Suomalaispuolustaja Miro Heiskanen teki kaksi maalia, kun hänen edustamansa Dallas Stars kukisti Ottawa Senatorsin jatkoajalla 4–3 jääkiekkoliiga NHL:ssä.
Heiskanen, 23, pääsi vauhtiin kotikaukalossaan vain viiden minuutin pelin jälkeen ja sai kiekon verkkoon kahdesti minuutin ja 48 sekunnin aikana.
Kahden maalin ilta oli Heiskaselle NHL-uran neljäs. Edellisen kerran hän iski kaksi maalia elokuun 2020 pudotuspeliottelussa. Hattutemppua ei Heiskanen ole urallaan vielä tehnyt.
NHL:n mukaan Heiskanen teki kaksi maalia nopeammin kuin yksikään Dallas Starsin puolustaja 21 vuoteen. Dallasin puolustajien ennätystä pitää hallussaan Sergei Zubov, joka vuonna 2001 teki kaksi maalia vain 57 sekunnin erolla toisistaan.
Ennen Ottawa-ottelua Heiskanen oli tehnyt kauden 23 ottelussa kolme maalia. Syöttöpisteitä hän on kirjauttanut 16.
Dallas menetti 2–0-johtonsa avauserän lopussa ja joutui päätöserässä takaa-ajoasemaan. Texasilaiset kuitenkin veivät ratkaisun jatkoajalle, kun Nils Lundkvist tasoitti lukemat 3–3:een Roope Hintzin syötöstä 55. peliminuutilla.
Viime aikoina pirteästi pelannut Hintz syötti myös Heiskasen tekemän avausmaalin. Aiemmin tällä viikolla Hintz teki NHL-uransa toisen hattutempun.
Dallasin voiton ratkaisi Tyler Seguin jatkoajan viidennellä minuutilla.
Vahvasti kauden aloittanut Dallas on NHL:n länsilohkossa kolmantena.
Luostarinen osui Floridan voitossa
Florida Panthers voitti kotonaan Detroit Red Wingsin luvuin 5–1.
Eetu Luostarinen teki kauden seitsemännen maalinsa ja Floridan johtolukemiksi 2–0 toisessa erässä.
Floridan maali tulkittiin ensin suomalaiskapteeni Aleksander Barkovin tekemäksi, mutta hidastuskuvasta ilmeni, että sen ohjasi maaliin Luostarinen. Syöttöpisteen ottaneelle Barkoville ottelu oli ensimmäinen parin viikon tauon jälkeen. Hän oli sivussa kuudesta ottelusta sairastumisen takia.
Carolina Hurricanesista sen sijaan kantautui huolta herättävää tietoa: suomalaishyökkääjä Sebastian Aho ei harjoitellut torstaina joukkueen kanssa alavartalovamman takia. Carolina pelaa seuraavan ottelunsa paikallista aikaa lauantaina New York Islandersin vieraana.
– Häntä vaivaa pieni alavartalovamma, joten seuraamme tilannetta. Jos hän ei pysty harjoittelemaan perjantaina, hän ei pelaa Islandersia vastaan, kommentoi päävalmentaja Rod Brind'Amour.
Suomalaiset eivät päässeet tehopisteille yön kolmessa muussa NHL-ottelussa. Tampa Bay Lightning voitti Nashville Predatorsin 5–2, Toronto Maple Leafs niin ikään suurinumeroisesti 5–0 ja Los Angeles Kingsin ja Winnipeg Jets St. Louis Bluesin 5–2.
NHL-tulokset perjantaiyöltä
Tampa Bay – Nashville 5–2
Toronto – Los Angeles 5–0
Florida – Detroit 5–1
St. Louis – Winnipeg 2–5
Dallas – Ottawa ja. 4–3
NHL-tilastot teksti-tv:n sivuilta 235–240.