Hyppää sisältöön

MLL:n tilapäinen lastenhoito uhkaa loppua tähän vuoteen Helsingissä – kaupunki aikoo sulkea 9,50 euron apupalvelun rahahanan

Mannerheimin Lastensuojeluliiton mukaan avustusta tarvitaan muun muassa lastenhoitajien kouluttamiseen ja välittämiseen perheille.

Tilapäistä lastenhoitoapua on käytetty MLL:n mukaan tänä vuonna 13 000 tunnin edestä. Kuva: Dani Branthin / Yle

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tilapäinen lastenhoitoapu uhkaa loppua tämän vuoden lopussa, sillä kaupunki ei ole myöntämässä tukea toiminnalle.

Helsingin kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaoston kokouksessa ensi maanantaina käsitellään esitystä, jossa on yli 200 avustettavaa kohdetta. Niitä avustetaan yhteensä noin 5,3 miljoonalla eurolla.

MLL:n lastenhoitoapu ei kuitenkaan listalla ole, vaikka kaupunki mainostaa sitä omilla verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun). Liiton mukaan esityksen hyväksyminen tarkoittaisi, että lastenhoitoapu päättyy Helsingissä 31. joulukuuta.

MLL:n mukaan toimintaa ei voida järjestää ilman kaupungin avustusta, sillä avustusta tarvitaan hoitajien rekrytoimiseen, kouluttamiseen ja ohjaamiseen, hoitajien välittämiseen perheille sekä välitysjärjestelmän kustannuksiin.

Helsinkiläiset perheet ovat voineet hakea MLL:n koulutuksen käynyttä lastenhoitajaa mille tahansa vuorokaudenajalle. MLL on toiminut lastenhoitajien välittäjänä (siirryt toiseen palveluun), mutta perheet ovat maksaneet palkan suoraan hoitajalle. Palvelu maksaa perheille 9,50 euroa tunnilta ja pyhinä kaksinkertaisesti.

MLL kertoo tiedotteessaan, että tänä vuonna apua on käyttänyt yli 650 helsinkiläistä perhettä. Kaupunki on tukenut toimintaa 40 000 eurolla.

– Tämä on kova isku helsinkiläisille lapsiperheille, jos esitys menee läpi. Perheet kertovat, että lastenhoitoapu auttaa heitä selviämään arjestaan. Tämä säästö voi tulla tosi kalliiksi, toteaa MLL:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Tilapäistä lastenhoitoapua järjestävä MLL:n Uudenmaan piiri on esityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan saamassa 89 200 euron avustuksen kaupungilta. MLL haki 145 000 euron avustusta. Avustuksen perusteluissa kuitenkin mainitaan, että sitä ei ole kohdennettu tilapäiseen lastenhoitoapuun.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 3. joulukuuta kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle