Hyppää sisältöön

Eero Blåfield, 101, on nähnyt sodan tuhon, mutta myös Suomen nousun – veteraania on aina kannatellut toivo paremmasta huomisesta

Eero Blåfield on kolmen sodan veteraani. Orvokki Nopola puolestaan toimi lottana talvi- ja jatkosodissa. He olivat sotien aikaan nuoria ja toivovat, että tämän päivän nuoret eivät taivu vaikeuksien edessä.

101-vuotias Eero Blåfield lähti sotimaan vapaaehtoisena. Hän toivoo, että nykynuoriltakin löytyisi maanpuolustustahtoa.
Tiina Karppi,
Milla Madetoja

18-vuotias Eero Blåfield oli asioimassa Helsingin Stockmannilla, kun yhtäkkiä räjähti.

Neuvostoliiton ensimmäiset pommit olivat juuri iskeytyneet Helsingin keskustaan. Oli 30. marraskuuta 1939.

– Sotaa ei oltu vielä julistettukaan, kun ne tämän tempun tekivät, muistaa nyt 101-vuotias Blåfield.

Ensimmäisenä tuli pelko siitä, miten Suomen käy. Sitten tuli halu auttaa.

– Kävin silloin [talvisodan alkaessa] suomalaista lyseota ja sieltä kysyttiin vapaaehtoisia armeijan tehtäviin. Lähdin Katajanokalle asevarikko 1:een varastomieheksi, joka lastasi ammuksia rautatievaunuihin rintamalle vietäväksi.

Blåfield on kolmen sodan veteraani. Talvisodassa ja Lapin sodassa hän oli mukana auttamassa, jatkosodassa puolestaan eturintamalla taistelemassa.

Hän oli ehtinyt palata talvisodan jälkeen koulun penkille, kun seuraavaksi vapaaehtoisia etsittiin jatkosotaan.

– Isänmaan puolustaminen oli sikäli itsestäänselvyys, etten minä muuten vapaaehtoisena olisi sotaan lähtenyt. En mennyt tappamaan ketään, vaan puolustamaan maata, hän kuvailee.

Pikaisen perehdytyksen jälkeen Eero Blåfield olikin jo rintamalla. Siellä hän sai kiväärin käteensä ja ampui aseella ensimmäistä kertaa elämässään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio isännöivät Suomen itsenäisyyden kunniaksi järjestetyn erillisen juhlatilaisuuden veteraaneille ja lotille 1. joulukuuta 2022 Presidentinlinnassa.

Toivo kannatteli sota-aikana

Kun jatkosota syttyi, 19-vuotias Orvokki Nopola oli lähdössä juhannustansseihin Nokian kerholaan.

Ilo muuttui itkuksi, kun Nopolan ja hänen ystäviensä ohi viilettikin juna täynnä nuoria miehiä, jotka olivat matkalla sotaan.

– Piti olla hauskaa, mutta meidän ikäisiä poikia vietiinkin rantamalle.

Orvokki Nopola on nyt 102-vuotias. Hän toivoo, etteivät ihmiset antaisi periksi vaikeidenkaan aikojen edessä. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia

Orvokki Nopola oli toiminut muonituslottana talvisodassa ja teki niin myös jatkosodassa. Päivisin hän kävi töissä ja iltaisin hän jakoi ruokaa sitä tarvitseville evakoille.

Raskaan sota-ajan Nopola otti päivä kerrallaan.

– Ajattelin, että kyllä minä jaksan siinä missä muutkin jaksavat – ei tullut mieleenkään, etten jaksaisi. Pikkulottina kokoonnuimme aika usein ja yhteinen henki oli, että kyllä tästä kaikesta vielä hyvä tulee. Ja niin tuli.

Suomi nousi sodan ahdingosta

Sodan muistot palaavat veteraani Eero Blåfieldin mieleen etenkin silloin, kun hän liikkuu synkässä metsässä.

– Siellä tuli sen verran seikkailtua, hän kertoo.

Jos sodassa jotain hyvää oli, niin toveruus, Blåfield tietää. Kaveria ei jätetty.

– Porukat, joissa olin, vedettiin yhtä köyttä. Ensiksi olin pohjanmaalaisporukassa, joka oli erittäin hyvä, mutta sitten tuli vielä parempi tukkilaisporukka. He osasivat toimia niissä olosuhteissa aivan toisella tavalla kuin kaupunkilaiskoulupoika.

Orvokki Nopolan tavoin Eero Blåfieldiäkin kannatteli toivo paremmasta huomisesta.

– Oli pakko pitää toivoa ja uskoa yllä. Harrastin siihen aikaan uintia ja sain aina joskus kilpailulomia. Se piristi.

Sodan päätyttyä Suomessa elettiin ankeissa oloissa, kertoo Blåfield.

– Hämmästelin itsekin, miten meidän kansamme sai elämän sodan jälkeen pyörimään. Olemme menestyneiden kansakuntien joukossa yksi. Se on saavutus jos ajattelee sitä, miten vaikea tilanne meillä sodan jälkeen oli.

Terveysturvallisuussyistä presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tapasivat lottia ja veteraaneja erillisessä tapahtumassa ennen Linnan juhlia. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia

Terveiset nuorisolle: puolustustahtoa ja luottoa tulevaan

Euroopassa soditaan tälläkin hetkellä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt Eero Blåfieldia ja Orvokki Nopolaa.

– Kun katson televisiota, minulla tulee tippa silmään. Kuinka voi olla mahdollista tänä päivänä, että lapsia kuolee pommituksissa? Se on hirveää. Eikö sitä voisi jo lopettaa? Nopola sanoo.

Blåfield on samaa mieltä. Hänestä sota tuntuu turhanpäiväiseltä.

– Meidän olisi pitänyt säästyä siltä. Sillä ei saavuteta mitään hyvää.

Hän toivoo, että Suomen nykynuoret olisivat valmiita puolustamaan maataan, jos tilanne sitä vaatisi.

– Toivoisin, että he kykenisivät tiukan paikan tullessa toimimaan. Sillä on suuri merkitys, että meillä on puolustustahtoa ja Puolustusvoimat.

Nyt 102-vuotiaalla Orvokki Nopolallakin on terveisiä tämän päivän nuorille. Hän toivoo, etteivät he anna periksi, vaikka joskus tuntuisi siltä, etteivät asiat järjesty.

– Ei siitä tule mitään, jos vaipuu sellaiseen ajatteluun, ettei enää jaksa eikä tästä tule mitään.

Orvokki Nopola ei osaa sanoa, millä hänen uskonsa tulevaan pysyi yllä sotien aikana, mutta niin kuitenkin tapahtui. Hän arvelee, että siihen vaikutti jokin luonteenpiirre.

– Minulla on ollut monissa asioissa peräänantamaton sisu, hän sanoo.

Suosittelemme sinulle