Hyppää sisältöön

Loimaan Hirvikoskella kadonnutta miestä ei ole vieläkään löydetty – ollut kateissa kaksi viikkoa

Mies lähti jalkaisin liikkeelle yöllä marraskuun lopulla Loimaan Metsontieltä.

Poliisiunivormun hihamerkki.
Poliisi toivoo edelleen tietoa kadonneesta loimaalaismiehestä. Kuvituskuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle
Tarja Hiltunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Loimaalla marraskuussa kadonneesta 74-vuotiaasta miehestä ei edelleenkään ole havaintoja.

Hän katosi yöllä 23.–24. marraskuuta Hirvikosken Metsontieltä.

– Poliisi on tarkastanut joitakin vihjeitä, mutta henkilön löytämiseen johtaneita havaintoja ei ole tullut, sanoo tutkinnanjohtaja Valtteri Kemppi Lounais-Suomen poliisista.

Poliisi etsi kadonnutta heti katoamisen jälkeen. Etsinnöissä olivat mukana Rajavartiolaitos ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa.

– Etsinnöissä käytettiin apuna niin koiria kuin ilma-aluksia. Tällä hetkellä etsintöjä suoritetaan silloin, kun asiassa tulee ilmi jokin tarkistettava seikka, sanoo Kemppi.

Kadonneella on harmaat hiukset, harmaa parta ja hän käyttää silmälaseja. Miehen yllä olleesta vaatetuksesta ei ole varmaa tietoa.

Poliisi toivoo edelleen vihjeitä katoamisesta. Tietoja voi toimittaa poliisille WhatsApp-viesteillä ja tekstiviesteillä numeroon 050 411 7655 ja sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Suosittelemme