Hyppää sisältöön

Satakunnan maakuntajohtajaksi SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen

Nykyinen maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä (sd.) jää eläkkeelle ensi vuonna. Maakuntavaltuusto äänesti uudesta maakuntajohtajasta perjantaina.

Satakunnan maakuntavaltuusto on valinnut demarikansanedustaja Kristiina Salosen Satakunnan uudeksi maakuntajohtajaksi.

Maakuntavaltuusto päätti asiasta Porin yliopistokeskuksessa pidetyssä kokouksessa suljetulla lippuäänestyksessä. Vastaehdokkaina loppusuoralla olivat Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore ja Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio.

Salonen sai 37 ääntä, Nore 12 ääntä. Myös muita hakemuksen jättäneitä henkilöitä sai äänestää, mutta he eivät saaneet ääniä.

45-vuotias Salonen on toiminut kansanedustajana Satakunnan vaalipiiristä vuodesta 2011 lähtien. Hän on ollut eräs Satakunnan ääniharavista viime eduskuntavaaleissa.

Tällä hetkellä raumalainen Salonen toimii myös SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajana.

Minna Nore ja Kristiina Salonen maakuntavaltuuston kokouksessa ennen valintaa. Kuva: Antti Laakso / Yle

Ylen tietojen mukaan Salonen sai ääniä laajasti puoluerajojen yli. Noren takana olivat tiettävästi varsin yhtenäisinä perussuomalaiset.

Nykyinen maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä jää eläkkeelle ensi vuonna. Puoluekannaltaan myös Aro-Heinilä on sosiaalidemokraatti. Hänet valittiin maakuntajohtajaksi kuusi vuotta sitten.

Salonen on esittänyt valintaprosessin aikana toiveen, että hän voisi jatkaa kansanedustajana kautensa loppuun eli eduskuntavaaleihin asti. Hän katsoo, että eduskunnan jättäminen näin myöhäisessä vaiheessa kautta ei olisi järkevää.

Suosittelemme sinulle