Hyppää sisältöön

Sähkön hintaa uhkaa taas roima korotus – huippuhinnat voivat kivuta ensi viikolla yli euroon kilowattitunnilta

Pakkaset nostanevat sähkön hintaa tuntuvasti ensi viikolla. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan myös sähköpulan riski talven aikana on kasvanut, koska Olkiluoto 3:n käyttöönotto viivästyy taas.

Ensi viikolla koko Suomeen odotetaan tavanomaista kylmempää säätä. Helsingissä Hanasaaren voimalaitos tuotti sähköä ja lämpöä perjantaina. Kuva: Mikko Koski / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sähkö kallistunee ensi viikolla, kun Suomeen ennustetaan talven ensimmäistä kunnon pakkasjaksoa ja sähkön kysyntä kasvaa.

Huippukulutuksen hetkinä hinta veroineen voi ensi viikolla olla jopa yli euron kilowattitunnilta, arvioi sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energian hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen.

– Odotan, että hinta nousee 50–70 senttiin kilowattitunnilta verottomana, ja päivän sisällä voidaan hyvin nähdä yksittäisiä tuntihintoja jopa sata senttiä per kilowattitunti.

Hinta kipuaa yli euron, kun päälle lasketaan vielä arvonlisävero, joka on sähkön osalta joulukuun alusta alkaen kymmenen prosenttia.

Pulaa ei vielä ole näkyvissä

Vaikka koko maahan ja myös Ruotsiin ja Norjaan ennustetaan ensi viikolla tavanomaista kylmempää, sähkön saatavuudessa ei pitäisi olla ongelmia, arvioi kantaverkkoyhtiö Fingrid.

– Kyllä sähkö riittää, ellei mitään odottamatonta tapahdu. Suomessa on suhteellisen paljon kotimaista tuotantoa käytössä ja sähköä on saatavilla Ruotsista, sanoo johtaja Tuomas Rauhala.

Alkuviikolle ennustetaan myös kovaa tuulta, joten tuulivoimakin tuottaa energiaa. Myös Fingridin arvion mukaan sähkön hinta kuitenkin todennäköisesti nousee ensi viikolla.

Sähkön riittävyyteen ja pörssihintaan vaikuttaa myös se, minkä verran kotitaloudet ja yritykset kuluttavat sähköä. EU:n jäsenmaiden tulisi vähentää kuukausittaista sähkönkulutusta kymmenellä prosentilla verrattuna viiden vuoden keskiarvoon. Marraskuussa kulutus laski, mutta ei riittävästi.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Sähkön kulutuksen leikkaaminen ilahduttaa Lumme Energian Tykkyläistä, jonka 300 000:sta asiakkaasta vain alle kymmeneksen sähkö hinnoitellaan pörssissä.

– Kotitalouksien suuri joukko on tehnyt oikeansuuntaisia toimenpiteitä, se on ollut yllättävää ja vaikuttavaa.

– Suomalaiset kantavat vastuuta koko järjestelmästä, vaikka itsellä sattuisikin olemaan kiinteä sopimus, jolloin hinnannousu ei näy omassa laskussa.

Myös Fingridissä ollaan tyytyväisiä kulutuksen vähenemiseen, mutta kun ilma kylmenee ja sähköpula uhkaa, sähkön säästämiseen kannattaa kiinnittää entistä enemmän huomiota.

– On todella tärkeää, että kaikki sähkönkäyttäjät pienimmistä suurimpiin katsovat, missä sähköä voisi säästää, tietenkin oma henkilökohtainen turvallisuus ja hyvinvointi huomioiden, Tuomas Rauhala sanoo.

Sähköpulan riski on kasvanut

Talven ensimmäisellä pakkasjaksolla sähköpulan ei siis vielä arvioida uhkaavan.

Sydäntalven osalta sähköpulan riski on kuitenkin kasvanut, sillä Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen reaktorin käyttöönotto viivästyy kahdella viikolla lisää, Fingrid arvioi. Olkiluoto 3 voidaan näillä näkymin ottaa aikaisintaan helmikuun kuudentena päivänä, TVO kertoi tänään.

– Kaikki kotimainen tuotanto ilman muuta parantaa tilannetta, mutta myös ilman Olkiluoto 3:a todennäköisesti pärjäämme hyvin, ellei sääjaksot käy hyvin kylmiksi tai Ruotsista saatavuudessa tule haasteita, Rauhala sanoo.

Aiheesta voi keskustella huomiseen lauantaihin kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle