– Olin tyytyväinen, että pääsin tänään maaliin.
Alisa Vainion kiteytys ei jättänyt mitään epäselväksi, kun hän kertasi Malagan maratonin antia Yle Urheilulle kilpailun maalialueella.
Vainio, 25, oli sateessa ja tuulessa käydyssä kilpailussa kolmas ajalla 2.28.41. Se on hänen ennätyksensä. Entinen ennätys parani minuutilla ja 15 sekunnilla.
Aika 2.28.41 nostaa Vainion myös kaikkien aikojen toiseksi nopeimmaksi suomalaiseksi naismaratoonariksi. Vain Ritva Melender (o.s. Lemettinen) on pystynyt juoksemaan 42,195 kilometriä Vainiota nopeammin: Suomen ennätys 2.28.00 on 2. huhtikuuta vuonna 1995 juostulta Lontoon maratonilta.
Saman vuoden lokakuussa Lemettinen juoksi Chicagon maratonin kaksi sekuntia Vainion Malagan-aikaa nopeammin.
Vainion alkuvauhti lupaili jopa 2.23-alkuista loppuaikaa. Vaikeudet alkoivat kuitenkin puolimatkan jälkeen.
– Oli tuskaista 24 kilometristä eteenpäin. Oli reipas aloitus, mutta toisaalta ajattelin, ettei ole mitään hävittävää. Ja juoksu tuntui helpolta. Mutta sitten yhtäkkiä valot sammuivat. Sitten oli aika taistelua.
– Olin jossain vaiheessa aivan loppu. Mutta en välttämättä aloittaisi hitaammin. Täytyy vain harjoitella, että juoksu tulisi loppuun asti. On kuitenkin tärkeää saada taloudellinen askel, ja se oli minulle tuo vauhti tänään, mutta sitten jotain vain tapahtui. En tiedä.
Viimeiset 18 kilometriä olivat Vainiolle taistelua. Henkisen testin läpäisy lämmitti Lappeenrannan Urheilu-Miesten juoksijaa.
– Jos olisi ollut aikakone, jolla olisi voinut matkustaa maaliin, olisin käyttänyt sitä. Mutta ei ollut. Kiskoin vain geeliä ja yritin ajatella, että askel kerrallaan. Ei voi keskeyttää, kun on kerta tänne asti tultu.
– Tämä kasvattaa ja antaa motivaatiota jatkoa ajatellen.
Ennätyksiä ja vaikea korona
Vainio kuvaili vuotta 2022 isoksi henkiseksi kasvuksi.
Hän juoksi peräti viisi maratonia, joista kolme päättyi ennätykseen ja vain yksi keskeytykseen (Münchenin EM-kisat). Lisäksi ennätykset paukkuivat rikki niin puolimaratonilla kuin 10 kilometrin maantiejuoksussa.
– Olen saanut tosi paljon kokemusta nimenomaan maratonilta ja tehnyt älyttömän hyviä treenijaksoja.
Vainio arvioi, että tulokset olisivat olleet vieläkin parempia, mikäli EM-kisojen aikaan tullut koronavirus ei olisi aiheuttanut takapakkia.
– Se sattui todella ikävään aikaan. Meni aika kauan, että palauduin siitä niin fyysisesti kuin henkisesti, mutta nyt on ollut hyvä jakso jo toista kuukautta.
Ensi kaudella odottavat muun muassa Budapestin MM-kisat, joihin maratonin suora tulosraja on 2.28.00. Vainion Malagan-tulos riittänee kuitenkin kisapaikkaan. Niin pitkälle hän ei ole vielä suunnitellut ensi kauttaan.
– Ajatuksena on kilpailla tasaisesti, pysyä ehjänä, tehdä nousujohteisia harjoituksia ja nostaa omaa tasoa, Vainio ehti sanoa, ennen kuin järjestäjät hakivat hänet palkintojenjakoon.
Myös toinen suomalaisjuoksija ennätykseensä
Malagan maratonin naisten sarjan voittoon juoksi Kenian Risper Chebet ajalla 2.26.12.
Vainion kolmannen sijan lisäksi hyvää suomalaispanosta täydensi Aino Niemi, joka sijoittui seitsemänneksi ajalla 2.43.27. Niemi paransi ennätystään minuutin ja 10 sekuntia, muttei ollut tyytyväinen.
– Olen vähän pettynyt. Olisin toivonut parempaa aikaa. Kävi juuri niin kuin ajattelin, että jossain vaiheessa vauhti hidastuu, kun jalat eivät enää kestä. Lähdin vähän liian kovaa, kun alkumatkasta tuntui niin helpolta, Niemi sanoi.