Hyppää sisältöön

Tilastot paljastavat, miksi Cristiano Ronaldo penkitettiin MM-kisojen kohtalonpelissä – 37-vuotias supertähti on silti yhä poikkeuksellinen urheilija

Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas avaavat Cristiano Ronaldon pelaamista. Videonäytteistä nähdään poikkeuksellisia suorituksia, mutta hänen arvonsa riippuu tehdyistä maaleista.

Datanurkka: Tilastot paljastavat, miksi Cristiano Ronaldon penkitys ei ole yllätys

Cristiano Ronaldo on nimi, joka herättää varmasti tunteita jokaisessa. Viimeaikaisten uutisten pohjalta entistä enemmän. Kiistatta voidaan kuitenkin todeta, että kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista.

Oma sukupolvemme on kasvanut Ronaldon ja aiemmin käsittelyssä olleen Lionel Messin maalien parissa. Olemme seuranneet uskomattomia suorituksia kentällä. Nyt pääsemme mahdollisesti seuraamaan näitä pelaajia viimeistä kertaa MM-kisaviheriöillä.

Pelaajana Ronaldo on voittanut lähes kaiken. Palkintokaapista löytyy viiden Ballon d'Orin lisäksi kansalliset mestaruudet useasta eri sarjasta sekä lukuisia Mestareiden liigan pyttyjä.

Maali- sekä tehotilastot kausi kaudelta puhuvat puolestaan. Tehot ovat olleet jäätävät läpi uran ja ennätyksiä on rikkoutunut uskomaton määrä. Varsinkin tehojen pitäminen korkeana läpi kausien on poikkeuksellista.

Ronaldo on tullut hakemaan kruunua uralleen Qatarin MM-kisoista – tämä on todennäköisesti hänen viimeinen mahdollisuutensa maailmanmestaruuteen. Euroopan mestaruus palkintokaapista jo löytyy. Valmistautuminen MM-kisoihin on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rauhallista.

Kesästä asti jatkuneet riidat seurajoukkueessa sekä huomiota herättänyt haastattelu Piers Morganin kanssa veivät Ronaldon sekä Manchester Unitedin lopulta eri suuntiin. Syksyn aikana puhuttiin paljon siitä, että United pelaa paremmin ilman Ronaldoa. Tätä puolsivat myös tilastot. MM-kisojen aikana lisää vettä myllyyn on tullut huhuista mahdollisesta siirrosta Saudi-Arabian pääsarjaan.

Tässä ovat Ronaldon penkityksen taustat

Tällainen on Ronaldon arvo Portugalin maajoukkueelle verrattuna muiden maajoukkueiden tähtiin. Kuva: Axel Storbacka / Bolla

Ronaldolle on kuitenkin aina Portugalin maajoukkueesta löytynyt paikka. Historia on menestyksekäs, eikä Ronaldon kaltaista tähteä hevillä siirretä sivuun. Näin kuitenkin kävi, kun Ronaldo penkitettiin neljännesvälierään Sveitsiä vastaan. Portugali voitti ottelun 6–1. Ronaldon avauskokoonpanossa syrjäyttänyt Goncalo Ramos teki hattutempun.

Tilastojen kautta on vaikea löytää syytä siihen, miksi Ronaldo on kentällä.

Kävimme aiemmin maaliodottamajutussa läpi, että on jo olemassa maaliodottamaa kehittyneempiä malleja, jotka pystyy mittaamaan jokaisen peliteon vaikutuksen joukkueen todennäköisyyteen tehdä maali. Yllä oleva grafiikka on sellainen. Siinä on StatsBombin on-ball-value.

Tilasto kertoo, millainen arvo pelaajan yksittäisellä suorituksella on joukkueelle. Selvitimme erityisesti kolmen peliteon kautta, millaista arvoa huippuhyökkääjät ovat joukkueelleen tuottaneet kisoissa ja karsinnoissa.

– Tämän datan valossa Ronaldo ei ole ollut karsinnoissa tai MM-kisoissa kovin vahvasti plusmerkkinen pelaaja Portugalille. Ennen kaikkea se arvo riippuu tällä hetkellä maaleista. Ilman niitä ei jää viivan alle kovin paljon, Miika Nuutinen avaa.

Jo Messin osalta puhuimme siitä, että selvä trendi on edelleen käynnissä sen suhteen, miten suurimmat hyökkäyspeliuhat saavat luistaa puolustuspeliteoista. Joukkueet luottavat siihen, että pelaajana arvo hyökkäyspeliin on niin iso, että kannattaa uhrata puolustuspeliteot, jotta joukkueen hyökätessä nämä pelaajat ovat mahdollisimman terävinä.

Ronaldon osalta oheisen grafiikan perusteella voidaan todeta, että karsinnoissa sekä kuluvissa MM-kisoissa hänen arvonsa hyökkäyspeliteoissa ei ole ollut kovin suuri.

– Vähissä ovat Ronaldon puolustusteot, mutta niin ovat näillä muillakin huippuhyökkääjillä. Datan valossa näyttäisi siltä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän piilotettavia pallottomassa vaiheessa. Ronaldolla on sentään jotain annettavaa erikoistilanteiden puolustamiseen, Nuutinen toteaa.

Ronaldon pelaajaprofiili on muuttunut – yhä poikkeuksellinen pelaaja

Ronaldon pelaajaprofiili on muuttunut vuosien varrella paljonkin – vähän samaan tapaan kuin Lionel Messillä. Nuorena pelaajan Sportingissa sekä ensimmäisellä visiitillä Manchester Unitedissa Ronaldo oli puhtaasti laitapelaaja, joka nopeudellaan sekä ohittamiskyvyllään tuotti maalipaikkoja muille sekä itselleen.

Real Madrid -vuosinaan sekä varsinkin Juventuksessa Ronaldo muuttui puhtaammin hyökkääjäksi, ja tehot enemmän oman viimeistelyn suuntaan. Toiminta varsinkin boksissa on ollut poikkeuksellista. Ronaldo saa uskomattomasti itsenä vapaaksi. Pelkästään pääpelaaminen on yksittäisenä pelitekona mainittavan arvoinen. Siirtyminen laidalta keskelle tapahtui ajan kanssa myös maajoukkueessa.

Missä asioissa Ronaldo on kuitenkin edelleen poikkeuksellinen? Pyritään pääsemään tähän kiinni oheisten videoiden kautta.

Kannattaa kääntää katseet Ronaldoon silloin, kun Portugali on paikassa, josta voi syöttää boksiin. Edelleen hän on selvästi yksi maailman parhaista boksihyökkääjistä.

– Puhutaan kaikki lajit huomioon ottaen todella kovan luokan urheilijasta, esimerkiksi ilmatilan totaalinen dominointi 37-vuotiaana ei ole arkipäivää, Miika Nuutinen toteaa.

– Ronaldo on jatkuvassa tilanteenvaihtovalmiudessa pallon yläpuolella ja edelleen taitava liikkumaan kovalla vauhdilla epätasapainoiseen kohtaan puolustuksessa.

– Ronaldo tekee maalintekoalueilla systemaattisesti asioita, jotka tekevät hänen kontrolloimisestaan vaikeaa. Yhtenä esimerkkinä hakeutuminen puolustajan pimeälle puolelle tilanteissa, joissa kanssapelaaja hakee laukausta. Sen ansiosta hän voittaa paljon irto- ja paluupalloja.

Jokainen jalkapalloa seuraava muistaa varmasti myös Ronaldon vapaapotkut. Pallon asettelu, kävely, lähtöasento sekä hengitys. Kaikki omalta osaltaan ajankuvaa yhdestä kaikkien aikojen parhaasta. Ronaldo on myös ollut aiemmin tehokas näissä tilanteissa.

Edelleen Ronaldo laukoo pääasiassa kaikki Portugalin vapaapotkut alueilta, joilta maalinteko on mahdollista. Miten tilastojen valossa hän on näissä onnistunut?

53 vapaapotkua MM-kisoissa ovat johtaneet yhteen tehtyyn maaliin. Viimeaikaisten seurajoukkuetilastojen valossa lukemat eivät ole juurikaan lohdullisempia. Tilastoista ei siis juurikaan lohtua Ronaldon pelaamiselle saatu rakennettua. Toiminnot boksissa ovat edelleen kuitenkin maailmanluokkaa. Tilastot eivät kerro tietenkään kaikkea – mikä tarina se olisikaan, jos Ronaldo ja Messi vielä MM-kisoissa kohtaisivat.

Suosittelemme sinulle