Fionan korvat pyörivät iloisen vilkkaasti. Se odottaa touhukkaana uusien ihmisten tapaamista. Fiona on nuori, isokokoinen koira, joka on todennäköisesti sekoitus saksanpaimenkoiraa ja ajokoiraa.
Ihastuttava ja vähän hassu Fiona etsii aktiivista aikuiskotia, koska luultavasti se innokkuudellaan keilaisi nurin pienet lapset.
Fiona on yksi Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle päätyneistä huostaanotetuista eläimistä. Sen taustasta ei saa kertoa mitään. Huostaanottoihin liittyy monesti vakavia laiminlyöntejä. Traumatisoituneelta Fiona ei kuitenkaan vaikuta, mutta tapakasvatusta se tarvitsisi sekä kärsivällistä mieltä omistajilta.
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Elli Valtonen tekee tuttavuutta Fionan kanssa ja vaikuttaa hiukan ihastuvan sen leikkimielisyyteen ja avoimuuteen.
Fionan mahdollisuudet uuden kodin löytymiseen saattavat olla monia muita koiria paremmat, koska sitä saa kuvata. Useimpia ei voi niiden taustan takia mainostaa lainkaan, ja näin kodin saamiseen voi kulua tuhottoman kauan.
Valtonen on työskennellyt Helsingissä valvontaeläinlääkärinä vuodesta 2011.
Hän on työssään nähnyt paljon ihmisten lemmikkieläimille aiheuttamaa pahuutta, eli juuri niitä olosuhteita, joiden vuoksi lemmikit päätyvät lopetettaviksi tai kenneleihin ja häkkeihin odottamaan uutta kotia.
– Ihmiset haluavat usein pitää lemmikkejä, vaikka eivät pysty tyydyttämään niiden lajityypillisiä tarpeita. Osa ei näin edes halua tehdä.
Valvontatyö on saanut Valtosen myös pohtimaan, mitä on se kaikki pahoinvointi, jota hän kohtaa työssään.
Ajatus on vaivannut Valtosta niin paljon, että hän opiskeli kriminologian opintoja, tutustui kotimaisiin eläinsuojelurikoksia käsitteleviin tutkimuksiin, ja totesi, että valvontaan sekä rikoksiin liittyvää tutkimusta on vielä melko vähän. Suomessa tehdyt tutkimukset ovat tähän mennessä käsitelleet lähinnä tuotantoeläimiä.
Valtonen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa eläimiin kohdistuvasta valvonnasta ja rikoksista. Väitöskirjan on tarkoitus valmistua ensi vuonna.
Valtonen haluaisi, että tutkimus toisi apua valvonnan kehittämiseen ja ymmärrystä siihen, miksi koteihin tehdään yhä enemmän eläinsuojeluvalvontoja.
Väitöskirjan aineistona ovat vuoden 2019–2020 eläinsuojeluasiakirjat pääkaupunkiseudulta sekä kaikki eläinsuojelurikostuomiot vuosilta 2011–2021.
Väkivalta on iso haaste
Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto vastaanotti viime vuonna lähes 9 000 eläinsuojeluilmoitusta, kun vuonna 2020 niitä tuli reilut 8 000. Eläinsuojeluilmoituksen voi kuka tahansa tehdä, jos epäilee eläimen huonoa kohtelua. Ilmoitusten perusteella valvontaeläinlääkärit tekevät tarkastuksia. Myös näiden epäilyyn perustuvien eläinsuojeluvalvontojen määrä on kasvussa.
Suurin osa rikosjutuista ja valvonnoista liittyy lemmikkieläimiin ja etenkin koiriin. Valtosen mukaan se ei tarkoita, että koiria kohdeltaisiin kaikkein huonoiten, mutta niiden kaltoinkohtelun havaitseminen on helpointa – koirat kuuluvat ja näkyvät.
Valtosen mukaan tarkastuksilla havaitut epäkohdat liittyvät useimmiten eläimen perushoitoon tai siihen, että se ei ole saanut tarvitsemaansa eläinlääkärin apua. Joskus on tilanteita, joissa eläin olisi tullut jo lopettaa.
Valtosen tutkimusaineistosta selviää, että väkivallasta ilmoitetaan paljon useammin kuin sitä havaitaan paikan päällä. 15 prosentissa ilmoituksista kerrotaan väkivallasta, mutta sitä havaitaan vain kolmessa prosentissa tarkastuksista.
– Väkivalta on tosi iso haaste eläinsuojeluvalvonnassa. Sen toteennäyttäminen ilman silminnäkijää on lähes mahdotonta, vaikka eläimessä olisi vammoja. Tähän tarvitaan poliisi ja kuulusteluja. Tässä kohtaa tulee esiin se, miten tärkeää viranomaisten välinen yhteistyö on eläinsuojeluvalvonnassa.
Valtosen mukaan eläinlääkärit ovat ehkä turhankin varovaisia tekemään johtopäätöksiä eläimen pelokkaasta käyttäytymisestä.
– Jos eläin silminnähden hirveästi pelkää omistajaansa, niin voisimmeko vaikka testata eläintä erillään muissa olosuhteissa? Tällä perusteella voitaisiin ainakin sanoa, että eläin ei voi hyvin pitopaikassaan.
Valtonen nostaa myös esiin ilmiön, jota hän kutsuu eläinten pakonomaiseksi keräilyksi.
– Se voi olla lähtenyt hyvistä tarkoituksista kuten pelastamisesta tai kasvattamisesta, mutta se räjähtää käsiin. Ihmisellä on liikaa eläimiä, eikä hän ei pysty luopumaan niistä. Kun tällaiseen asuntoon mennään, tilanne on usein paha.
Valtonen muistuttaa, että eläimiä keräilevä ihminen tarvitsee itsekin apua ja usein pitkäaikaisesti, jotta tilanne ei toistuisi.
”Koira ärsytti tahallaan”
Tutkimuksessaan Valtonen on huomannut, että eläimen kärsimystä arvioidaan rikosprosessissa mielivaltaisesti.
Valtosen mukaan ongelmallista oikeudelle voi olla määritellä, millainen teko on aiheuttanut pitkittynyttä tai voimakasta kärsimystä ja toisaalta myös se, millainen teko ylipäätään on julma.
Kun omistaja joutuu oikeuteen seura- tai harrastuseläimen väkivaltaisen kohtelun vuoksi, hän tyypillisesti selittää sitä eläimen käytöksellä. Omistaja saattaa esimerkiksi kertoa, että koira ärsytti häntä tahallaan.
Melko tyypillistä on myös, että vastaaja perustelee tekojaan vedoten koulutukseen. Hän monesti kertoo, että tietyntyyppinen koira tarvitsee kovia otteita. Lähes yhtä usein vastaaja vetoaa olosuhteisiin kuten päihtymykseen tai äkilliseen raivoon. Oikeudessa saatetaan kuulla, että kissa hyppäsi pöydälle, meni hermo ja sitten syytetty paiskasi kissan seinään.
Pieni osa syytetyistä kieltää vastuun. He kertovat esimerkiksi ampuneensa kohti eläintä tarkoituksenaan vain pelotella.
Pieni osa syytetyistä myös vetoaa korkeampiin periaatteisiin kuten esimerkiksi siihen, että lopetus oli ollut tuskaton tai, että kaverilla ei ollut rahaa ja syytetty halusi auttaa kuristamalla eläimen.
Eläimiä keräilevät syytetyt puolestaan selittävät tekoa oikeudessa yleisesti sairaudella, uupumuksella tai sillä, että eläimet olivat jonkun toisen vastuulla.
Tekijät ovat Valtosen mukaan erilaisia. Väkivaltaan syyllistyvät yleensä nuoremmat miehet, kun taas eläimiä keräilevät keski-ikäiset tai iäkkäämmät naiset.
Valtonen huomasi tutkimuksessaan, että vastaaja tuomittiin useammin, kun oikeuteen kutsuttiin virkaeläinlääkäri todistamaan. Lisäksi kuva- tai videomateriaali johti useammin tuomioon.
Halpa eläimen henki
Valtonen on huomannut, että edelleen oikeus usein tuomitsee eläinsuojelurikoksista käyttäen rangaistusasteikon alapäätä. Hän ei kuitenkaan usko, että rangaistusten koventaminen vähentäisi eläimiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua.
– Onhan se eläimen henki älyttömän halpa. Mutta toisaalta, ihmisethän myös syövät eläimiä, jotka on sitä varten tapettu. Eläimellä ei ole laissa säädettyä oikeutta elämään kuten ihmisillä, vaan ainoastaan oikeus tulla tapetuksi tietyillä tavoilla.
Valtonen toivoisi laajempaa eläineettistä keskustelua.
Hänen mukaansa yleinen oikeustaju kuitenkin näyttää sanovan, että eläimen silmittömän väkivaltaisesta kohtelusta tai pitkään jatkuneesta laiminlyönnistä pitää tulla kova rangaistus.
– Sekään ei välttämättä estä tekoa toistumasta. Pikemminkin esimerkiksi päihtyneenä väkivaltainen ihminen tarvitsee apua käyttäytymiseensä, koska hän on uhka kaikille. Kuntoutukseen sekä päihde- ja mielenterveysongelmien hoitamiseen resursseja peräänkuuluttavat kaikki, myös minä.
Valtonen myös haluaisi enemmän asiantuntijatodistelua oikeuteen, tehokkaampaa viranomaisten yhteistyötä ja viestintää sekä yhtenäisiä toimintatapoja valvonnassa ja rikosten tutkinnassa.
– Kuormittavinta valvontaeläinlääkärin työssä on se, kun ei vaan aina pysty auttamaan. Työssä näkee huonosti voivia eläimiä huonoissa olosuhteissa, mutta lainsäädäntö tai toimivalta eivät veny siihen, että eläimiä pystyisi siirtämään tai asiaa muutenkaan ratkaisemaan. Joskus tulemme paikalle liian myöhään, ja se on kaikkein raskain tilanne.