Hyppää sisältöön

Kolmanneksi tykittänyt Johanna Matintalo oli päivän todellinen lucky loser – ”Rimaa hipoen mentiin”

Rukan maailmancupin avauksessa pahoin pettynyt Johanna Matintalo teki Norjassa loistotuloksen. Matintalo uskoo, että kolmossija Planican MM-matkalta auttaa häntä myös henkisesti.

Anu Karttunen,
Laura Arffman

Johanna Matintalo tykitti Beitostölenin perinteisen hiihtotavan sprinttikisassa kolmanneksi ja sivusi tällä uransa parasta maailmancupin tulosta. Matintalo oli kisassa todellinen lucky loser, sillä hän pääsi sekä välieriin että finaaliin aikavertailun jälkeen.

– Vähän rimaa hipoen mentiin tänään joka erävaiheesta jatkoon, Matintalo naurahti.

Hän huomasi jo alkuerässä, että häneltä ei tällä kertaa löytynyt tarpeeksi terävyyttä loppuratkaisuihin alkuerä- ja välierävaiheessa. Finaalissa hän oli kuitenkin paremmin pelissä mukana.

– Sitä terävyyttä loppuun kaipaan lisää. Pitäisi löytyä heti alkuerävaiheesta lähtien tietty puristus ja terävyys. Uskon, että saan sitä kisojen kautta, etenkin kun saan vielä pikkuisen virettä ja kuntoa viilattua.

Rukan pettymykselle balsamia

Maailmancupin avausviikonloppuna Rukalla Johanna Matintalo joutui pettymään pahoin, kun hänen sprinttikisansa kaatui sauvarikkoon. Nyt hän sai onnistumisestaan paljon hyvää ja lisää itseluottamusta.

– Kyllähän se Ruka oli aikamoinen katastrofi. Halusin uskoa siellä taustalla, että kaikki on ihan hyvin ja kunto on varmasti hyvä, mutta se on aina tosi vaikeaa, kun tulosta ei tule, Matintalo myönsi.

– Sillä tavalla tämä helpottaa ja vapauttaa omaa tekemistä, kun saan ihan konkreettisen tuloksen siitä, että se tilanne on oikeasti ihan hyvä.

Beitostölenin kisaviikonloppu jatkuu lauantaina 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökisalla. Se kuuluu Matintalon vahvoihin lajeihin, mutta hän ei tiedä, miten huominen luonnistuu, kun sprintin tunnekuohun jälkeen.

– Yritetään tästä nyt lähteä latautumaan huomiseen, sillä sekin on tärkeä päivä. Rukalla kymppikin meni alakanttiin, joten haluan ehdottomasti pyrkiä hiihtämään huomennakin mahdollisimman kovaa. Tämä vapauttaa loppuviikonlopulta painetta, Matintalo sanoi ja uskoi, että palkintosijalla on tärkeä sija henkisesti myös MM-kisoja ajatellen.

– Jos vaikka valintoja mietitään, niin varmasti tämä on vapauttava elementti. Mutta jos ihan puhtaasti ajatellaan menestymistä MM-kisoissa, niin vielä pitää löytyä vauhtia ja terävyyttä lisää.

Suosittelemme sinulle