Heidi Wengin on odotettu nousevan Norjan hiihtonaisten johtajaksi nyt, kun Therese Johaug on poissa, mutta 31-vuotiaalla konkarilla on riittänyt vastoinkäymisiä. Pekingin olympialaiset jäivät häneltä väliin koronatartunnan takia, mutta vielä pahempi takaisku hänelle kävi viime maaliskuussa.
Tuolloin Weng liukastui jäällä, löi päänsä ja sai aivotärähdyksen. Hän joutui jättämään onnettomuuden takia kuun lopussa järjestetyt Norjan mestaruuskisat väliin, mutta kivut ovat jatkuneet paljon pidempään kuin hän oletti.
– Tämä vuosi on ollut erittäin raskas minulle. Ensin minulla oli korona, enkä treenannut paljoakaan. Sitten kaaduin jäällä ja minulla oli kipuja päässä, Weng kertoi Beitostölenin kisaviikonlopun jälkeen Yle Urheilulle.
– En ole pystynyt harjoittelemaan tänäkään kautena paljoa, koska minulla on ollut yhä paljon päänsärkyä.
Alla Heidi Wengin Instagram-julkaisu maaliskuulta 2022, kun hän kertoi onnettomuudestaan.
Weng on kertonut norjalaismedialle, että aivotärähdys ja päänsärky ovat vaikuttaneet häneen psyykkisesti. Weng on ollut hyvin epäsosiaalinen, sillä ihmisten parissa oleminen on vaatinut häneltä liikaa. Ajoittain hänestä on tuntunut, että hänen päänsä räjähtää.
Weng on saanut paljon apua psykologilta, mutta myös miesten maajoukkuehiihtäjä Didrik Tönsethiltä sekä pyöräilijä Tobias Fossilta. Molemmat ovat kärsineet uransa aikana aivotärähdyksestä.
Hän on imenyt positiivista ajattelutapaa myös norjalaiselta ampumahiihtäjältä Karoline Knottenilta, joka selviytyi kuin ihmeen kaupalla onnettomuudesta Italian vuoristossa. Knotten menetti tasapainonsa ja vieri tieltä 200 metriä alaspäin.
Weng on sanonut, että hän otti esimerkkiä Knottenista ja siitä, miten negatiiviset ajatukset voi kääntää positiiviseksi. Hän kiitti myös niistä lukuisista viesteistä, joita hän on saanut kohtalontovereiltaan.
Seuraavaksi lepoa ja harjoittelua
Weng avasi maailmancup-kauden Rukan kuudennella sijalla. Se oli paljon enemmän, mitä hän oli toivonut, eikä norjalainen säästellyt onnenkyyneleitä kisan jälkeen. Hän myönsi, ettei uskonut pystyvänsä moiseen suoritukseen niin nopeasti ja hehkutti norjalaismedialle kuudennen sijan olevan hänelle kuin voitto.
Lillehammerissa Weng pystyi vielä parempaan, sillä hän sijoittui 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa kolmanneksi. Beitostölenissä hän saavutti 10 kilometrin perinteisen kisassa 15. sijan.
– Yritän tehdä parhaani ja kauden alku on ollut kuin unta minulle. Tänä viikonloppuna en ollut yhtä hyvä, mutta minun pitää ajatella sitä, etten ole treenannut yhtä paljon kuin muut ja he ovat tehneet niin hyvää työtä.
Weng aikookin seuraavaksi keskittyä sekä lepäämiseen että harjoitteluun, jotta hän olisi iskussa viimeistään Planican MM-kisoissa.
– Tiedän, että kun minulla on hyvä päivä, pystyn olemaan yhtä nopea kuin muut. Mutta tiedän myös, että minulla voi olla paljon ylä- ja alamäkiä.
Heidi Weng on vuosien varrella kokenut kovia. Muun muassa reilut neljä vuotta sitten hän loukkasi pohkeensa ja nilkkansa kaaduttuaan rullasuksilla. Seuraavana talvena hän kaatui Tour de Skillä Val Müstairin sprintissä ja loukkasi peukalonsa.