiin ja hyviin tekoihin. TAMKin kansainväliset opiskelijat ovat tehneet animaatioita sekä yksin että työryhmissä.

Animaatiot ovat nähtävissä joulukuussa neljänä peräkkäisenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin kello 17–21.

Ensimmäinen animaatio, Jouluikkuna, heijastetaan kirkon seinään tänä viikonloppuna.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Suosittelemme