Hyppää sisältöön

Virkamiehet haluavat Suomen 9 miljardin euron säästökuurille – katso, miten talouden kehitystä on ennustettu, ja mikä on todellisuus

Seuraavilla hallituksilla saattaa olla edessään miljardien leikkauksia ja veronkorotuksia. Toimittaja Sara Salmi näyttää, miten Suomen velka-aste on kehittynyt, ja miten se kulukuurilla muuttuisi.

Suomen talous tarvitsee yhdeksän miljardin euron kulukuurin. Näin ovat valtiovarainministeriön virkamiehet esittäneet perinteisessä puheenvuorossaan. Syynä on Suomen heikko talouskasvu viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevien hallitusten joko leikattava kuluja tai korotettava veroja – tai molempia. Virkamiesten mukaan kuuden miljardin euron toimia tarvitaan jo ensi vaalikaudella. Eduskuntavaalit käydään tulevana keväänä.

Toimittaja Sara Salmi näyttää videolla, miten Suomen velka-astetta on ennustettu, ja mikä on ollut todellisuus viime vuosina.

Voit keskustella aiheesta 10. joulukuuta 2022 kello 23.00 asti.

Suosittelemme sinulle