Lämpimät talvitamineet ovat tarpeen alkavalla viikolla, kun talvi puraisee oikein kunnolla koko maassa.
Etelä-Suomeen leviää maanantai-iltana matalapaine, joka tuo mukanaan lumisateita. Puuskainen koillistuuli tekee säästä purevan kylmää etelä- ja keskiosassa Suomea.
Ylen meteorologi Matti Huutonen kuvailee lähipäiviä myräkkäpäiviksi.
– Tosi voimakas myrskymatalapaine on lähestymässä Baltian suunnalta maanantaina. Se voimistaa jo päivällä koillistuulia puuskaisiksi etelä- ja keskiosissa maata. Se yhdistettynä noin kymmeneen pakkasasteeseen saa sään tuntumaan erittäin kylmältä. Se vastaa helposti -20 astetta.
Suomenlahdella tuuli yltyy jopa myrskyisäksi. Laajoille alueille Etelä- ja Keski-Suomeen on maanantai-illasta lähtien luvassa sankkaa lumipyryä.
Sen sijaan maan pohjoisosassa vallitsee vielä maanantaina korkeapaine. Sää on heikkotuulista ja selkeää, ja Lapissa pakkanen kiristyy -15 ja -25 celsiusasteen välille.
Tiistaiksi säärintama ja lumipyryalue liikkuvat maan eteläosan yli pohjoiseen. Tiistaina päivällä lunta sataa maan länsiosasta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen yltävällä alueella.
– Sateen voimakkuus heikkenee jonkin verran tiistaina, mutta edelleen lunta sataa reippaan tuulen kera.
Lumituisku ja kova tuuli vaikeuttavat liikennettä
Sekä autolla että junalla matkustavien on viikon alkaessa syytä varata matkaan aikaa ja malttia. Liikenteen kannalta ruuhkaisimmassa eteläisessä Suomessa pahin myräkkä koetaan maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Lumisateen ja kovan tuulen takia maanantai-illasta eteenpäin on laajalti odotettavissa huonoa tai erittäin huonoa ajokeliä.
– Ongelmia on odotettavissa maantieliikenteessä, koska teitä ei voi kylmän sään takia suolata. Tuuli puhaltaa lumet takaisin tielle vaikka aura-auto olisi vastikään aurannut sen, Matti Huutonen kuvailee.
Tuuli haittaa myös raideliikennettä, kun kinostuva lumi tukkii vaihteita. Kova pakkanen vaikeuttaa sekin junaliikennettä.
VR:n kaukojunat ovat myöhästelleet jo sunnuntaina Helsingin Pasilassa sattuneen sähköratavaurion vuoksi. Vika vaikutti myös paikallisjunien liikenteeseen.
Fintrafficin rataliikennekeskus arvioi, että vika saadaan korjattua sunnuntai-iltaan kello 23 mennessä. Junaliikenteen tilannetta voi seurata VR:n nettisivuilla.
Lähiliikenteeseen rajoituksia
Fintraffic, Väylävirasto, HSL ja VR ovat yhdessä päättäneet ottaa käyttöön maanantaina harvennetut vuorovälit klo 14.40 alkaen pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki A-junat ja K-junat ajetaan 20 minuutin vuorovälein. Kaikki muut lähiliikenteen junat ajavat normaaleilla vuoroväleillä. Myös Kotkan lähiliikenteen junavuorot perutaan, Fintrafic kertoo tiedotteessa.
Kauko- ja tavaraliikenteessä ei liikennettä ennakolta vähennetä.
Liikennettä supistamalla saadaan työrakoja mm. rautateiden kunnossapidolle. Urakoitsijat keskittyvät lumen poistoon.
Matalapaine ja sen aiheuttama myräkkä hiipuu Suomen yltä vähitellen keskiviikon ja torstain kuluessa.
Voit keskustella aiheesta 12.12. kello 23:een saakka.