Hyppää sisältöön

Sähköiset reseptit eivät toimi kaikkialla – syynä Kelaan ja Kantaan kohdistuva palvelunestohyökkäys

Kelan mukaan asiakkaiden tiedot eivät ole olleet missään vaiheessa vaarassa. Kela on ryhtynyt korjaustoimiin, mutta käyttökatkoja voi vielä esiintyä.

Reseptilääkepakkaus apteekin tiskillä.
Ylen tietojen mukaan valtakunnallisessa reseptikeskuksessa on ollut häiriöitä. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Anu Hurme
Avaa Yle-sovelluksessa

Palvelunestohyökkäys Kelaan on aiheuttanut ongelmia lääkkeiden saannissa.

Ylen tietojen mukaan valtakunnallisessa reseptikeskuksessa on ollut häiriöitä palvelunestohyökkäyksen vuoksi.

– Joissakin yksittäisissä apteekeissa on voinut olla hetkellisesti tilanteita, joissa lääkkeitä ei ole saanut. Suurin osa sähköisistä resepteistä toimii normaalisti, samoin Kannan Reseptikeskus, sanoo Kelan IT-johtaja Jukka Melanen.

Häiriöitä on ollut esimerkiksi Pirkanmaalla sijaitsevassa Ruoveden Apteekissa. Ongelmat alkoivat puoliltapäivin.

– Välillä sähköiset reseptit ovat toimineet, välillä eivät. Se on hidastanut asiakaspalvelua. Kaikki reseptit on kuitenkin saatu toimitettua, kertoo proviisori Sari Viljakainen.

Sen sijaan Yliopiston Apteekeissa reseptilääkkeiden toimittaminen on toiminut viestintäjohtaja Jenni Tyrnin mukaan koko päivän normaalisti.

Kelan verkkopalvelut ja Kanta-palvelut ovat olleet tänään perjantaina väliaikaisesti poissa käytöstä palvelunestohyökkäysten vuoksi. Asiakkaiden tiedot eivät ole olleet vaarassa.

Valtakunnallinen reseptikeskus sisältää kaikki reseptit ja apteekkien niihin tekemät toimitusmerkinnät. Reseptikeskusta ylläpitää Kela.

Kela kertoo ryhtyneensä vastatoimiin. Korjaustoimet jatkuvat edelleen, ja käyttökatkoja voi vielä esiintyä.

Suosittelemme