Hyppää sisältöön

Mitä Luis Suarez sivalsi Fifan pukumiehelle? Katso, kuinka supertähti kävi kulissien takana kuumana ja itki vuolaasti dramaattisten hetkien jälkeen

Uruguayn putoaminen MM-kisoista sai Luis Suarezin tunnekuohun valtaan. Tähtihyökkääjällä oli hetken rauhoittumisen jälkeen tiukkaa asiaa Fifan virkailijalle.

Mitä Luis Suarez sauhuu Fifan virkailijalle ottelun jälkeen?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Uruguayn ja Ghanan edellinen kohtaaminen jalkapallon MM-kisoissa vuonna 2010 on yksi lajin historian tunnetuimmista otteluista. Nyt maat kohtasivat MM-kisoissa uudelleen, ja Luis Suarezin nimi on jälleen kaikkien huulilla.

Uruguay jäi rannalle jatkopeleistä tiukimmalla mahdollisella tavalla. Etelä-Korea yllätti Portugalin 2–1, ja kun Uruguay voitti samalla Ghanan vain kahdella maalilla, Etelä-Korea eteni jatkoon tehtyjen maalien perusteella.

Luis Suarez otettiin ottelussa vaihtoon 66. minuutilla, ja vielä silloin kaikki näytti hyvältä. Kun korttitalo romahti ja Etelä-Korea teki johtomaalin, tv-kamerat poimivat Suarezin tiuhasti kuviin. Hän puri hermostuneena paitaansa ja poistui loppuvihellyksen jälkeen pukusuojiin itkien lohduttomasti.

Luis Suarez poistui itkien kentältä.

Tv-kuvat osoittavat, että kauaa Suarez ei pukuhuoneen suojissa aikaa viettänyt, sillä hän palasi kentän puolelle ja puhui tiukasti Fifan virkailijalle. Videomateriaalissa Suarezin puheesta ei yhtä lausetta lukuun ottamatta saa kunnolla selvää. Yksikin lause tosin riittää ymmärtämään keskustelun luonteen.

– Tiedän Fifan. Joka kerta, kun pelaan Uruguaylle. Tiedän, Suarez sanoo virkailijalle englanniksi tiukka ilme kasvoillaan.

Suarez lienee pettynyt ainakin lisäajalla Uruguayn pelaajia kuohuttaneeseen tilanteeseen. Edinson Cavani kaatui rangaistusalueella, mutta saksalainen päätuomari Daniel Siebert ei viheltänyt rangaistuspotkua.

Loppuvihellyksen jälkeen joukko Uruguayn pelaajia raivosi Siebertille, joka yritti päästä pukusuojiin.

Loppuvihellys! Uruguaylaiset raivoavat erotuomarille putoamisensa varmistuttua.
Tästäkö uruguaylaiset kimpaantuivat? Tähtihyökkääjä Cavani kaatui rangaistusalueella.

Etelä-Korean jatkoon siivittänyt Hwang Hee-Chanin maali syntyi lisäajalla. Uruguaylle jäi noin vartti aikaa hakea tarvitsemaansa maalia, mutta kovin lähelle joukkue ei sitä päässyt.

Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas kummasteli Uruguayn passivoitumista toisella jaksolla. Koko ajan oli tiedossa, että Etelä-Korean maali voisi keikauttaa tilanteen päälaelleen, ja niin kävi.

Tilannetta ei helpottanut se, että Uruguayn tähtihyökkääjistä Suarez ja Darwin Nunez oli otettu vaihtoon jo aikaisemmin.

– Muutos oman maalin suojaamisen mentaliteetista ja riskittömästä hyökkäyspelistä on tosi vaikeaa. Taktiset muutokset hyökkäämiseen ovat hankalia varsinkin, kun suurimmat maalintekouhat ovat jo pois kentältä.

Uruguayn turnaus oli Kunnakselle kokonaisuutena suuri pettymys. Ghana-ottelun ensimmäinen jakso oli kaksinkertaiselta maailmanmestarilta kisojen parasta antia.

– Tehotonta se oli. Oli liian sattumanvaraista, miten Uruguay sai maalintekopaikkoja aikaan. Ensimmäinen jakso oli Uruguayn parasta, niin siinäkään mielessä ei olisi ollut syytä passivoitua ja alkaa vaan miettimään sitä, että pidetään tämä. Heidän olisi pitänyt vain jatkaa samalla tavalla, koska tiloja alkoi syntymään, Kunnas totesi.

H-lohkon voitti perjantain tappiosta huolimatta Portugali ennen Etelä-Koreaa. Maiden vastustajat neljännesvälieriin selviävät myöhemmin perjantaina, kun G-lohko pelataan päätökseen.

Suosittelemme sinulle