Hyppää sisältöön

Olkiluodon kolmosreaktorin vaurioiden selvittelyssä päästy eteenpäin – aikatauluarviota ei silti vieläkään ole

Vaikutukset Olkiluodon kolmannen reaktorin käyttöönoton aikatauluun pystytään arvioimaan selvitystöiden valmistuttua.

Olkiluoto 3:n valmistuminen on venynyt huomattavasti. Voimalan piti valmistua alun perin jo vuonna 2009. Kuva: Benjamin Suomela / Yle
Jenni Joensuu

Teollisuuden Voima (TVO) kertoo, että syöttövesipumppujen vaurioiden selvittelyssä on edetty.

Yhtiö kertoo Twitterissä, että syöttövesipumpun halkaistun juoksupyörän laboratoriotutkimukset ovat valmistuneet ja tarkka käyttöhistoria selvitetty.

Lisäksi TVO on selvittänyt saman tyyppisten pumppujen käyttökokemuksia maailmalta. Tutkimustulosten analyysit jatkuvat yhä, ja TVO kertoo lisää niiden valmistuttua.

Vaikutukset Olkiluodon kolmannen reaktorin käyttöönoton aikatauluun pystytään arvioimaan selvitystöiden valmistuttua.

Olkiluoto 3:n käyttöönotolla on iso merkitys Suomen sähköomavaraisuudelle. Jos voimalaa ei saada käyttöön ennen talven pakkasia, sillä voi olla vaikutusta paitsi sähkön hintaan, myös sen riittävyyteen.

Olkiluoto 3:n valmistuminen on venynyt huomattavasti. Voimalan piti valmistua alun perin jo vuonna 2009.

Tuoreimmat ongelmat alkoivat lokakuussa, kun reaktorin kaikista neljästä syöttövesipumppujen juoksupyörästä löytyi säröjä. TVO:n mukaan syöttövesipumput toimittanut yritys on kokenut pumpputoimittaja ja toimittanut pumppuja useille ydinvoimalaitoksille.

Pakkaset tulevat, mutta Olkiluoto 3 ei vieläkään tuota sähköä – riittääkö sähkö talven yli? Kuuntele:

Suosittelemme sinulle