Hyppää sisältöön

Koko ajan härskimmillä keinoilla ratkotaan jatkopaikkoja jalkapallon MM-kisoissa – murskasimme viisi myyttiä rangaistuspotkuista

Yle Urheilun asiantuntijat Jonne Kunnas ja Miika Nuutinen purkavat jalkapallon rangaistuspotkusuorituksen atomeiksi. Koko joukkueen toiminnalla voidaan vaikuttaa lopputulokseen.

Näin Kroatian ja Japanin välinen rangaistuspotkukisa eteni.

”Tuuripeliä – pelit pitäisi ratkoa pelaamalla, ei kolikonheitolla!”

Näitä vastaavia heittoja kuuluu varmasti myös käynnissä olevien kisojen aikana, kun lohkovaiheesta on siirrytty pudotuspeleihin.

Tämän vuoden MM-kisojen ensimmäinen rangaistuspotkukilpailu nähtiin Kroatian ja Japanin neljännesvälierässä. Kroatia vei rangaistuspotkukilpailun 3–1.

Rangaistuspotkut herättävät tunteita laidasta laitaan. Niille on kehitelty aikojen saatossa erilaisia vaihtoehtoja, mutta edelleen ottelut ratkotaan tarvittaessa niiden kautta.

Avaamme rangaistuspotkujen anatomiaa tarkemmin tässä kirjoituksessa. Mitä tapahtuu jalkapallo-ottelun yksittäisen suurimman painesuorituksen aikana? Miten yksilösuoritus on muuttunut koko joukkueen suoritukseksi?

Varsinkin ottelunaikaisten rangaistuspotkujen merkitys on kasvanut VAR:n myötä ja niiden sisältö on yhä tarkemmin koko joukkueen toiminnan ytimessä. Myös rangaistuspotkukilpailussa on paljon yksilö- sekä joukkuetason toimintoja, joihin joukkueet voivat valmistautua.

Pureudutaan tarkemmin Englantiin, joka on muuttanut valmistautumistaan radikaalisti. Entinen kestohäviäjä on muuttunut edellisten kisojen aikana edelläkävijäksi rangaistuspotkukilpailuihin valmistautumisessa.

Pelitilannerangaistuspotkujen kollektiivinen luonne

Uruguayn pelaajat yrittivät kaikin mahdollisin keinoin vaikeuttaa Andre Ayew'n rangaistuspotkua Ghana-ottelussa.

Lähtökohtaisesti rangaistuspotkut ovat yksilösuorituksia joukkuelajin sisällä, mutta kaikki, mitä tapahtuu vihellyksen ja rangaistuspotkun välillä, on todella kollektiivista. Kun tutkimukset osoittivat, että pilkun viivyttäminen nostaa epäonnistumisen todennäköisyyttä, ovat puolustavat joukkueet alkaneet viivyttämään rangaistuspotkutilanteita systemaattisesti.

Uruguay antoi Ghanaa vastaan erinomaisen esimerkin tästä järjestämällä pitkän torikokouksen rangaistusalueen sisällä. Tärkein tavoite puolustavalla joukkueella on viivyttää tilannetta, jotta rangaistuspotkun laukoja joutuu odottamaan mahdollisimman pitkään ennen laukausta.

Uruguayn pelaajat ottivat tuomarin ohella Ghanan pelaajat pihteihin. Lisäksi Darwin Nunez pyrki potkimaan rangaistuspotkupistettä aiheuttaakseen hämmennystä sekä rikkoakseen nurmea potkupaikalla.

Maalivahti oli myös kaukana maalistaan mukana hämmingissä, jotta hänen ohjaamiseen maalilleen kului aikaa. Vastaavasti tuomari joutui tekemään töitä saadakseen kenttäpelaajat pois rangaistusalueen sisältä. Kokonaisuudessaan tuomiosta pilkun laukomiseen kului kaksi minuuttia ja viisi sekuntia.

Hyökkäävän joukkueen osalta Ghanan pelaajat onnistuivat suojelemaan pilkkua, jottei sitä käytäisi potkimassa rikki. Rangaistuspotkun antaja Andre Ayew oli tilanteen keskiössä pallo käsissään koko ajan. Hän oli varmasti Uruguayn pelaajien verbaalisen häirinnän kohteena, mikä luultavasti häiritsi keskittymistä.

Ayew myös oli pallon luona jo siinä vaiheessa, kun tuomari tarkisti tilannetta VAR:lta. Kokonaisuudessaan pitkä odotus vaikutti väistämättä näin isossa painetilanteessa.

Tämän osalta on nähty myös erilaisia esimerkkejä. Muun muassa Chelsea on käyttänyt eri pelaajia hämäämässä puolustavaa joukkuetta, että kuka rangaistuspotkun todellisuudessa antaa.

Oikea vetäjää ”piiloutuu” sivuun, kun joku muu pelaaja ottaa pallon ja valmistautuu laukomaan. Samalla hän ottaa vastustajan häirinnän itseensä. Kun lopulta tuomari on saanut tilanteen rauhoitettua, oikea laukoja tulee hiukan sivusta rauhassa valmistautuneena laukomaan.

Erilaiset strategiat rangaistuspotkun laukomiseen

Portugalin Bruno Fernandes näyttää esimerkkiä niin sanotusta hyppypilkusta.

Itse rangaistuspotkusuorituksenkin voi tehdä hyvin eri tavoin. Strategiat voisi jakaa karkeasti kahteen: maalivahdin toiminnasta riippuvaisiin ja riippumattomiin.

– Ensimmäistä edustavat kaikki hidastukset ja hyppypilkut, joita nähdään nykyään paljon. Esimerkiksi Bruno Fernandesin pilkku, jossa hyppy antaa mahdollisuuden katsoa maalivahdin toimintaa ennen päätöstä, minne lauotaan. Tällaiset pilkut pakottavat maalivahdin pysymään pidempään keskellä, mikä suurentaa pilkun kohdealuetta maalissa, Miika Nuutinen sanoo.

Alan Shearer ei pilkulta erehtynyt rangaistuspotkukisassa Argentiinaa vastaan vuonna 1998.

– Toinen tapa on tehdä päätös maalivahtia katsomatta. Se mahdollistaa maalivahdille aavistamisen, mutta laukojalle täyden keskittymisen pallon toimittamiseen valittuun kulmaan. Jos valitsee tämän klassisen tavan, on tietenkin tärkeää laukoa pallo kovaa, mielellään ilman kierrettä, riittävän kulmaan ja onnistua antamaan maalivahdille mahdollisimman paljon väärää informaatiota esimerkiksi vauhdin suunnalla.

Qatarin MM-kisojen ensimmäisessä rangaistuspotkukilpailussa Kroatian ja Japanin välillä nähtiin selvä esimerkki eri strategioista.

– Kroatian pelaajilla oli pilkulle tultaessa sellainen henki, että he palavat itseluottamusta ja ovat siinä yhdessä. Heillä oli selvät valinnat, he olivat jo ennakolta valinneet, miten toimivat laukauksessa, eivätkä sinällään seuranneet maalivahtia, Jonne Kunnas sanoo.

– Japanin pelaajat pyrkivät enemmän katsomaan, mitä maalivahti tekee. Tässä nähtiin kaksi erilaista strategiaa ja nyt se meni selvästi Kroatian puolelle.

Grafiikka osoittaa, minne rangaistuspotkut MM-kisoissa 2018 ja 2022 sekä 2022 kisojen karsinnoissa on lauottu. Kuva: Axel Storbacka / Bolla

Grafiikka näyttää, minne rangaistuspotkut on lauottu MM-kisoissa ja MM-karsinnoissa vuodesta 2018 lähtien. Selvästi suurin osa rangaistuspotkuista lauotaan maalin alakulmiin. Tehokkainta on laukoa tolppien lähelle, mutta ennen kaikkea ylös. Riman alle suuntautuvat laukaukset näyttäisivät olevan varma maali, mutta siihen liittyy tietenkin aina yli menemisen riski.

Rangaistuspotkukilpailu

Rangaistuspotkukilpailuun liittyy hurja määrä erilaisia uskomuksia sekä väittämiä. Miika Nuutinen esittää ohessa viisi näistä. Tietäisitkö itse vastaukset?

Englanti on jo pitkään käyttänyt urheilupsykologeja sekä tutkimustietoa rangaistuspotkuihin valmistautumisessa. Video osoittaa esimerkkejä tästä.

Rangaistuspotku on varmasti kovimman paineen alla tehtävä suoritus koko pelissä. Siihen liittyy paljon jopa pelkoa. Paineen vaikutus on kiistaton. Käytännössä, mitä isompi rangaistuspotkun merkitys on, sen enemmän niistä tilastojen valossa missataan. Nykyään pelaajia valmennetaan paljon tämän paineen käsittelemiseen.

Palataan vielä Ghanan Ayewin pilkkuun ottelussa Uruguayta vastaan. Ayew oli valmistautumassa rangaistuspotkuun yhteensä noin viisi minuuttia, kun huomioi VAR-tarkistukseen käytetyn ajan.

Kun tilannetta peilataan otteluparin historiaan vuodelta 2010 ja Asamoah Gyanin missattuun rangaistuspotkuun, niin tuskinpa suurempaa painetilaa Ayewille olisi voinut kuvitella.

Roberto Baggio, joka epäonnistui kuuluisasti ratkaisevassa rangaistuspotkussaan vuoden 1994 MM-kisojen finaalissa, ei tiettävästi ole sittemmin viettänyt päivääkään ajattelematta tilannetta.

Myös Asamoah Gyanilla on vastaavanlainen ajatus kuvaamaan paineita. Hän on todennut tv-sarjassa The Long Walk, että petti koko maansa sekä maanosansa luottamuksen. Toisaalta juuri Baggio on todennut hyvin suhtautumisesta rangaistuspotkuihin.

– Vain he, joilla on rohkeutta laukoa rangaistuspotku, voivat siinä epäonnistua.

Pettynyt Roberto Baggio vuoden 1994 MM-finaalitappion jälkeen. Kuva: Getty Images

Yllä olevalla videolla näkyvä Englannin historiallinen rangaistuspotkukilpailun voitto on pitkän ja harkitun työn takana. Englanti on jo pitkään käyttänyt urheilupsykologeja sekä tutkimustietoa rangaistuspotkuihin valmistautumisessaan.

Otetaan tarkasteluun muutama esimerkki, joita kannattaa tarkkailla MM-kisojen pudotuspeleissä, jos päädytään rangaistuspotkukilpailuihin.

Miten joukkue toimii, kun peli loppuu? Onko joukkue yhdessä vai ovatko pelaajat omissa oloissaan? Onko valmentajilla laukojat valmiina ja tilanne hanskassa, jolloin aikaa jää myös pelaajien psyykkaamiseen ja oikeanlaisen tunnetilan luomiseen?

Englannin päävalmentajalla Gareth Southgatella on koko ajan tilanne hallinnassa. Ydinviesti joukkueelle on, että tilanteessa ollaan yhdessä joukkueena.

Hyvissä ajoin ennen ottelua Englannin valmennustiimi oli kerännyt pelaajilta heidän omat ajatuksensa siitä, mihin aikoisivat laukoa ja mikä heidän mielestään olisi paras vuoro laukoa.

Näiden tietojen pohjalta valmennustiimi oli rakentanut jo tarkan suunnitelman rangaistuspotkukilpailun varalle. Tässä vaiheessa viritetään tunnetilaa sekä mahdollisesti annetaan viime hetken tiedot scouttaustiimiltä.

Kehonkieli vaikuttaa. Miten pelaajat toimivat oman pilkkunsa jälkeen? Esimerkiksi maalia tuulettamalla pystyy vaikuttamaan vastustajan seuraavaan laukojaan. Toisaalta myös epäonnistumisten hetkellä käyttäytyminen on tärkeää. Täysin maansa myyneet pelaajat eivät lisää muiden itseluottamusta. Jordan Henderson on hyvä esimerkki pelaajasta, joka otti epäonnistumisen hyvin vastaan.

Maalivahteja kannattaa myös tarkkailla. Esimerkiksi Jordan Pickford kävelee antamaan pallon omalle pelaajalle, eikä anna mahdollisuutta vastustajan maalivahdille häiritä laukojaa. Näin voidaan myös minimoida painetilanteen kestoa. Maalivahdeilla on myös muita erilaisia keinoja vaikuttaa vastustajan pelaajaan. Onko maalivahti esimerkiksi laukaisuhetkellä paikoillaan vai liikkuuko viivalla?

Peliurallaan Gareth Southgate epäonnistui rangaistuspotkussa kriittisellä hetkellä EM-kisojen välierässä vuonna 1996. Kuva: PA Images via Getty Images

Pickford on näissä suhteellisen maltillinen, mutta esimerkiksi Australian toinen maalivahti Andrew Redmyane, joka vaihdettiin jatkokarsintaottelussa Perua vastaan kentälle juuri ennen rangaistuspotkukilpailua, tanssi ja liikehti maaliviivalla vain häiritäkseen laukojaa. Lisäksi Redmayne muun muassa hävitti Perun maalivahdin lunttilapun, jossa oli tietoa Australian laukojista.

Lopulta rangaistupotkun laukomisessa on kysymys vain omien ajatusten hallinnasta. Tyypillinen reaktio on saada painetilanne nopeasti alta pois. Tutkimukset osoittavat, että nopeimmin tuomarin pilliin reagoivat pelaajat missaavat useimmin. Nykyään nähdään usein pelaajien hengittävän syvään vihellyksen jälkeen ja ottavan sitä kautta kontrollin tilanteesta. Tässä Englannin pelaajat ovat malliesimerkkejä.

Englannin MM-kisahistoriasta löytyy monia kansakunnan muistoja repiviä rangaistuspotkukilpailuja. David Beckham ja muut tähdet ovat olleet median sekä kansakunnan hampaissa hävittyjen rangaistuspotkukilpailujen jälkeen. Pitkään saarella olikin uskomus, että Englanti ei voi jatkopeleissä rangaistuspotkukilpailussa voittaa.

Tästä hyvä esimerkki oli vuoden 2006 MM-kisojen jatko-ottelu Portugali–Englanti, jossa Portugali nimenomaan halusi rangaistuspotkukilpailuun, vaikka itse asiassa pelasi pitkän ajan ottelusta ylivoimalla. Portugalilaiset olivat varmoja, että englantilaisten paineensietokyky ei riittäisi rangaistuspotkukilpailussa.

Englannin silloinen valmentaja Sven-Göran Eriksson oli myös kertonut ennen otteluaan ystävälleen Portugalin maalivahdille Ricardolle, että Englannin pelaajat pelkäsivät rangaistuspotkukilpailua.

Rangaistuspotkukilpailut ja pelitilannerangaistuspotkut ovat muuttuneet vuosien varrella merkittävästi. Mielenkiintoista onkin seurata, mihin kehityssuunta on tästä menossa.

Joukkueet valmistautuvat näihin tilanteisiin paljon ja näemme näissäkin kisoissa erilaisia lähestymisiä. Vaikuttaako esimerkiksi viiden vaihdon salliminen siihen, että ennen rangaistuspotkukilpailuja nähdään yhä enemmän vaihtoja, joissa kentälle tuodaan rangaistuspotkuspesialisteja?

Suosittelemme sinulle