Hyppää sisältöön

Koulun sisäilma aiheutti niin paljon poissaoloja, että sijaisen sijaisellekin piti hankkia sijainen – nyt koko koulu muuttaa pois

Ylöjärvellä sijaitsevassa Kurun yhtenäiskoulussa on ollut pitkään sisäilmaongelmia, joista ovat kärsineet sekä oppilaat että henkilökunta. Kaikki oppilaat siirtyvät vanhasta koulusta väistötiloihin.

Kurun yhtenäiskoulu alkaa tyhjenemään joululoman jälkeen. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Ylöjärven Kurussa sijaitsevan yhtenäiskoulun oppilaat ja henkilökunta voivat nyt huokaista raskaan syksyn päätteeksi. Kaikki koulun 180 oppilasta siirretään pois koulusta väistötiloihin.

Ainakin yhden oppilaan vanhemmat ehtivät jo ottaa lapsensa kotiopetukseen tämän jatkuvan sairastamisen vuoksi. Oppilaiden vanhemmat olivat tyytymättömiä myös siihen, miten ja mitä heille on koulun sisäilmaongelmasta kerrottu. Yle kertoi asiasta viime viikolla.

Yhtenäiskoulun rehtori Mari Liukonsuo on uudesta käänteestä helpottunut.

– Meillä on ollut syksyn aikana vähintään neljä henkilökunnan jäsentä pois joka ikinen koulupäivä. Pahimmillaan jopa kymmenen henkilöä yhtäaikaa.

Rehtori Mari Liukonsuo on erittäin iloinen, että väistötilaratkaisut on nyt selkeytymässä. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Sijaisten hankkiminen koululle on ollut vaikeaa, sillä sijaisetkin ovat saaneet oireita eivätkä pystyneet enää palaamaan koululle.

– Sitten mentiin jo sijaisen, sijaisen, sijaisissa. Laskin, että yhdellä alakoululuokalla on ollut kahdeksan eri aikuista opettamassa syksyn aikana, kertoo Liukonsuo kertoo.

Koulun vuosia jatkuneet sisäilmaongelmat pahenivat kesällä, kun koulun ilmastointikone hajosi. Elokuussa koulun alkaessa oppilaiden oireilut lisääntyivät selvästi, ja henkilökunnasta oireita alkoi tulla myös sellaisille, joilla ei niitä aiemmin koskaan ollut.

Uudet tilat löytyivät läheltä ja kauempaa

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Kurun yhtenäiskoulun alakoululaiset siirtyvät Parkkuun vanhalle koululle, jonne on matkaa nykyiseltä koululta noin kymmenen kilometriä. Koulussa täytyy tehdä joitakin muutostöitä ennen koulutyön aloittamista.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan koulutyö Parkkuun koululla alkaa heti, kun tarvittavat muutostyöt on tehty. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Parkkuun koululla on kuitenkin tiloja vain 1.–5. luokkalaisille, joten kuudesluokkalaiset sijoittuvat samaan rakennukseen yläkoululaisten kanssa. Heidän väliaikaiset koulutilansa löytyvät kivenheiton päästä nykyiseltä koululta Tredun metsäoppilaitoksen tiloista.

Tredun toimipiste sijaitsee kivenheiton päässä yhtenäiskoululta. Kuudesluokkalaisten koulutyö Metsätien toimipisteessä voisi alkaa tammikuussa. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Vanhalle yhtenäiskoululle suunniteltiin aluksi tiivistyskorjauksia. Niistä on nyt luovuttu.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että opetustoiminta päärakennuksesta siirtyy väistötiloihin ja tiivistyskorjauksia ei tarvitse tehdä, kertoo vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi Ylöjärven kaupungilta.

Koulun viereiseen pajarakennukseen jää käsityön sekä kotitalouden opetus ja joitakin yksittäisiä tunteja yläkoululaisilla. Urheilutalolla ja koulun ympäristössä järjestetään liikunnan opetus niin ala- kuin yläkoululaisillekkin.

Kuin kokoaisi 5 000 palan palapeliä

Rehtori Mari Liukonsuo kuvailee muuttoa suunnitellessaan kokoavansa 5 000 palan palapeliä, jossa kaikki palat liikkuvat koko ajan.

Joululoman aikana lukujärjestykset täytyy miettiä täysin uusiksi, sillä alakoulun opettajat työskentelevät myös yläkoululaisten parissa ja päinvastoin. Mietittävää on myös koululaisten kyydeissä, kun opetusta on kolmessa eri pisteessä. Myös ruokapalvelut sekä siivous täytyy järjestää.

Loman aikana täytyy huolehtia myös sellaisten homekoulussa olleiden tavaroiden puhdistamisesta ja pakkaamisesta, jotka voidaan siirtää väistötiloihin.

Kurun vanha yhtenäiskoulu jää tyhjilleen vuoden vaihteen jälkeen. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Edessä on nyt useampi vuosi väistötiloissa. Uuden Kurun yhtenäiskoulun pitäisi valmistua vuonna 2025. Tämän on Ylöjärven kaupunginvaltuusto jo päättänyt marraskuussa.

Vaikka edessä on vuosien evakko, tärkeintä koko koulun henkilökunnan mielestä on, että kaikki pääsevät opiskelemaan terveisiin tiloihin ja oireilut loppuisivat.

Lopullisen linjauksen väistötiloista tekee tiistaina 13. joulukuuta kokoustava Ylöjärven kasvatus- ja opetuslautakunta.

Kurussa vanhemmat huolestuivat paikallisen yhtenäiskoulun sisäilmasta. Osa oppilaista oirehtii niin voimakkaasti, että vanhemmat ovat ottaneet lapsensa pois koulusta. Video: toimittaja Päivi Solja, kuvaus Marjut Suomi / Yle

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 10. joulukuuta kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle