Porvoon saaristossa sijaitseva Pellingin kylä on valittu Uudenmaan Vuoden kyläksi 2023.
Pellinki on noin 250 asukkaan kylä ja saariryhmä Itä-Uudellamaalla noin 30 kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Suurin osa asukkaista on ruotsinkielisiä.
Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun järjestäjät, Uudenmaan Kylät ry ja SILMU-kylät arvostivat Pellinkiä muun muassa sen aktiivisuudesta.
Pellingissä on kilpailun tiedotteen mukaan asukasmäärään nähden paljon yrityksiä. Saarella on paljon toimintaa ja tapahtumia ympäri vuoden, ja yhdistystoiminta on aktiivista.
Pellinki on suosittu matkakohde. Kylässä vierailee jopa 17 000 matkailijaa vuosittain, ja alueella on noin 1 800 vapaa-ajan asuntoa.
”Pellinki on kuin pieni puro”
Alueen asukkaat kuvailevat kylää tiedotteessa seuraavasti: ”Pellinki on kuin pieni puro, joka on jatkuvassa liikkeessä ja siinä missä tulee pysähdys, puro etsii uutta uurretta missä virrata eteenpäin, mutta silti samana virtana”.
Saarelaisten mukaan kilpailun voitto on suuri kunnianosoitus kaikelle Pellingissä tehdylle työlle.
– Pellingin asukkaina meillä on hieno mahdollisuus olla aktiivisia ja saamme toteuttaa ideoitamme ja kokeilla, mikä sopii meille. Jokaiselle löytyy paikka ja siksi paljon kehitystä tulee sisältäpäin. Saaristo ja sen etäisyys Porvoosta jättää ja on aina jättänyt jälkensä elämään täällä, saarelaisten terveiset kuuluvat.
Kunniamaininta Laajalahdelle
Kilpailun raati päätti jakaa myös kunniamaininnan Espoossa sijaitsevalle Laajalahden kaupunginosalle. Raadin mukaan aluetta ylläpidetään ja kehitetään päämäärätietoisesti sekä vaalitaan kotiseutuhenkeä.
– Laajalahti on kokenut suuren muutoksen keskiaikaisesta kalastajakylästä Albergan kartanon teollisuusalueeksi, huvilayhdyskunnaksi ja edelleen rintamamiestaloalueeksi. Viime vuosina muutoksen veturina on ollut Otaniemen alue, jonka myötä kaduilla pörräävät robotit ja Laajalahti on koti yhä useammasta kulttuurista tuleville ihmisille, kilpailuhakemuksessa sanotaan.
Kilpailuraati oli tyytyväinen siitä, että ehdokkaina oli hyvin erilaisia alueita.
Erityisen vaikutuksen raatiin teki se, kuinka koosta ja sijainnista riippumatta eri kylissä ja kaupunginosissa tehdään paljon asioita asukkaiden eteen.