Hyppää sisältöön

Jäätävä syöttö ihastutti MM-kisojen kuumassa huippupelissä – testaa, näetkö saman kuin Lionel Messi tai Hollannin kujeilijat

Argentiina ja Hollanti tarjoilivat katsojille varsinaista jalkapallokarkkia MM-puolivälierässä. Testaa, pystytkö sinä tekemään kentällä samoja ratkaisuja ja lue asiantuntijan kommentit tilanteista.

Argentiinan pelaajat ilkkuivat hollantilaisille rangaistuspotkukilpailun ratkettua. Kuva: PA Images via Getty Images
Jussi Vainikka,
Samu Saatsi

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jalkapallon miesten MM-kisoissa on käynnissä puolivälierät. Lauantaina pelaavat Marokko ja Portugali (Yle TV2, klo 17) sekä Englanti ja Ranska (Yle TV2, klo 21). Kroatia ja Argentiina etenivät perjantaina välieriin.

Argentiinan ja Hollannin välinen jalkapallon MM-kisojen puolivälierä oli yksi historian dramaattisimmista. Ottelussa nähtiin useita hetkiä, jotka saivat katsojat varmasti kysymään, että mitä tuossa oikein tapahtui.

Argentiina menetti ottelussa kahden maalin johdon, mutta toipui Hollannin noususta ja eteni lopulta jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ottelussa jaettiin yhteensä 15 keltaista ja yksi punainen kortti, mikä on MM-kisojen ennätys.

Tässä jutussa voit testata, pystytkö sinä tekemään samoja ratkaisuja kentällä kuin Argentiinan ja Hollannin tähdet!

Alla on esitelty kolme eri tilannetta ottelusta. Katso jokaisen kohdalla ensin video, joka näyttää vaihtoehdot. Vastauksen antamisen jälkeen pääset jokaisessa kohdassa lukemaan Yle Urheilun asiantuntijan Jonne Kunnaksen kommentit kustakin tilanteesta. Kun olet vastannut, katso koko tilanne seuraavalta videolta.

1) Nahuel Molinan 1–0-maali ja Lionel Messin upea syöttö

Minne Messi syöttää? Grafiikka: Aleksi Hyvönen

Katso seuraavalta videolta, mitä tapahtui.

2) Wout Weghorstin dramaattinen tasoitus lisäajalla

Minne Hollanti pelaa pallon? Grafiikka: Aleksi Hyvönen

Katso seuraavalta videolta, mitä tapahtui.

3) Lautaro Martinezin ratkaiseva rangaistuspotku

Minne Lautaro Martinez laukoo pallon? Grafiikka: Aleksi Hyvönen

Katso seuraavalta videolta, mitä tapahtui.

Argentiina kohtaa välierissä Kroatian. Ottelu pelataan tiistaina Suomen aikaa kello 21.

Maalikooste: Hollanti–Argentiina

Suosittelemme sinulle